Pietarhovin palatsi

Pietarhovin palatsi (ven. Петергоф, Petergof, vuosina 1944-1997 Petrodvorets^[1]) on Pietarhovin kaupungissa 29 kilometrin päässä luoteeseen Pietarista sijaitseva palatsikokonaisuus, jonka keisari Pietari Suuri rakennutti 1700-luvun alkupuolella kesäpalatsikseen. Palatsikokonaisuuteen kuuluvat Pietarhovin suuri pääpalatsi, puistokokonaisuus, Mon Plaisir -tiilipalatsi, Marly-palatsi, Eremitaaši-paviljonki, Cottage-palatsi sekä hovinaisten asuinrakennus, jossa sijaitsee nykyisin Benois-taiteilijasuvun museo.^[2]

Venäjän keisariperheen jäsenet viettivät Pietarhovissa kesiään vallankumoukseen 1917 asti. Palatsialue tuhoutui toisessa maailmansodassa saksalaismiehityksen aikana vuosina 1941-1944 melkein täydellisesti. Se kunnostettiin sodan jälkeen, ja vuonna 1964 osa Suuresta palatsista avattiin uudelleen yleisölle.^[2]

Puistokokonaisuuden keskeisin alue on Alapuisto suihkulähteineen. Yhdessä Yläpuutarhan kanssa se muodostaa kokonaisuuden vanhimman osan. Idässä Alapuisto rajoittuu Aleksandrian puistoon, joka puolestaan ​​jatkuu etelään Aleksanterin puistona. Olgin-tekojärvi, joka on osa Kolonistski-puistoa, rajautuu Yläpuutarhaan etelän puolelta. Sen eteläpuolelle ulottuu laaja Niittypuisto eli Lugovoin puisto.

Alapuisto on 102 hehtaarin kokoinen ja ulottuu Suomenlahden rannikkoa pitkin 2,5 kilometrin pituudelta mutta on vain 500 metrin levyinen pohjois-etelösuunnassa. Alapuiston lounaisosaan rakennettin 1700-luvulla englantilainen maisemapuisto. Pietarhovin tien varrella Alapuiston länsipuolella, Sergijevka-puisto ulottuu pohjoisesta etelään ja rajautuu idässä Yksityisdatšan (Sobstvennaja Datša) puistoalueeseen. Puiston pohjakaava on kaksi säteittäistä kujajärjestelmää (pohjoinen-etelä ja itä-länsi), jotka risteävät keskenään. Kaikki Alapuiston pääkujat joko suuntautuvat Suomenlahdelle tai päättyvät suihkulähteeseen. Asettelu noudattaa tiukasti symmetriaperiaatetta. Keskiakseli on Suuri kaskadi ja merikanava. Yhtä kaukana akselista ovat suihkulähteet "Aatami" ja "Eeva", kaskadit "Šakkilautamäki" ja "Kultainen mäki", Mon Plaisir-palatsi ja Eremitaaši-paviljonki.

Pietarhovin palatsi- ja puistokokonaisuudelle ominainen piirre on sen sijainti lähellä merta. Kokonaisuuden yhdeksästä puistosta neljän pohjoisrajana on Suomenlahti. Näissä neljässä puistossa (Alapuisto, Aleksandria, Sergijevka, Yksityisdatša) olevat palatsit sijaitsevat rannikkoa pitkin ulottuvalla luontaisella harjanteella.

Pääartikkeli: Pietarhovin Suuri palatsi

Suuren palatsin rakennustyöt aloitettiin vuosina 1714–1725. Töitä johtivat arkkitehdit Johann Friedrich Braunstein, Mihail Zemtsov ja Jean-Baptiste Le Blond, joittenkin lähteitten mukaan myös arkkitehti Domenico Trezzini.^[1] Myös Pietari Suuri osallistui suunnittelutyöhön. Suuri palatsi on nykymuodossaan restauroitu siihen kuntoon, jossa se oli vuosien 1745–1755 korjaustöiden jälkeen, joita johti keisarinna Elisabetin määräyksestä vanhempi hoviarkkitehti Francesco Bartolomeo Rastrelli. Pietari Suuren ajalta on jäljellä tammipaneloitu työhuone, jossa on näytteillä keisarille kuuluneita esineitä. Rakennuksessa on myös Pietari Suurta esittävä suurikokoinen maalaus. Pietari Suuren aikana pääpalatsin parvekkeelta oli näköala Suomenlahdelle Kronstadtiin ja Pietari-Paavalin linnoitukseen asti. Nykyisin palatsin ja meren välissä kasvaa puita.^[2]

