Pyöreä suppea etuvokaali
Nykyään Pyöreä suppea etuvokaali on aihe, josta on tullut ajankohtainen nyky-yhteiskunnassa. Ajan myötä Pyöreä suppea etuvokaali:stä on tullut keskustelu- ja keskustelunaihe eri alueilla, olipa kyse politiikasta, tieteestä, viihteestä tai arjesta. Mielipiteet tästä asiasta ovat erilaisia ja näkemykset Pyöreä suppea etuvokaali:n suhteen ovat yhtä erilaisia. Tässä artikkelissa tutkimme Pyöreä suppea etuvokaali:een liittyviä eri näkökohtia ja analysoimme sen vaikutusta tämän päivän yhteiskuntaan. Alkuperäistään tämän päivän vaikutuksiinsa Pyöreä suppea etuvokaali on aihe, joka ei lakkaa herättämään kiinnostusta ja kutsuu meidät pohtimaan sen merkitystä jokapäiväisessä elämässämme.
| IPA | |
| X-SAMPA |
y |
| IPA – Unicode | U+0079 |
|
|
|
Pyöreä suppea etuvokaali on vokaaliäänne, joka esiintyy joissakin kielissä, muun muassa suomessa. Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa eli IPA:ssa sen merkki on . Suomessa sitä kirjoitetaan y-kirjaimella, ja se esiintyy sekä lyhyenä että pitkänä ja myös äy-, ey-, öy-, iy-, yi- ja yö-diftongeissa. Joissain muissa kielissä, esimerkiksi saksassa ja virossa, vokaali kirjoitetaan ü-kirjaimella. Suomen äännerakenteessa kuuluu ä:n ja ö:n kanssa etuvokaalien ryhmään, ja sen takavokaalivastine on pyöreä suppea takavokaali . Pyöreä suppea etuvokaali on yksi 16 kardinaalivokaalista.[1]
Ääntäminen
Vokaalia määrittävät seuraavat foneettiset piirteet:
- Vokaali on etinen, koska kielen massa suuontelossa on suhteellisen edessä.
- Vokaali on suppea, koska kielen korkein kohta on lähes kitalaessa, muttei kuitenkaan niin lähellä, että syntyisi konsonantti.
- Vokaali on pyöreä, koska huulten asento on pyöreä, ei soikea. Huulet laventamalla saadaan -vokaali.
Samoin kuin -puolivokaali -vokaalille ja -puolivokaali -vokaalille, niin -vokaalilla on puolivokaalivastine: labiopalataalinen approksimantti , joka esiintyy esimerkiksi ranskan sanassa huit /ɥit/ ja nuire /nɥiʁ/.
Esiintyminen
Toisin kuin ja , jotka esiintyvät lähes kaikissa kielissä, on harvinaisempi – mutta se silti löytyy maailman puhutuimpien kielien äännevarastoista. Kielikuntia, joissa esiintyy useammin, ovat uralilaiset kielet (esim. suomi, viro, unkari, mari), turkkilaiset kielet, ja jotkut sinotiibetiläiset kielet.
Nykypäivän indoeurooppalaisissa kielissä :tä ei liiemmin ole, paitsi germaanisissa kielissä (skandinavian kielet, saksa, muinaisenglanti – muinaisenglannin muuttui myöhemmin :ksi) ja ranskassa. Vokaalin esiintyminen ranskassa, jossa sitä pääasiassa kirjoitetaan yksin olevalla u-kirjaimella, on pitkäkestoisen äänisiirtymien ketjun lopputulos, sillä latinassa :tä ei esiintynyt paitsi kreikasta lainatuissa sanoissa (esim. kreik. κρυπτή > lat. crypta /ˈkryp.ta/, myöhemmin /ˈkrip.ta/), ja silloinkin vain koulutettujen puheessa. Muinaiskreikassa kirjoitettiin ypsilon-kirjaimella Υυ, sekä myöhemmässä kielen vaiheessa (koineessa) οι-diftongi, alkujaan , muuttui myös :ksi (jolloin itse sana κοινὴ koinē lausuttiin ) ja lopulta nykykreikan :ksi.
Nykyenglannissa -vokaalia ei ole itsenäisenä foneemina, mutta se esiintyy joissakin aksenteissa pitkän /uː/-vokaalin ääntämisasuna etenkin :n jälkeen: few, foneemisesti /fjuː/, mutta esimerkiksi Lontoossa tai Liverpoolissa se voidaan ääntää . Huomattavasti useammassa aksentissa /uː/-vokaali (esim. goose /ɡuːs/) äännetään pyöreänä suppeana keskivokaalina , joka suomalaisen korvaan saattaa kuulostaa :ltä.
Kiinan useimmissa murteissa esiintyy myös . Mandariinikiinan latinisoinnissa eli pinyinissä äännettä merkitään ü-kirjaimella (jonka päälle lisätään vielä toonimerkki, esim. 女 nǚ /ny²¹⁴/), tai tavun alussa olevan y-, j-, q- tai x-kirjaimen jälkeen pelkällä u-kirjaimella, esim. 於 yú /y³⁵/, 尋 xún /ɕyn⁵⁵/. Kantoninkiinan käytetyimmässä latinisoinnissa eli jyutpingissä merkitään yu-kirjainyhdistelmällä, esimerkiksi itse kielen nimessä 粵語/粤语 jyut6 jyu5 /jyːt̚² jyː¹³/.
Lähteet
- ↑ IPA i-charts (2023) International Phonetics Association. Viitattu 12.3.2023. (englanniksi)
