Tunturisulkanen

Nykymaailmassa Tunturisulkanen on aihe, joka on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion ympäri maailmaa. Syntymisestään lähtien Tunturisulkanen on herättänyt jatkuvaa keskustelua ja ollut eri alojen asiantuntijoiden tutkimuksen ja tutkimuksen kohteena. Tämä ilmiö on vaikuttanut merkittävästi yhteiskuntaan muuttaen ihmisten vuorovaikutusta, kuluttaa tietoa ja suhtautumista ympäröivään maailmaan. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Tunturisulkanen:n vaikutuksia ja analysoimme sen vaikutusta modernin elämän eri osa-alueisiin.

Tunturisulkanen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Imukärsälliset perhoset Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset perhoset Heteroneura
Yläheimo: Sulkaperhosmaiset Pterophoroidea
Heimo: Sulkaperhoset Pterophoridae
Alaheimo: Pterophorinae
Suku: Stenoptilia
Laji: islandica
Kaksiosainen nimi

Stenoptilia islandica
(Staudinger, 1857)

Synonyymit
  • Stenoptilia islandicus
Katso myös

  Tunturisulkanen Wikispeciesissä
  Tunturisulkanen Commonsissa

Tunturisulkanen (Stenoptilia islandica) on Euroopan pohjoisimpien seutujen sulkaperhoslaji. Suomen kansallisessa uhanalaisarvioinnissa vuodelta 2010 se on arvioitu erittäin uhanalaiseksi (EN).[1]

Koko ja ulkonäkö

Pieni, vaaleanharmaa sulkaperhonen. Siipien pohjaväri on rusehtavan harmaa ja etusiiven kärkiliuskojen eroamiskohdassa on laaja tumma kaksoistäplä. Lisäksi etummaisen liuskan kärjessä on tumma pitkittäisviiru ja siiven keskivaiheilla tumma keskitäplä. Siiven tyvessä on tummanruskeita siipisuomuja. Takasiivet ovat yksivärisen ruskeanharmaat. Siipiväli 17–19 mm.[2][3][4]

Levinneisyys ja lentoaika

Levinneisyys Euroopassa kattaa paikoittain Skotlannin ja Islannin sekä Ruotsin, Suomen ja Venäjän pohjoisimmat osat. Norjassa sitä tavataan Keski-Norjasta pohjoiseen.[3] Tunturisulkasta tavataan Suomessa ainoastaan Enontekiön Kilpisjärveltä, jossa se elää pienillä alueilla Mallan luonnonpuistossa sekä Saanatunturilla[5]. Perhoset lentävät yhtenä sukupolvena heinäkuun alkupuoliskolla.[6]

Elinympäristö ja elintavat

Tunturilaji, jonka elinympäristöjä ovat kosteat tunturikankaat ja louhikot. Suomen esiintymät ovat pahtojen alaisilla niityillä ja soraikoilla sekä kalliohyllyillä.[5] Skotlannissa sitä tavataan kosteilla vuoristoalueilla ja soilla.[7] Esiintymispaikat ovat pinta-alallisesti pieniä, mutta laji saattaa olla niillä runsaslukuinen. Perhoset ovat aktiivisimmillaan alkuyöstä, mutta lähtevät helposti lentoon myös päivällä.[8] Toukka on yöaktiivinen piilotellen päivisin lehtien alapinnoilla. Se elää syöden ravintokasvinsa kukintoja,[2][4] mutta muuten tiedot perhosen kehitysvaiheista ovat puutteelliset.[3]

Ravintokasvi

Toukan ravintokasveja ovat rikot (Saxifraga), Suomessa ainakin mätäsrikko (Saxifraga cespitosa), mutta esiintymispaikoilla kasvaa myös nuokkurikkoa (Saxifraga cernua).[5]

Lähteet

  1. ↑ Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki.
  2. ↑ a b http://www.jkt.1g.fi/Sulkaperhoset/13_STEislan.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ a b c http://www.artfakta.se/Artfaktablad/Stenoptilia_Islandicus_215274.pdf
  4. ↑ a b http://www2.nrm.se/en/svenska_fjarilar/s/stenoptilia_islandicus.html
  5. ↑ a b c Panu Välimäki, Kalle Männistö & Jari-Pekka Kaitila: Katsaus Enontekiön uhanalaisiin tunturiperhoslajeihin ja tunturiperhosseurannan esiintymisaluehavaintoihin vuosina 2008–2011. Baptria, 2011, 36. vsk, nro 3, s. 80–81. Suomen Perhostutkijain Seura.
  6. ↑ http://wibe.ath.cx/Lepidoptera/Pterophoridae/Stenoptilia/islandica/Stenoptilia%20islandica.htm
  7. ↑ http://www.hantsmoths.org.uk/species/1508a.php
  8. ↑ Panu Välimäki & Jari-Pekka Kaitila: Huomionarvoiset pikkuperhoshavainnot (Micropterigidae-Pyralidae) 2009. Baptria, 2010, 35. vsk, nro 3, s. 90. Suomen Perhostutkijain Seura.

Aiheesta muualla