Keisarinna Elisabetin aikana vuosina 1744–1755 palatsia laajennettiin kahdella lisäsiivellä ja uusilla paraatiportailla, ja palatsi muuttui aiempaa loisteliaammaksi ja koristeellisemmaksi.^[2] Suuren palatsin valtaistuinsalin suunnittelivat arkkitehdit Juri Felten ja Francesco Bartolomeo Rastrelli.^[2]

Suihkulähteet kuuluivat Pietari Suuren alkuperäisiin Pietarhovia koskeviin suunnitelmiin. Kyllin voimakkaiden vesisuihkujen suunnittelun mahdottomuus sai hänet siirtämään huomionsa Strelnan alueelta Pietarhoviin. Häntä seuraavat sukupolvet kilpailivat edeltäjiensä kanssa lisätäkseen yhä suurempia suihkulähteitä ja yhä enemmän kekseliäitä vesiaiheita Suuren palatsin ympärillä olevaan puistoon.^[3]

Pietarhovin kuuluisien porrastettujen suihkulähteiden eli kaskadien suunnittelu aloitettiin vuonna 1715. Suurin Pietarhovin suihkulähteistä on Suuri kaskadi -niminen porrastettu, vesiputousmainen suihkulähde. Se on koristeltu antiikin veistosten kullatuilla kopioilla sekä maljakoilla.^[2] Se johtaa Suuren palatsin pohjoisjulkisivulta merikanavalle ja sisältää 64 erilaista suihkulähdettä, joissa on yhteensä 138 vesisuihkua^[4] sekä 255 pronssipatsasta, reliefiä ja muuta koristetta. Sen keskellä on Bartolomeo Carlo Rastrellin veistämä patsas leijonan leuat avaavasta Simsonista. Suihkulähteen takana olevassa luolassa, jota käytettiin aikoinaan pieniin juhliin, on valtavat alun perin puiset putket, jotka syöttävät vettä suihkulähteisiin.^[3] Veden taso Suuren kaskadin kohdalla oli korkeampi kuin Suomenlahdella, joten hovihydrauliikka-insinööri Vasili Tuvolkov rakennutti merikanavaan sulun.^[5] Suuri kaskadi suihkulähteitten kokonaisuuden suunnittelivat ja toteuttivat vuosina 1714–1724 arkkitehdit Johann Friedrich Braunstein, Jean-Baptiste Le Blond, Nicolo Michetti ja Mihali Zemtsov; hydrauliset osat ranskalainen insinööri Paul Sualem, hovi-insinööri Vasili Tuvolkov ja Barattini veljekset sekä kuvanveistäjät Bartolomeo Carlo Rastrelli, F. Vassu ja Hans Konrad Osner.^[6]

Suihkulähteiden virallinen avaaminen toukokuun lopussa on koko päivän kestävä festivaali, jossa esitetään klassista musiikkia, ilotulituksia ja muita esityksiä, kun puiston suihkulähteiden jokainen osa avataan yksitellen.^[2][3] Vuonna 2018 toiminnassa oli 147 suihkulähdettä. Pietarhovin kaikki neljä porrasvesiputousta eli kaskadia ja 191 suihkulähdettä saavat vetensä Länsi-Inkerin ylängön Ropsun harjanteen altaista 24 kilometrin päästä sekä Englantilaisen puiston, Niittypuiston, Olgin lammen ja muista yhteensä 18 lammesta sekä monista puroista ja lähteistä. Kaikki nämä vesilähteet yhdistyvät monimutkaiseksi sulku- ja kanavajärjestelmäksi, jonka kokonaispituus on 40 kilometriä. Yllättävin tosiasia on, että Pietari I:n käskystä ja hänen henkilökohtaisella osuudellaan rakennettu vesijohtojärjestelmä on ollut toiminnassa tähän päivään asti.^[4]

