Lavea puoliväljä etuvokaali
Tämä artikkeli käsittelee Lavea puoliväljä etuvokaali:tä, joka on nykyään erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe. Lavea puoliväljä etuvokaali on aihe, joka on herättänyt keskustelua eri alueilla herättäen kiinnostusta asiantuntijoiden, tutkijoiden ja yleensäkin ihmisten keskuudessa. Kautta historian Lavea puoliväljä etuvokaali:llä on ollut ratkaiseva rooli yhteiskunnassa, ja sen merkitys jatkuu nykymaailmassa. Tässä mielessä on olennaista syventää tietoa ja ymmärrystä Lavea puoliväljä etuvokaali:stä ja analysoida sen vaikutuksia, haasteita ja mahdollisuuksia. Tämän artikkelin avulla pyrimme tarjoamaan täydellisen ja paljastavan näkemyksen Lavea puoliväljä etuvokaali:stä, rikastaen keskustelua ja ymmärrystä tästä erittäin tärkeästä aiheesta.
Lavea puoliväljä etuvokaali on vokaaliäänne[1], joka sijoittuu ääntämykseltään suomen kielen äänteiden e ja ä väliin. Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa sen merkki on . Äännettä merkitään useissa kielissä kirjaimella E (e) (johon voi liittyä jokin tarke). Suomen kielessä se ei esiinny itsenäisenä foneemina.
Ääntäminen
Vokaalia määrittävät seuraavat foneettiset piirteet:
- Vokaali on etinen, koska kielen massa suuontelossa on suhteellisen edessä.
- Vokaali on puoliväljä, koska kielen korkein kohta on suhteellisen alhaalla.
- Vokaali on lavea, koska huulten asento on soikea, ei pyöreä.
Esiintyminen ja kirjoittaminen eri kielissä
Lavea puoliväljä etuvokaali esiintyy esimerkiksi seuraavissa kielissä (ainakin joissain murteissa):
- saksassa, esim. Bett /bɛt/ ’sänky’
- englannissa, esim. bed /bɛd/ ’sänky’
- ranskassa, esim. bête /bɛt/ ’peto’.
Suomalainen mieltää lavean väljän etuvokaalin useimmiten äänteen allofoniksi, mikä saattaa aiheuttaa vaikeuksia sellaisten vieraiden kielten oppimisessa, joissa kysymys on kahdesta eri foneemista, kuten ranskassa.
Lähteet
- Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. (Suomenkielinen oppikirja) Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1
