Komisario Palmun erehdys (elokuva)

Tässä artikkelissa käsittelemme aihetta Komisario Palmun erehdys (elokuva), aihe, joka on herättänyt kiinnostusta ja keskustelua nyky-yhteiskunnassa. Komisario Palmun erehdys (elokuva) on ollut tutkimuksen, pohdinnan ja kiistan kohteena ja sen vaikutus on tuntunut eri alueilla henkilökohtaisesta globaaliin tasoon. Tämän artikkelin aikana tutkimme Komisario Palmun erehdys (elokuva):een liittyviä eri näkökohtia sen alkuperästä ja kehityksestä sen merkitykseen nykymaailmassa. Analysoimme myös Komisario Palmun erehdys (elokuva):n ympärillä olevia erilaisia ​​mielipiteitä ja kantoja sekä sen vaikutuksia ihmisten elämään ja yhteiskuntaan yleensä. Tieteidenvälisen lähestymistavan avulla tämä artikkeli pyrkii tarjoamaan kattavan ja syvällisen näkemyksen Komisario Palmun erehdys (elokuva):stä tavoitteenaan auttaa ymmärtämään ja pohdiskelemaan tätä nykyään niin tärkeätä aihetta.

Tämä artikkeli käsittelee vuoden 1960 elokuvaa. Komisario Palmun erehdys on myös vuonna 1940 ilmestynyt kirja.
Komisario Palmun erehdys
1. DVD-julkaisun kansikuva.
1. DVD-julkaisun kansikuva.
Ohjaaja Matti Kassila
Käsikirjoittaja Matti Kassila
Perustuu Mika Waltarin romaaniin Komisario Palmun erehdys (1940)
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Osmo Lindeman
Kuvaaja Olavi Tuomi
Leikkaaja Elmer Lahti
Lavastaja Aarre Koivisto
Pääosat Joel Rinne
Matti Ranin
Leo Jokela
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Levittäjä Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 9. syyskuuta 1960
Kesto 103 min
Alkuperäiskieli suomi
Seuraaja Kaasua, komisario Palmu!
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Komisario Palmun erehdys on Matti Kassilan ohjaama vuonna 1960 valmistunut rikoskomedia.[1] Se perustuu Mika Waltarin romaaniin Komisario Palmun erehdys. Elokuva on ensimmäinen neljästä Palmu-filmatisoinnista, ja sitä pidetään yleisesti sarjan parhaana.[2] Elokuva valittiin syksyllä 2012 Yleisradion kriitikkokyselyssä ylivoimaisesti eniten mainintoja saaneena kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi elokuvaksi.[3]

Tarinassa rattopojan ruumis löydetään uima-altaasta juhlien jälkeisenä aamuna, ja viattomalta vaikuttava kuolemantapaus osoittautuu murhaksi.[4]

Juoni

Helsinkiläinen seurapiirikeikari Bruno Rygseck järjestää kotonaan juhlat, joihin kokoontuvat hänen serkkunsa, sisarukset Airi ja Aimo Rykämö sekä tuttavansa Erik Vaara ja Irma Vanne. Alkoholia nautitaan runsaasti, ja illan teemana on rikos. Seuraavana aamuna komisario Palmu saa tiedon, että Bruno Rygseck on liukastunut saippuaan ja hukkunut uima-altaaseensa. Brunon talossa ovat paikalla hänen iäkäs tätinsä Amalia Rygseck, tuleva ex-vaimo Alli Rygseck sekä Airi, Aimo ja insinööri Vaara. Palmu ryhtyy kuulusteluihin ja selvittää tapahtuman olosuhteet ja aikataulun. Hovimestari Veijosen kertomuksesta Palmu päättelee, ettei kyseessä ole tapaturma vaan murha. Ylemmältä taholta tulee kuitenkin määräys, että tutkimukset lopetetaan, koska rikoksesta ei ole tarpeeksi näyttöä.

Komisario apureineen tapaa Irma Vanteen Brunon talon kellarista käymässä vilkasta keskustelua kirjailija K. V. Laihosen kanssa. Kumpikaan ei ole tietoinen tapahtuneesta, mutta kirjailija Laihosen uuden teoksen kadonneella käsikirjoituksella on ollut osansa edellisillan tapahtumissa. Kirjailija kutsuu poliisit ja Irman lounaalle Kämpiin. Irma selostaa käsikirjoituksen katoamisen taustan. Bruno on aiemmin viikolla ehdottanut seuraavaa leikkiä: edellisillan juhlan jokaisen osallistujan olisi tehtävä rikos, josta uhri ei voi ilmoittaa poliisille. Irma on halunnut pitkään tutustua kirjailija Laihoseen, joten keksii juonen päästä tämän kotiin ja varastaa käsikirjoituksen. Aimo tuo mukanaan varastamansa Amalia-tädin kissan, joka myöhemmin illan aikana saa myrkkyä kerman seassa. Brunon rikos voittaa, mutta sen luonteen tietää vain palkintotuomarina toiminut Vaara.