Muualla puistossa suihkulähteiden valikoima on monimuotoinen. Monumentaalisia kokonaisuuksia ovat Šakkilautamäki kaskadi ja Pyramidi suihkulähde. Temppu-suihkulähteet suihkuttavat varomattomia ohikulkijoita, jos he esimerkiksi astuvat tietyn laattakiven päälle. ^[3]

• Nelikulmaisten altaitten suihkulähteet, 1734-1738 kuvanveistäjä Bartolomeo Carlo Rastrelli, suihkulähdemestari, insinööri Paul Sualem^[7]

• Mezheumni ('Epävarma*, 'Loputon') suihkulähde, 1734-1738 arkkitehti Bartolomeo Carlo Rastrelli, suihkulähdemestari, insinööri Paul Sualem^[8]

• Tammi suihkulähde, 1734-1738 arkkitehdit Johann Friedrich Blank ja I. P. Davidov, kuvanveistäjä Bartolomeo Carlo Rastrelli; uudistettu 1929 D. Rossin 1809 veistoksella^[9]

• Neptunus suihkulähde, 1721-1724 arkkitehti Jean-Baptiste Le Blond; 1737, kuvanveistäjä Bartolomeo Carlo Rastrelli; 1798-1799 arkkitehti F. P. Brouwer, kuvanveistäjät Hans Christoph Ritter, Georg Schweiger ja Jeremias Eisler^[10] sekä valuri W. Heroldt

• 
  Nelikulmaisen läntisen altaan suihkulähde, Antonio Canovan Venus Italica patsaan kopio 1812 'Kevät', asennettu 1967
• 
  Nelikulmaisen itäisen altaan suihkulähde, Praksiteleen Apollonin patsaan kopio 'Kesä', asennettu 1967
• 
  Mezheumni suihkulähde
• 
  Tammi suihkulähde
• 
  Neptunus suihkulähde

