Äänikynnys

Tässä artikkelissa tutkimme Äänikynnys:n aihetta ja sen vaikutusta nyky-yhteiskuntaan. Alkuperäistään nykyiseen kehitykseensä Äänikynnys on ollut perustavanlaatuinen rooli jokapäiväisen elämän eri osa-alueilla. Kautta historian Äänikynnys on ollut keskustelun ja kiistan kohteena, ja se on synnyttänyt erilaisia ​​mielipiteitä ja vastakkaisia ​​näkemyksiä. Tarkastellaan syvällisen ja kattavan analyysin avulla Äänikynnys:n roolia eri yhteyksissä ja pyrimme ymmärtämään sen vaikutusta kulttuuriin, politiikkaan, talouteen ja muihin nykyelämän alueisiin. Historiallisesta merkityksestään tuleviin vaikutuksiinsa Äänikynnys on ollut ja tulee jatkossakin olemaan kiinnostava ja merkityksellinen aihe nykymaailmassa.

Tämä artikkeli käsittelee vaaleihin liittyvää termiä. Kuuloon liittyvä termi on nimeltään kuulokynnys.
Osa artikkelisarjaa
Äänestys
Äänestäminen
Vaalitapa
Äänestysstrategia

Äänikynnys on ääniosuus, joka vaalilistan (kuten puolueen) on saatava yhden ehdokkaan läpipääsemiseksi vaalissa. Äänikynnys voi riippua vaalitavasta tai olla siitä riippumaton.[1] Äänikynnys voidaan nimenomaisesti määrätä vaalilainsäädännöllä. Äänikynnys voi myös olla piilevä, jolloin se muodostuu automaattisesti vaalipiireittäin niiden kokojen pohjalta.

Vaalitavasta riippumaton äänikynnys

Äänikynnys voidaan asettaa lailla kiinteäksi koko valtakunnan tasolla. Suomen ulkopuolella äänikynnykset vaihtelevat noin 3–7 prosentin välillä.[2]

Vaalitavasta riippumattomia äänikynnyksiä eri maiden parlamenttien alahuoneissa.
  <1% (Alankomaat)
  1–1,9 (Uruguay)
  2–2,9 (Tanska, Burundi, Filippiinit)
  3–3,9 (Meksiko, Kolumbia, Bolivia, Chile,Espanja,Serbia, Albania, Bosnia ja Hertsegovina,Georgia,Kypros, Israel, Nepal, Etelä-Korea)
  4–4,9 (Norja, Itävalta, Slovakia, Bulgaria, Indonesia)
  5–5,9 (Peru, Mosambik, Ruanda, Islanti, Belgia, Saksa, Puola, Slovakia, Unkari, Kroatia, Romania, Moldova, Ukraina, Viro,Latvia,Liettua,Venäjä, Tadžikistan,Tadžikistan,Taiwan, Armenia)
  >7 (Turkki, Kazakstan, Kirgisia)

Suomen perustuslakivaliokunta perusteli vuonna 2010 valtioneuvoston sittemmin toteutumatonta esitystä kolmen prosentin äänikynnyksen käyttöönotoksi sillä, että äänikynnys estäisi hajaantumista pieniin puolueisiin.[3]

Piilevä äänikynnys

Vaalitavasta riippuvaa äänestyskynnystä kutsutaan piileväksi äänikynnykseksi, koska lain sijaan se riippuu jaettavana olevien paikkojen määrästä, vaalitavasta ja hukkaäänistä. Yleisesti ottaen piilevä äänikynnys on sitä pienempi, mitä enemmän paikkoja on jaossa.[1]

D'Hondtin menetelmässä

Suomessa käytössä olevan D’Hondtin menetelmän äänikynnys on Ä/(p+1) pyöristettynä ylöspäin seuraavaan kokonaislukuun. Kaavassa Ä on äänimäärä (joko absoluuttinen annettujen äänien määrä tai 100 %) ja p jaossa olevien paikkojen määrä. Jos äänestyksessä on jaossa esimerkiksi 8 paikkaa, on äänikynnys 11,1 % tai 12 ääntä sadasta.[1]

Eduskuntavaaleissa 2019 pienin piilevä äänikynnys oli Uudenmaan vaalipiirissä (noin 2,5 prosenttia) ja suurin Lapissa (noin 9,7 prosenttia).[2]

Äänikynnyksen suurta vahtelevuutta pienten ja suurten vaalipiirien välillä on pidetty Suomessa ongelmana. Pienten puolueiden on vaikea saada ensimmäistäkään ehdokastaan läpi vaalipiirissä, jossa äänikynnys on korkea. Suuressa vaalipiirissä se on paljon helpompaa. Vaihtelua on pyritty tasoittamaan lakimuutosehdotuksilla, kuten paikkajaon laskentamenetelmän vaihtamisella, pienten vaalipiirien yhdistämisellä tai suurten vaalipiirien jakamisella. Esitykset ovat pääpiirteissään kuitenkin aina kariutuneet eduskunnassa. Lisäksi Suomen perustuslaki estää vaalipiirien vähentämisen nykyisestä 12:sta.[2]

Muissa menetelmissä

Sainte-Laguën menetelmässä äänikynnys on pienempi kuin d’Hondtin menetelmässä. Ruotsissa käytetään Sainte-Laguën menetelmän erästä muunnelmaa. Hare-Niemeyerin menetelmässä valtakunnalliset edustajanpaikat jaetaan suoraan puolueen valtakunnallisen ääniosuuden perusteella. Droop-menetelmä on periaatteeltaan samanlainen.[2]

Siirtoäänivaalitavassa äänikynnys voidaan ilmoittaa yleisesti muodossä Ä/(1+n), jossa n voi olla 0, 1 tai 2.

Tasauspaikkamenetelmässä osa paikoista jaetaan puolueille valtakunnallisen ääniosuuden perusteella sen jälkeen, kun suurin osa paikoista on ensin jaettu d’Hondtin menetelmän mukaisesti. Vaalialuemenetelmässä käytetään vaalialueita, jotka muodostuvat kahdesta tai useammasta vaalipiiristä. Vaalipiirijaon muuttamisella voidaan suurentaa kaikkein pienimpiä vaalipiirejä ja siten pienentää niiden äänikynnystä.[2]

Lähteet

  1. ↑ a b c Wiberg, Matti: Politiikan sanakirja, s. 639. (Toimittanut Kalevi Koukkunen) Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-048-1
  2. ↑ a b c d e Robert Sundman: Puolueet ovat yhä haluttomia korjaamaan vaalijärjestelmän vinoumia – muistiot avaavat, miten muutokset heilauttaisivat eduskunnan paikkajakoa 28.11.2021. Yle. Viitattu 5.3.2023.
  3. ↑ Perustuslakivaliokunnan mietintö 11/2010 vp 11/2010. Eduskunta. Viitattu 8.5.2014.