Poliisilaitoksella Palmu ja etsivät saavat tietää, että pesänselvitystilaisuudessa Alli Rygseck on saanut myrkkyä absinttilasissa ja kuollut. Tutkimukset käynnistyvät uudelleen. Airi kertoo poliiseille veljensä Aimon väärentäneen Brunon nimen vekseleihin ja Brunon uhanneen paljastaa asian, jollei Airi suostu osalliseksi Brunon rikokseen. Rikoksen luonnetta Airi ei suostu paljastamaan. Vaaran kertomuksesta selviää, että kyse on Airia koskevasta valokuvaväärennöksestä. Harhautusmielessä Palmu syyttää Aimoa murhaajaksi ja sanoo Airin olevan tietoinen veljensä teosta. Tällöin Airia rakastava Vaara tunnustaa murhanneensa Brunon. Palmu ei usko tunnustusta, mutta antaa arvoa miehen jalomielisyydelle.

Selviää, että Irma on viettänyt murhaa edeltävän yön Brunon vierashuoneessa ja lähtiessään ohittanut kylpyhuoneen aamulla juuri murhan aikoihin. Palmu virittää ansan lähettämällä apulaisensa Toivo Virran mukana epäillyille tiedon, että murhaajan jäljillä ollaan ja että Irma Vanne tietää jotakin murhasta. Brunon taloon muuttanut Amalia Rygseck kutsuu Irman luokseen, koska pelkää olla yksin isossa talossa. Kun asia selviää Palmulle, hän syöksyy etsivineen paikalle juuri kun neiti Rygseck on aikeissa ampua Irman. Laukaus osuu Virtaan, joka sinisilmäisenä on lainannut neiti Rygseckille oman aseensa: Virta haavoittuu lievästi.

Tapauksen selviämistä juhlitaan Kämpin kabinetissa, missä Palmu esittää Amalia Rygseckin motiivin Brunon surmaamiselle. Bruno oli ainoa, joka tiesi tätinsä salatun mielisairauden. Neiti Rygseck oli tavallaan muovannut kissansa omaksi kuvakseen ja kun Bruno tappoi kissan, hän tappoi samalla jotakin tädissään. Alli Rygseck puolestaan valehteli, kun sanoi olleensa vanhan neidin seurassa Brunon kuoleman aikaan, ja päätti kiristää häntä tiedolla tullen itsekin tapetuksi. Brunon murhan aseeksi Palmu osoittaa Amalia Rygseckin tukevan sateenvarjon.

Näyttelijät

 Joel Rinne … komisario Palmu  
 Matti Ranin … Toivo Virta, Palmun apulainen  
 Leo Jokela … etsivä Kokki  
 Elina Pohjanpää … Irma Vanne  
 Leo Riuttu … kirjailija K. V. Laihonen  
 Elina Salo … Airi Rykämö  
 Matti Oravisto … insinööri Erik Vaara  
 Pentti Siimes … Aimo Rykämö  
 Saara Ranin … Amalia Rygseck  
 Leevi Kuuranne … hovimestari Veijonen, ”Batler”  
 Jussi Jurkka … Bruno Rygseck  
 Aino Mantsas … Alli Rygseck  
 Arvo Lehesmaa … johtaja Gunnar Rygseck  
 Risto Mäkelä … poliisipäällikkö Hagert  
 Toivo Mäkelä … pianisti  
 Pentti Irjala … tohtori Dahlberg  
 Irja Rannikko … keittäjätär  
 Arttu Suuntala … koksiauton kuljettaja  
 Anton Soini … koksimies  

Kreditoimattomat roolit

 Kaarlo Wilska … päivystävä konstaapeli  
 Oiva Luhtala … päivystävä konstaapeli  
 Esko Salminen … poika uima-altaassa  
 Orma Aunio … poika uima-altaassa  
 Eero Maijala … poika uima-altaassa  
 Katriina Rinne … tyttö uima-altaassa  
 Rose-Marie Precht … tyttö uima-altaassa  
 Arno Carlstedt … mies Kappelissa  
 Tauno Söder … murharyhmän jäsen  
 Leo Pentti … murharyhmän jäsen  
 Paavo Hukkinen … murharyhmän jäsen  
 Arvo Kuusla … murharyhmän jäsen  
 Leo Lastumäki … puuseppä  

Tekijät

Tuotanto

Komisario Palmu on vanhan ajan poliisimies, mutta elokuvassa jykevämpi ja särmikkäämpi hahmo kuin Waltarin kirjassa. Henkilöohjauksessaan Kassila otti Palmun hahmoon piirteitä sekä Suomen Filmiteollisuuden johtajasta, maisteri Toivo Särkästä että presidentti J. K. Paasikivestä. Komisario Palmun roolissa on Joel Rinne. Myös Aku Korhonen ja Tauno Palo olivat Kassilan mielessä, mutta Korhonen oli jo niin vakavasti sairas, ettei kyennyt näyttelemään. Palon painolastina taas olivat romanttisen sankarin roolit.[5]

Engelinaukiota 1960-luvulla, Bruno Rygseckin kotia elokuvassa esittänyt Engelinaukio 8 vasemmalla.