• Labyrintti suihkulähde, 1722-1724 arkkitehti Jean-Baptiste Le Blond^[12]
• Simsonin suihkulähde, lyijyveistos 1735 kuvanveistäjä Bartolomeo Carlo Rastrelli; pronssiveistos 1802 kuvanveistäjä Mihail Kozlovski; kopio 1947 kuvanveistäjät Vasili Simjonov ja Nikolai Mihailov^[13]
• Malja suihkulähteet, 1721-1722 arkkitehti Nicolo Michetti, 1714–1724 hydrotekninen koneisto insinööri Paul Sualem ja Brazzini-veljekset; 1854 arkkitehti Andrei Staсkenschneider^[14]
• Terassi suihkulähteet, 1799-1800 arkkitehdit Andrei Voronihin ja F. P. Brouwer sekä suihkulähde-insinööri F. A. Strelnikov; 1852-1854 arkkitehti Andrei Stackenschneider^[15]
• Nymfi ja Danaid suihkulähteet, 1853-1856 arkkitehti Andrei Stackenschneider^[16]
• Suihkulähdekuja, n. 1720-luku (1723-1724) arkkitehdit Nicolas Pineau ja Mihail Zemtsov, 1735 arkkitehti Francesco Bartolomeo Rastrelli; 1850-luku arkkitehti Andrei Stackenschneider^[17]
• "Triton" kasvihuoneen suihkulähde, 1726 arkkitehti T. N. Usov; kuvanveistäjä Bartolomeo Carlo Rastrelli^[18]
• Šakkilautamäki kaskadi, 1720-1730 -luku arkkitehdit Johann Friedrich Braunstein, Mihail Zemtsov, T. N. Usov, Johann Friedrich Blank ja I. P. Davidov^[19]
• Roomalaiset suihkulähteet, 1739 puurakenteet arkkitehti Johann Friedrich Blank ja I. P. Davidov; 1800 graniitti- ja marmorirakenne arkkitehti F. P. Brouwer; hydrotekninen suunnittelu insinööri Paul Sualem; maskaroni veistokset 1817, kuvanveistäjä Ivan Martos^[20]
• Pyramidi suihkulähde, 1721-1723 arkkitehti Nicolo Michetti; 1724 arkkitehti Mihail Zemtsov; 1721-1724 hydrotekninen koneisto insinööri Paul Sualem^[21]
• Aurinko suihkulähde, 1721-1724 arkkitehti Nicolo Michetti^[22]
• Kuuset temppusuihkulähteet, 1784 arkkitehdit I. V. Keizer ja F. A. Strelnikov^[23]
• Tammi temppusuihkulähde, 1735 arkkitehti Bartolomeo Carlo Rastrelli^[24]
• Sateenvarjo temppusuihkulähde, 1796 arkkitehti F. P. Brouwer^[25]
• Vesikatu temppusuihkulähde, 1721 arkkitehti Nicolo Michetti, uudelleenrakennettu 2001^[26]
• Penkki temppusuihkulähde, 1723 arkkitehti Nicolo Michetti^[27]
• Lyhde suihkulähde, 1723 arkkitehti Nicolo Michetti; hydrotekniikka insinööri Paul Sualem^[28]
• Kellot, 'Cloche' suihkulähteet Marly palatsin puutarha (Apollino, Bacchus ja satyyri, Fauni ja vohla, Psyke) 1721-1723 arkkitehti Nicolo Michetti; 1817 pronssiveistokset kuvanveistäjä Ivan Martos^[29]
• Aatami ja Eeva suihkulähteet, "Adam" suihkulähde 1721-1722 arkkitehti Nicolo Michetti; "Eve" suihkulähde 1725-1726 arkkitehti T. N. Usov; suunnittelu Nicolo Michetti; veistokset kuvanveistäjä Giovanni Bonazza^[30]
• Suosikki suihkulähde, 1725 arkkitehti Mihail Zemtsov^[31]
• Valas suihkulähde, 1800 arkkitehti F. P. Brouwer^[32]
• Leijona kaskadi, 1799-1801 arkkitehti Andrei Voronihin; 1854-1857 arkkitehti Andrei Stackenschneider^[33]
• Menagerie suihkulähteet, 1722-1724 arkkitehti Nicolo Michetti^[34]
• Triton-kello pienoissuihkulähteet, 1720-luvun loppu, arkkitehti Mihail Zemtsov; kopio kuvanveistäjä A. V. Guržij 1954 ^[35]
• Kultainen mäki tai Marly-kaskadi, 1722-1724 arkkitehti Nicolo Michetti; 1724-1732 arkkitehti Mihail Zemtsov;^[36] kuvanveistäjät Antonio Tarsia ja Pietro Baratta
• Voronihinin pylväiköt, 1722-1724 arkkitehti Nicolo Michetti; 1800-1803 arkkitehti Andrei Voronihin; 1853-1854 arkkitehti Andrei Stackenschneider^[37]

• 
  Labyrintti suihkulähde
• 
  Simson suihkulähde, Suuri kaskadi
• 
  Kori suihkulähde, Suuri kaskadi
• 
  Malja suihkulähde, ranskalainen. Nimetty suunnittelija, ranskalainen insinööri Paul Sualemin mukaan.
• 
  Malja suihkulähde, italialainen. Nimetty suunnittelijoiden, italialaisten Barattini-veljesten mukaan.
• 
  Terassi suihkulähteet
• 
  Danaid suihkulähde
• 
  Nymfi suihkulähde
• 
  Suihkulähde kuja
• 
  Aurinko suihkulähde
• 
  Triton kasvihuoneen suihkulähde
• 
  Šakkilautamäki kaskadi
• 
  Roomalaiset suihkulähteet
• 
  Pyramidi suihkulähde
• 
  Kuuset temppusuihkulähde
• 
  Tammi ja tulppaanit temppusuihkulähde
• 
  Sateenvarjo temppusuihkulähde
• 
  Vesikatu
• 
  Penkki temppusuihkulähde
• 
  Lyhde suihkulähde
• 
  Kellot suihkulähde, Apollino
• 
  Kellot suihkulähde, Bacchus ja satyyri
• 
  Kellot suihkulähde, Fauni ja vohla
• 
  Kellot suihkulähde, Psykhe
• 
  Aatami suihkulähde
• 
  Eeva suihkulähde
• 
  Suosikki suihkulähde
• 
  Valas suihkulähde
• 
  Leijona kaskadi
• 
  Menagerie suihkulähteet
• 
  Triton-kello suihkulähde
• 
  Kultainen mäki kaskadi
• 
  Voronihinin pylväiköt

Alapuisto luotiin vuosina 1714–1723 muotopuutarhaksi ranskalaisten esikuviensa mukaisesti. Vaikka monet alkuperäiset koriste-elementit ovat kadonneet, aika ei tuhonnut puutarhan arkkitehtonista harmoniaa, jonka suunnitteli Jean-Baptiste Le Blond, Versailles'n puutarhojen luoja, puutarha-arkkitehti André Le Nôtren lahjakas oppilas. Alapuisto on jaettu kolmeen osaan: keskiosa ("Grand Cascade"), läntinen ("Marly") ja itäinen ("Mon Plaisir").^[38]

Suunnitelmat tekivät arkkitehdit Johann Friedrich Braunstein, Jean-Baptiste Le Blond, Nicolo Michetti, Fransesco Bartolomeo Rastrelli, Аndrei Voronihin, Аndrei Stackenschneider sekä puutarhurimestarit L. Harnigfelt, А. Borisov, B. Fock ja Т. Timofejev.^[38]

Mon Plaisir, Pietari Suuren hollantilaistyylinen talo, rakennettiin osittain Pietari Suuren itsensä suunnittelemana^[39] vuosina 1714-1723 arkkitehtien Jean-Baptiste Le Blond, Johann Friedrich Braunstein ja Nicolo Michetti suunnitelmien avulla Suomenlahden rannalle Alapuiston itäosaan. Rakennus on hollantilaistyylinen, yksikerroksinen tiilitalo. Pietari Suuren aikana pääasiassa tammipaneloinnilla vuoratussa talossa järjestettiin muun muassa pieniä vastaanottoja ja siellä esiteltiin keisarin 1600-luvun taide-esineitten ja kiinalaisten posliiniesineitten kokoelmia venäläisten ikonimaalareitten tekemien kiinalaistyylisesti mustalakkauksella käsitellyillä paneeleilla sisustetuissa huoneissa.^[2][39][40] Rakennuksessa oli myös hollantilaisilla kaakeleilla katettu keittiötila sekä meriaiheinen työhuone.^[39] Toisessa maailmansodassa vaurioitunut rakennus restauroitiin vuosina 1959-1965 arkkitehti A. E. Hessen suunnitelmien mukaan. Vuonna 2024 museo on ollut suljettu restaurointitöiden vuoksi.^[40]

Pieni Katariinan siipirakennus sijaitsee Mon Plaisir -palatsin keittiö- ja kylpyrakennusta vastapäätä. Palatsin suunnitteli arkkitehti Francesco Bartolomeo Rastrelli keisarinna Elisabetin määräyksestä vuosina 1748–1749. Rakennus sai nimensä keisarinna Katariina II Suuren mukaan, joka asui rakennuksen puisessa osassa ennen vallankaappausta vuonna 1762.^[39][41] Hänen aikanaan palatsissa tehtiin sisustustöitä arkkitehti Giacomo Quarenghin uuklassisten suunnitelmien mukaan.^[39] Nykyisin rakennuksessa toimii museo.^[2][42]

Eremitaaši-paviljonki on pieni, vallihaudan ympäröimä kaksikerroksinen rakennus rauhallisella paikalla meren rannalla Alapuistossa. Arkkitehti Johann Freidrich Braunsteinin suunnitelmien mukaan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1721. Pietari Suuri ehti kuolla ennen paviljongin valmistumista vuonna 1725. Paviljonki on ensimmäinen laatuaan venäläisessä ns. erakkomaja (ransk. hermitage) rakennusten perinteessä.^[2][43]

