Tundravikla
Tässä artikkelissa aiomme tutkia Tundravikla:tä täysin uudesta näkökulmasta analysoimalla sen tärkeimpiä näkökohtia ja sen vaikutuksia eri yhteyksissä. Tundravikla on ollut mielenkiinnon ja keskustelun kohteena eri tieteenaloilla, ja sen merkitys on kiistaton nykymaailmassa. Yhteiskuntavaikutuksesta populaarikulttuuriin Tundravikla on aihe, joka ansaitsee tarkan tarkastelun ymmärtääkseen sen todellisen merkityksen ja laajuuden. Näillä sivuilla selvitämme Tundravikla:tä ympäröiviä mysteereitä ja yritämme valaista sen monia puolia, jolloin lukija voi lähteä kiehtovalle löytö- ja itsetutkiskelumatkalle.
| Tundravikla | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Rantalinnut Charadriiformes |
| Alalahko: | Kahlaajat Charadrii |
| Heimo: | Kurpat Scolopacidae |
| Suku: | Sirrit Calidris |
| Laji: | subruficollis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Calidris subruficollis |
|
 |
|
Tundravikla (Calidris subruficollis, aiemmin Tryngites subruficollis) on pieni rantalintu, Suomeen harvoin eksyvä muuttolintu. Sen vanha nimi oli alaskanvikla. Lajin nimesi Louis Jean Pierre Vieillot 1819.
Ulkonäkö ja koko
Pituus 18–21 cm, siipien kärkiväli 32–47 cm, paino 50–94 g, keskimäärin 71 g. Muistuttaa ulkonäöltään lähinnä hyvin pientä suokukkoa, mutta tarkempi tarkastelu useimmiten erottaa viklan tästä lajista. Pieni kahlaaja, noin suosirrin kokoluokkaa. Silmä on suuri ja musta ja nokka lyhyt suora tikkunokka, ruumis on kauttaaltaan kellansävyinen ja mustalla vipevöity. Siipien alapinnat kirkkaanvalkeat. Usein peloton. Sukupuolet ovat samanvärisiä.
Levinneisyys
Tundravikla pesii Pohjois-Amerikan tundralla Alaskasta Länsi-Kanadaan, sekä Venäjällä Vrangelinsaarella ja mahdollisesti Tšuktšien niemimaalla. Se talvehtii Etelä-Amerikassa, varsinkin Argentiinassa ja Paraguaylla. Maailman populaation koko on noin 550 000 yksilöä. Lajin kanta on vaarantunut[1] Muuttomatkallaan se harhautuu säännöllisesti Länsi-Eurooppaan, joskus jopa Suomeen asti. Suomessa se on lähes vuosittainen harhailija, lähes kaikki rariteettikomitean hyväksymät havainnot ovat syyskuulta. Vuoteen 2015 mennessä se on tavattu Suomessa 34 kertaa.[2]
Elinympäristö
Pesii tundran soilla, usein kaukana merestä. Muuttoaikana kaikenlaisilla kosteilla avomailla, mm. rannoilla ja lyhytheinäisillä niityillä. Myös sänki- ja mullospelloissa.
Lisääntyminen
Tundravikla pesii maassa ja tekee neljä munaa.
Ravinto
Tundravikla syö hyönteisiä ja muita pieniä selkärangattomia.
Lähteet
- Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. III. – Oxford University Press. Hong Kong. ISBN 0-19-857506-8.
- Rariteettikomitea (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
- ↑ a b BirdLife International: Calidris subruficollis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2024-2. 2024. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 28.10.2024. (englanniksi)
- ↑ Tarsiger.com www.tarsiger.com. Viitattu 21.10.2015.
Aiheesta muualla
- Koivumäki, Kari & Heinonen, Jyrki 1981: Alaskanvikla Tryngites subruficollis* Kokkolassa. - Lintumies 2.1981 s. 85–86. LYL.
- Lagerström, Martti, Parviainen, Heikki & Vuoristo, Aki 1977: Alaskanvikla Tryngites subruficollis* toistamiseen Suomessa. - Lintumies 1.1977 s. 25. LYL.