Nykymaailmassa Lauseenjäsenet on aihe, joka on saanut suuren merkityksen eri alueilla. Politiikasta teknologiaan, yhteiskuntaan ja kulttuuriin Lauseenjäsenet on ollut jatkuvan keskustelun ja kiinnostuksen kohteena. Tässä artikkelissa analysoimme Lauseenjäsenet:een liittyviä eri näkökohtia sen alkuperästä ja kehityksestä sen vaikutuksiin nykyiseen yhteiskuntaan. Eri lähestymistapojen ja näkökulmien avulla pyrimme tarjoamaan laajan ja täydellisen näkemyksen Lauseenjäsenet:stä, tavoitteenamme tarjota yksityiskohtainen ja tarkka analyysi tästä aiheesta, joka on niin tärkeä nykyään.
Lauseenjäsenet eli kieliopilliset funktiot tai syntaktiset roolit ovat kielitieteellisiä termejä, joilla kuvataan sanan tai lausekkeen syntaktista asemaa lauseessa. Lauseenjäsenet luokitellaan ensisijaisesti sen mukaan, mikä tehtävä niillä on lauseessa, mutta kielikohtaisesti voidaan käyttää myös muodollisia kriteereitä, kuten sanaluokkaa tai sijamuotoa. Subjektia ja predikaattia kutsutaan lauseen pääjäseniksi, sillä niiden ympärille lause rakentuu. Loput jäsenet ovat lisäjäseniä eli määritteitä.
Predikaatti eli maine[1] on lauseen ydin, johon muut lauseenjäsenet liittyvät. Suomen kielessä predikaatin muodostaa verbin finiittimuoto joko yksinään (koira haukkuu) tai osana liittomuotoa (hän on ollut vankilassa), verbiketjua tai ‐liittoa (minun pitää kohta lähteä) tai verbin ja jonkin toisen ilmauksen muodostamaa idiomaattista kokonaisuutta (mietinnön oli määrä valmistua tänään).
Lauseessa on vain yksi predikaatti, joten laskemalla predikaatit saadaan tietää, kuinka monta lausetta on virkkeessä:
Suomessa predikaatti voi sisältää myös subjektin.
Subjekti on predikaatin täydennys. Tyypillinen subjekti ilmaisee lauseen tekijän tai toimijan, mutta subjekti voi olla myös esimerkiksi aiheuttaja tai kokija.
Sanaluokaltaan subjektit ovat substantiiveja, pronomineja tai substantiivisesti käytettyjä sanoja, kuten partisiippeja (ei kysyvä tieltä eksy). Suomen kielessä useimmiten subjektin sijamuoto on nominatiivi, mutta myös genetiivi tai partitiivi on mahdollinen.
Jos lause on passiivissa, siinä ei ole subjektia:
Subjektin löytää lauseesta helpoiten kysymällä, kuka teki tai ketkä tekivät. Esimerkiksi:
Genetiivisubjektin löytää kysymällä, kenen (esim. pitää tehdä):
Suomen kielessä predikaattina toimiva verbi mukautuu subjektin persoonaan. Tätä ilmiötä kutsutaan persoonakongruenssiksi. Esimerkiksi:
Objekti ilmoittaa tekemisen kohteen:
Suomessa objektin sija on nominatiivin tai genetiivin kaltainen akkusatiivi (totaaliobjekti) tai partitiivi (partitiiviobjekti).
Jos lause sisältää olla-verbin, objektia ei monissa kielissä ole. Semanttisesti sitä osittain vastaa predikatiivi.
Joissakin kielissä, kuten englannissa ja ranskassa, lauseessa voi olla sekä suora että epäsuora objekti. Näistä suora objekti vastaa suomen objektia, mutta epäsuora objekti tulkittaisiin suomalaisittain adverbiaaliksi: