Esa Kirkkopelto

Tässä artikkelissa käsittelemme Esa Kirkkopelto:n aihetta eri näkökulmista, jotta voimme syventää sen merkitystä ja merkitystä nykyään. Esa Kirkkopelto on aihe, joka on herättänyt kasvavaa kiinnostusta eri sektoreilla ja yksityiskohtainen analyysi voi valaista sen monia puolia. Seuraavilla riveillä tutkimme Esa Kirkkopelto:n eri puolia ja esittelemme erilaisia ​​mielipiteitä ja lähestymistapoja, joiden avulla lukija ymmärtää täysin tämän aiheen monimutkaisuuden ja merkityksen. Monitieteisen lähestymistavan avulla perehdymme Esa Kirkkopelto:n aiheuttamiin seurauksiin ja haasteisiin ja tarjoamme näin kattavan näkemyksen, joka edistää tämän ilmiön tuntemista ja ymmärtämistä.

Esa Matti Kirkkopelto (s. 25. tammikuuta 1965 Luumäki)[1] on suomalainen teatteriohjaaja ja -käsikirjoittaja. Hän on toiminut myös Teatterikorkeakoulun taiteellisen tutkimuksen professorina vuosina 2007–2018. Koulutukseltaan hän on dramaturgi ja filosofian tohtori. Hän alkoi opiskella filosofiaa vuonna 1984 Helsingin yliopistossa ja vuotta myöhemmin dramaturgiaa Teatterikorkeakoulussa Jussi Parviaisen oppilaana.

Jumalan teatteri -skandaali

Kirkkopelto nousi julkisuuteen vuonna 1987 Jumalan teatteri -skandaalin yhteydessä. Esityksessä teatteriammattilaisista koostunut yleisö sai päälleen muun muassa ulostetta.[2] Kirkkopelto on kommentoinut Jumalan teatterin synnyttämää kohua myöhemminkin. Hän toteaa skandaalista samoin kun Risto Alapuro, että muualla Euroopassa tapaus ei olisi nostanut kaiken median lävistämää kohua vaan olisi pikemminkin jäänyt teatteriksi ja esitykseksi herättämättä laajempaa huomiota ja aikanaan jopa määritelty esityksenä provosoivaksi, mutta silti sofistikoduksi korkeakulttuuriksi.[3]

Ura

Hänen 1990-luvun ohjauksiaan ovat muun muassa Ylioppilasteatterin esitykset Mahnovitshina (1993) (Teatteri-lehden kriitikkoäänestyksen voittaja[4]) ja Kostamus-sinfonia (1996), tanssia, musiikkia ja teatteria yhdistänyt Yrjö Kallisen valaistuminen (1995), sekä Q-teatterin Oidipus Kolonoksessa.[5]

Kirkkopelto asui 1990–2000-luvuilla useita vuosia Ranskassa ja väitteli tohtoriksi Strasbourgin yliopistossa vuonna 2003 väitöskirjallaan Tragédie de la Metaphysique – Contributions à la Théorie de la Scène. Hän toimi postdoc-tutkijana Helsingin yliopistossa 2005–2007 ja taiteellisen tutkimuksen professorina Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa 2007–2017. Taideyliopiston Taiteellisen tutkimuksen verkoston johtajana hän toimi 2017–2018 ja Suomen kulttuurirahaston apurahalla 2018–2019. Vuosina 2020–2022 Kirkkopelto toimi professorina Lundin yliopistossa, Malmön teatterikorkeakoulussa, ja syyskuusta 2023 alkaen professorina Tampereen yliopistossa. Hän on kertonut tutkimustavoitteekseen ymmärtää taiteellisten ilmiöiden luonnetta ja niiden vaikutusta inhimillisen kokemuksen, toiminnan ja tiedon rakentumiseen. [6].

Q-teatterissa esitettiin vuonna 2003 hänen näytelmänsä Vetoapua ja läheltä piti -tilanteita, ja vuodesta 2004 hän on vetänyt Nälkäteatteri-ryhmän Toisissa tiloissa -projektia. Ryhmän Harry Martinsonin tekstiin pohjautuva Aniara-esitys sai ensi-iltansa vuonna 2006. Ryhmän Franz Kafkan novelliin ”Perheenisän huoli” pohjautuva Odradek-muunnelmia-esitys sai ensi-iltansa Kiasma-teatterissa vuonna 2007. Ryhmä toimii edelleen ja on muun muassa järjestänyt työpajoja nimellä ”Salainen uudelleenkoulutusleiri”.

Kirkkopelto on myös suomentanut muun muassa Sofokleen ja Friedrich Hölderlinin teoksia. Vuonna 2007 Kirkkopellolta ilmestyi hänen 1990-luvun ohjauksiaan käsittelevä kirja Nuori kaarti: Esa Kirkkopellon 1990-luvun teatteri (Like, Teatterikorkeakoulu, 2007, ISBN 978-952-471-412-9. Sisältää artikkeleita sekä näytelmät Pontikkatehdas, Mahnovitsina, Yrjö Kallisen valaistuminen ja Kostamus-sinfonia[7]).

Kirkkopelto on saanut muun muassa Nuoren taiteen Suomi-palkinnon vuonna 1995 ja Vuoden valopilkku -palkinnon vuonna 1995.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Kuka kukin on 2007, Otava 2006
  2. ↑ Paska juttu - Jumalan teatteri Oulussa Elävä arkisto. Yleisradio. Viitattu 19.4.2012.
  3. ↑ Arminen, sivut 169–171
  4. ↑ Moring, Kirsikka: Laatua ei voi tilastoida! Mutta sekin voisi kohdata katsojan! Helsingin Sanomat, 7.2.1994, s. 31. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  5. ↑ Haku Kirkkopelto, Esa Ilona-esitystietokanta. Teatterin tiedotuskeskus. Viitattu 28.6.2019.
  6. ↑ Esa Kirkkopelto Tampereen yliopisto. Viitattu 8.8.2024.
  7. ↑ Nuori kaarti : Esa Kirkkopellon 1990-luvun teatteri Fennica-tietokanta. Kansalliskirjasto. Viitattu 28.6.2019.