Niilo Sveninpoika

Niels Sveninpoika (tansk. Niels af Danmark) ; (n. 1065 – 25. kesäkuuta 1134) oli Tanskan kuningas vuosina 1104–1134.^{[1] [2]}

Niels oli noin keskimmäinen kuningas Sven Estridinpojan ja tämän lukuisten jalkavaimojen ainakin 18 lapsesta, ja seurasi veljeään Eerik I Ejegodia valtaistuimelle.^[2] Hänen vanhempia veljiään olivat Harald Hein, Knuut Pyhä ja Olavi Hunger.

Näyttää siltä, ​​​​että Niels hallitsi maata yhdessä kuningattarensa Margrethen kanssa. Joka tapauksessa häntä kritisoitiin tästä aikalaistensa keskuudessa, mutta jotkut viittaavat siihen, että hän yritti pitää kuningasperheen koossa kaikesta huolimatta. Roskilden kronikka luonnehtii Nielsiä lempeäksi ja suorapuheiseksi mieheksi, joka ei kuitenkaan sopinut valtionhoitajaksi.^[3][4]

Nielsillä oli hedelmällinen yhteistyö kirkon kanssa. Hän edisti veljensä Knuut Pyhän -kulttia ja teki runsaasti lahjoituksia tälle omistetulle luostarille Odensessa. Nielsin kirkon kanssa tekemän yhteistyön luonteesta kertoo ehkä se, että hän oli ensimmäinen Tanskan kuningas, joka kuvaili itseään kuninkaaksi Jumalan armosta. Hänen aikalaiskirjeissään näkyy ensimmäistä kertaa, että kuninkaalla oli oikeus tanskalaiseen karjaan, eli mitä kukaan ei omista ja varsinkin niiden ihmisten perintöön, joilla ei ollut perillisiä. Hän lyötti rahoja, joissa kehuttiin rauhan turvaaminen maan satamissa.^[3][4]

Kuningas Niels laajensi kuninkaallista hallintoa. Hän järjesti hirdin eli kuninkaan seurueen uudelleen ja käytti hirdin miehiä virkamiehinä kuninkaankartanoiden (lisää tietoa ruotsinkielisellä sivulla ) ympärysalueilla, missä nämä keräsivät veroja ja edustivat kuningasta. Niels uskoi johtavia tehtäviä suurelta osin omille perheenjäsenilleen ja he toimivat myös hänen tärkeimpinä neuvonantajinaan. Siten vävy Ubbe Esbernsen asetettiin kaikkien saarten jaarliksi, sukulainen Erik hoiti Lolland-Falsterin puolustusta ja veljenpoika Knud Lavard oli kuninkaallisena prefektinä Schleswigissä, josta hän johti maan etelärajan puolustamista ja pysäytti vendien hyökkäykset.^[3][4]

Ulkopoliittisesti Niels kantoi huolta taistelemisesta vendejä vastaan, minkä vuoksi hän solmi liiton myös Puolan kanssa 1120-luvulla. Ruotsissa poika Magnus tuli äitinsä sukuverkoston perusteella Götanmaan kuninkaaksi.^[3][4]

Niels Sveninpojan hallituskausi oli pääosin rauhallista aikaa, mutta sen loppupuolella Tanska ajautui sisällissotaan. Puoliso Margareta Fredkullan kuoltua Nielskin alkoi jo olla iäkäs, nousi kysymys hänen seuraajastaan esiin. Nielsin ja Margaretan poika Maunu pelkäsi, että hänen serkkunsa Slesvigin herttua Knud Lavard saatettaisiin valita kuninkaaksi, koska Knud oli Maunua vanhempi. Knud oli suosittu ja osoittanut olevansa kyvykäs niin sodan kuin rauhankin asioissa. Hän oli lisäksi Saksan kuninkaan vasalli. Kun Knudin suosio kasvoi, Maunu surmasi hänet 7. tammikuuta 1131 Ringstedin lähellä, Haraldstedin metsässä. Knuutin velipuoli Eerik II Emune pyrki kostamaan surman. Fotevikin taistelussa vuonna 1134 Eerikin joukot löivät Niels Sveninpojan armeijan, ja Maunu sai surmansa. Niels pakeni Slesvigiin, mutta hänet surmattiin siellä pian taistelun jälkeen 25. kesäkuuta. ^[2][4]

Hän avioitui n. 1104 Ruotsin kuningas Inge vanhemman ja kuningatar Helenan tyttären Margarete Fredkullan (1180-luku – 4. marraskuuta 1117)^[5] kanssa, joka oli Norjan kuningas Maunu Paljassäären leski. Heille syntyi kaksi lasta:

• Inge^[5] Nielsinpoika, kuoli lapsena

• Maunu Nielsinpoika Vahva. ^[2]

Niels avioitui toisen kerran vuonna 1130 Ulvhild Håkansdotterin (n. 1095 – n. 1148) kanssa,^[4] joka oli norjalaisen Thjotta-suvun valtaherra Haakon Finnssonin ja tämän nimeltä tuntemattoman puolison tytär. Hän oli Ruotsin kuningas Inge II:n leski ja avioitui Nielsen kuoleman jälkeen vuonna 1134 kuningas Sverker I:n kanssa. Avioliitto Nielsin kanssa oli lapseton.

Nielsillä oli lisäksi yksi avioton lapsi Ingerid,^[4] joka avioitui jaarli Ubbe Esbernsenin, Knuut Suuren jälkeläisen kanssa.^[6]