Vesilisko

Tässä artikkelissa perehdymme Vesilisko:n kiehtovaan maailmaan, aiheeseen, joka on herättänyt kiinnostusta ja keskustelua vuosien ajan. Sen alkuperästä sen vaikutukseen nykypäivän yhteiskuntaan tutkimme kaikkia Vesilisko:een liittyviä olennaisia ​​ja kiistanalaisia ​​näkökohtia. Yksityiskohtaisen analyysin avulla tutkimme erilaisia ​​näkökulmia ja tulkintoja, joita on olemassa Vesilisko:stä, ja syvennämme sen vaikutuksia ja seurauksia. Samoin perehdymme viimeisimpiin Vesilisko:n suhteen tehtyihin tutkimuksiin ja edistysaskeliin tarjoamalla päivitetyn ja täydellisen näkemyksen tästä jännittävästä aiheesta.

Vesilisko
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Elinvoimainen [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Sammakkoeläimet Amphibia
Lahko: Pyrstösammakot Caudata
Alalahko: Salamandroidea
Heimo: Aitosalamanterit Salamandridae
Suku: Pikkumanterit Lissotriton
Laji: vulgaris
Kaksiosainen nimi

Lissotriton vulgaris
(Linnaeus, 1758)

Synonyymit
  • Lacerta vulgaris Linnaeus, 1758
  • Triturus vulgaris (Linnaeus, 1758)
Vesiliskon levinneisyys
Vesiliskon levinneisyys
Katso myös

  Vesilisko Wikispeciesissä
  Vesilisko Commonsissa

Vesilisko (uusi nimiehdotus manteri[3], Lissotriton vulgaris, ent. Triturus vulgaris) on vesiliskojen heimoon kuuluva sammakkoeläin[4]. Se on yksi viidestä Suomessa elävästä sammakkoeläinlajista[5].

Koko ja ulkonäkö

Vesiliskolla on rupiliskoon verrattuna sileä iho. Laji on päältä vihertävän ruskea ja vatsapuolelta oranssinkeltainen. Vatsapuolella on mustia pyöreitä täpliä. Häntä muodostaa lähes puolet pituudesta. Suomessa tavattavat vesiliskot ovat täysikasvuisina korkeintaan 10 senttimetriä pitkiä.

Kutuaikaan koiraan päähän ilmestyy juovia ja selkään laajoja tummia laikkuja. Takajalkojen varpaisiin muodostuu räpylät. Selkäharja jatkuu yhtenäisenä pyrstössä, ja hännässä on vaaleansininen juova.[6]

Urospuolinen vesilisko

Levinneisyys

Vesiliskoja tavataan lähes koko Keski- ja Pohjois-Euroopassa sekä Aasian länsiosissa. Valtaosa Suomen vesiliskoista elää maan eteläosissa.

Elinympäristö

Vesiliskot elävät yleensä maalla, mutta lisääntymisaikana ne elävät vedessä. Niiden elinympäristöjä ovat erilaiset rehevät vesistöt kuten lammet ja ojat, mutta myös pellonreunat ja puutarhat kelpaavat usein niille. Parhaiten ne viihtyvät matalissa virtaamattomissa vesissä. Vesiliskot karttavat suoraa auringonvaloa, mutta toisaalta eivät viihdy myöskään täysin varjossa. Talvella vesilisko on horroksessa, pääosin kuivalla maalla erilaisissa maakoloissa.

Lisääntyminen

Vesiliskot lisääntyvät toukokuussa. Kosiotanssin jälkeen uros pudottaa siittiöpaketin, jonka naaras poimii omaan viemärisuoleensa. Naaras munii 200–300 munaa ja kiinnittää ne vesikasveihin tai kiviin, minkä jälkeen 2–3 viikon päästä nuijapäät kuoriutuvat. Aluksi nuijapäät hengittävät ulkokiduksilla, mutta kidukset surkastuvat, kun keuhkot kehittyvät. Tämän jälkeen myös jalat kasvavat, ja vesiliskon maalla eläminen siten mahdollistuu. Alkuvaiheessa nuijapäät eivät muistuta sammakon nuijapäitä eivätkä toisaata myöskään lainkaan aikuista vesiliskoa. Isoissa hiidenkirnuissa ja metsälammissa voi tavata paljonkin toukkia.

Ravinto

Vesiliskot ovat lihansyöjiä. Ne saalistavat erilaisia hyönteisiä ja muita suuhun sopivia selkärangattomia otuksia. Vedessä ne löytävät saaliinsa liikkeen ja hajun perusteella ja iskevätkin kiinni lähes kaikkeen liikkuvaan.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Jan Willem Arntzen, Sergius Kuzmin, Trevor Beebee, Theodore Papenfuss, Max Sparreboom, Ismail H. Ugurtas, Steven Anderson, Brandon Anthony, Franco Andreone, David Tarkhnishvili, Vladimir Ishchenko, Natalia Ananjeva, Nikolai Orlov, Boris Tuniyev: Lissotriton vulgaris IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2009. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 7.8.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Markus Piha: Vesilisko (manteri) – Lissotriton vulgaris Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  3. ↑ Euroopan sammakkoeläinten ja matelijoiden suomalaiset nimet Matelijoiden ja sammakkoeläinten nimistötoimikunta. Arkistoitu 4.12.2013. Viitattu 4.4.2016.
  4. ↑ http://luontoliitto.fi/kevatseuranta/vesilisko.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ http://www.yle.fi/kouluportti/ekolokero/jakso/13/ohjaamo.shtml (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Arnold, E. N. & Burton, J. A.: Euroopan matelijat ja sammakkoeläimet, s. 53–55. Suomentanut Viitanen, Pertti; Koskela, Pentti & Lindholm, Esko. Helsinki: Tammi, 1981. ISBN 951-30-4354-1