Kaksi muuta keskeistä hahmoa ovat etsivä Virta ja etsivä Kokki. Näistä Virta on nuori ja ihanteellinen herraskodin kasvatti, Kokki puolestaan käytännössä kouliintunut stadin kundi. Virtaa näyttelee Matti Ranin, joka keksittiin rooliin elokuvan suunnitteluvaiheessa. Kokin rooliin oli puolestaan alun perin valittu Uljas Kandolin, mutta hänen estyttyään rooliin valittiin Leo Jokela. Kokin rooli on Waltarin kirjassa varsin pieni, mutta Jokela teki elokuvahahmosta ikimuistoisen. Elokuvan tunnetuimpiin kohtauksiin kuuluu Jokelan ravintola Kämpissä esittämä tulkinta kappaleesta ”Silmät tummat kuin yö”[1].

Bruno Rygseckin talona käytettiin elokuvassa Helsingin Engelinaukio 8:ssa sijaitsevaa jugend-huvilaa. Talon silloinen omistaja, vuorineuvos Berndt Grönblom, antoi käyttää sitä kuvauksissa. Talon on suunnitellut arkkitehti Jarl Eklund vuonna 1914. Waltarin kirjassa Rygseckin huvila sijaitsee Kaivopuistossa, mutta ohjaaja Kassila asui tuolloin Eirassa ja löysi kuvauspaikan kotikulmiltaan. Vain ulkokuvat esittävät Engelinaukion huvilaa, sisäkuvausten tilat lavastettiin tuotantoyhtiön studiolle Liisankatu 14:ään. Lavastajana toimi Aarre Koivisto.[6][7]

Suomen Filmiteollisuus oli omistanut Waltarin romaanin filmausoikeudet jo vuosia, mutta aiheesta tarpeeksi kiinnostunutta ohjaajaa ei löytynyt, ennen kuin Kassila yhtiön leipiin palattuaan tarttui siihen 1959. Käsikirjoituksessa Kassila säilytti alkuperäisen tapahtuma-ajan, 1930-luvun lopun Helsingin, ja filmausvaiheessa toteutti ajankuvan pienin mutta riittävin keinoin.[8]

Arviot

Elokuva oli jo ensi-iltansa aikoihin sekä yleisö- että arvostelumenestys. Soraäänenä kiitosten joukossa oli Hufvudstadsbladetin Greta Brotherus, jonka mielestä Kassila ei ollut täysin onnistunut etääntymään Waltarin romaanin puisevuudesta.[9]

Lähteet

  • Raitaranta, Kirsi: Komisario Palmun erehdys. Teoksessa Koukkunen, Kalevi & Laine, Kimmo & Seitajärvi, Juha (toim.): Elokuvat kertovat, Matti Kassila, s. 155–166. (Kansallisen audiovisuaalisen arkiston julkaisuja) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2013. ISBN 978-952-222-436-1

Viitteet

  1. ↑ a b Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 28.5.2012, s. D 7.
  2. ↑ Päivän elokuvia, Tv-maailma 30/2011, s. 17.
  3. ↑ Sundqvist, Janne: Kriitikot valitsivat kaikkien aikojen parhaan kotimaisen elokuvan. Yle Uutiset. Viitattu 12.11.2012.
  4. ↑ Komisario Palmun erehdys (Sisältöseloste) Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 1.2.2025.
  5. ↑ Lindfors, Jukka: Matti Kassila otti Palmu-filmeihinsä mallia Paasikiven ärhäkkyydestä. Ylen Elävä arkisto, Yle.fi.
  6. ↑ Minna Santakari: ”Todellista kaupunkia ja kuviteltuja sisätiloja Komisario Palmu -elokuvissa”, s. 169–170 teoksessa Elokuvat kertovat, Matti Kassila.
  7. ↑ Raitaranta 2013, s. 156.
  8. ↑ Komisario Palmun erehdys (Taustaa) Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 1.2.2025.
  9. ↑ Komisario Palmun erehdys (Lehdistöarvio) Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 1.2.2025.


Aiheesta muualla