Nuokkukohokki

Nykymaailmassa Nuokkukohokki on erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe monille ihmisille. Nuokkukohokki:stä on tullut keskustelun ja keskustelun aihe useilla eri aloilla joko yhteiskuntavaikutuksensa, populaarikulttuurin vaikutuksensa tai historiallisen merkityksensä vuoksi. Tässä artikkelissa tutkimme Nuokkukohokki:een liittyviä eri näkökohtia sen alkuperästä sen merkitykseen nykyään. Analysoimme sen vaikutuksia eri alueilla sekä asiantuntijoiden mielipiteitä ja näkökulmia aiheesta. Lisäksi pohdimme Nuokkukohokki:n roolia ihmisten jokapäiväisessä elämässä ja sen mahdollisuuksia muuttaa maailmaa tulevaisuudessa.

Nuokkukohokki
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Kohokit Silene
Laji: nutans
Kaksiosainen nimi

Silene nutans
L.

Katso myös

  Nuokkukohokki Commonsissa

Nuokkukohokki (Silene nutans) on monivuotinen, nuokkuvakukkainen kohokkilaji.

Ulkonäkö ja koko

Nuokkukohokki.

Nuokkukohokki kasvaa 20–40 senttimetriä korkeaksi. Se on monivartinen, varsi on yleensä karvainen ja varsinkin yläosastaan tahmea. Kukintovarren tyvellä on tavallisesti kukattomia versoja. Kasvin juurakko on vaalea. Aluslehdet ovat vastapuikeita-suikeita. Ylimmät varsilehdet ovat tasasoukan suikeita. Kukinto koostuu useista toispuoleisesti nuokkuvista haaroista, ja niiden päässä sijaitsevista vaaleista kukista. Kukan verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Verhiö on ulkoverhiötön, pysyvästi hoikka ja violettisuoninen. Terälehdet ovat kellertävänvalkeat, kynnelliset ja syvään kaksijakoiset, niiden liuskat ovat kapeat. Suomessa nuokkukohokki kukkii kesä-heinäkuussa. Kukat ovat iltaisin tuoksuvia. Hedelmänä on kota.[1]

Nuokkukohokista tunnetaan Pohjoismaissa kaksi muunnosta, karvanuokkukohokki (var. nutans) ja kaljunuokkukohokki (var. infracta). Näistä jälkimmäinen on kokonaan kalju.[2]

Levinneisyys

Nuokkukohokkia tavataan Euroopassa Pyreneiden niemimaalta Venäjälle saakka. Etelässä levinneisyysalue ulottuu Etelä-Italiaan, Pohjois-Kreikkaan, Romaniaan, Etelä-Ukrainaan ja Keski-Venäjän eteläosiin, pohjoisessa Britteinsaarille, Fennoskandian keskiosiin ja Keski-Venäjän pohjoisosiin. Levinneisyysalue jatkuu Venäjällä Aasian puolelle Keski-Siperiaan saakka. Ihmisen mukana laji on levinnyt myös muutamalle alueelle Pohjois-Amerikassa ja Uudessa-Seelannissa.[3] Suomessa nuokkukohokki on melko yleinen laji eteläisimmässä osassa maata, missä se kasvaa myös alkuperäisenä. Lounais-Suomessa se on paikoin yleinenkin. Pohjoisempana laji on satunnainen uustulokas, jota on Länsi-Lapissa tavattu Käsivarren korkeudelle asti.[4]

Elinympäristö

Nuokkukohokki kasvaa muun muassa kuivilla mäenrinteillä, kalliotörmillä, harjunrinteillä, harjukedoilla, rinneniityillä ja -pensaikoissa ja kyläkedoilla.[4]

Lähteet

  • Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).

Viitteet

  1. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 118–119.
  2. ↑ Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 148.
  3. ↑ Den virtuella floran: Backglim (myös levinneisyyskartat). Viitattu 29.8.2012. (ruotsiksi)
  4. ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 119.

Aiheesta muualla