Yhteiskehittäminen

Nykymaailmassa Yhteiskehittäminen on aihe, joka on herättänyt suurta kiinnostusta ja keskustelua eri alueilla. Olipa kyseessä akateeminen, poliittinen, sosiaalinen tai kulttuurinen, Yhteiskehittäminen on kiinnittänyt asiantuntijoiden ja kansalaisten huomion. Sen merkitys ja merkitys ovat kehittyneet ajan myötä, mikä osoittaa sen vaikutuksen nyky-yhteiskuntaan. Tämän artikkelin tarkoituksena on perehtyä Yhteiskehittäminen:n eri ulottuvuuksiin ja tutkia sen vaikutuksia, haasteita ja mahdollisia ratkaisuja. Yhteiskehittäminen edustaa alkuperästään sen vaikutukseen nykyisyyteen asti keskeistä aihetta, joka ansaitsee analysoinnin ja perusteellisen keskustelun.

Mahdollistajastrategiatapaaminen Ylellä 17.4.2009. Kuva: Suvi Korhonen CC-BY

Yhteiskehittely (myös yhteiskehittäminen) on suomen kielen vastine englannin ilmaisuille co-creation ja co-development. Kehittävän työntutkimuksen merkityksessä yhteiskehittely on tuotteen tai palvelun kehittämistä yhdessä sen mahdollisten tulevien käyttäjien eli potentiaalisten asiakkaiden kanssa.

Yhteiskehittely-käsitteen juuret löytyvät teorioista, joita käytetään muun muassa markkinoinnin ja liiketoiminnan tutkimuksessa, kun tutkitaan asiakkaiden kanssa tapahtuvaa innovointia tai kokemustaloutta. Käsitteellä ei ole selkeästi akateemisesti hyväksyttyä määritelmää, vaan määritelmät vaihtelevat tutkimusperinteiden mukaan. Termin teki tunnetuksi C. K. Prahalad. Yhteiskehittelyn alustana ovat sosiaalisen median työkalut. Viidennes suomalaisista yrityksistä hyödyntää sosiaalista mediaa tuotekehityksessä ja innovoinnissa. Innovaatiotoiminnassa sosiaalista mediaa on hyödynnetty ennen kaikkea joukkouttamisen ja ideoiden generoinnin välineenä.[1]

Yhteiskehittelyä lähellä olevia käsitteitä ovat avoin innovaatio, talkoistaminen ja joukkojen viisaus.

Katso myös

Lähteet

  1. Isokangas, Antti; Kankkunen, Petteri: Suora yhteys : Näin sosiaalinen media muuttaa yritykset. Helsinki: EVA, 2011. ISBN 978-951-628-524-8

Aiheesta muualla

  • Engeström, Yrjö: Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Tampere: Vastapaino, 2004. ISBN 951-768-158-5