Marly-palatsiin, joka on kahden karppien kasvatukseen tehdyn tekoaltaan välissä suorakulmaisen vesialtaan reunalla, pääsee vesikanavana toimivaa kapeaa siltaa pitkin. Se rakennettiin Alapuiston länsiosaan vuosina 1721-1723 arkkitehtien Johann Friedrich Braunstein ja Nicolas Pineau suunnitelmien mukaan. Se on saanut nimensä Ludvig XIV:n Marly-le-Roi linnasta lähellä Pariisia, jossa Pietari Suuri vieraili vuonna 1717. Palatsissa on 12 pientä huonetta ilman virallista salia ja se oli alkujaan tarkoitettu ylhäisten vieraitten majoittamiseen. Siitä tuli kuitenkin 1750-luvulla näyttelytila Pietari Suuren hankkimalle taiteelle ja huonekaluille sekä muille keisarille kuuluneille esineille.^[2][44] Vuosina 1898-1899 arkkitehti A. I. Semjonov teki täydellisen perustusten uusimistyön, koska rakennukset seinissä oli alkanut esiintyä suuria halkeamia. Toisessa maailmansodassa vaurioitunut rakennus restauroitiin vuosina 1954-1955 arkkitehti E. V. Kazanskajan suunnitelmien mukaan ja vuosina 1980-1982 sitä kunnostettiin uudelleen arkkitehti A. E. Hessenin suunnitelmien mukaan.^[44]

Pietarhovin Suuren palatsin eteläjulkisivun edessä olevalle terassille sijoittuva 15 hehtaarin kokoinen Yläpuutarha muodostaa vaikuttavan sisääntulon keisarillisen residenssiin. Sen muotopuutarhaa edustava ulkoasu on toteutettu Pietari I:n luonnosten mukaan ja muuttunut vain vähän ajan myötä.^[45]

Sen suunnittelivat vuosina 1714–1724 arkkitehdit Johann Friedrich Braunstein, Jean-Baptiste Le Blond ja puutarhamestari L. Garnihfelt; vuosina 1733–1739 arkkitehdit Johann Friedrich Blank, I. P. Davidov ja kuvanveistäjä Bartolomeo Carlo Rastrelli sekä vuosina 1754–1760 edellisen poika, arkkitehti Francesco Bartolomeo Rastrelli.^[45]

Benois-museon rakennuksessa sijaitsivat alun perin hovinaisten (Fräulein) asunnot, jotka suunnitteli vuonna 1853 arkkitehti Nicolas Benois. Museoon on kerätty Benois-taiteilijasuvun jäsenten, kuten Nicolas Benois’n, Albert Benois’n, Léon Benois’n ja Aleksandr Benois’n teoksia.^[2][46]

Olgin ja Tsaarittaren tekosaaret Kolonitskin puiston englantilaisessa maisemapuutarhassa luotiin vuosina 1830–1840 keisari Nikolai I:n määräyksestä. Ne on omistettu hänen puolisolleen keisarinna Aleksandra Fjodorovnalle ja häälahja heidän tyttärelleen suuriruhtinatar Olga Nikolejavnalle tämän avioituessa Württembergin prinssi Kaarlen kanssa. Ne suunnittelivat arkkitehti Andrei Stackenschneider ja puutarhamestari P. I. Ehrler. Pienillä toisiinsa silloilla yhdistetyillä saarilla on paviljonkeja ja puutarhoja, jotka muistuttavat antiikin Pompejin huviloita ja Sisilian 1700-luvun maaseutuhuviloita.^[47] Tsaarittaren pompejilaistyylinen paviljonki rakennettin vuosina 1842-1844 ja toimi keisarinna Aleksandra Fjodorovnan kesäasuntona, Olgan sisilialaistyylinen paviljonki valmistui omalle saarelleen vuosina 1846-1848.^[48]

Palatsi- ja puistokokonaisuus "Aleksandria" oli paikka jossa neljä Romanov-hallitsijasukupolvea keisarit Nikolai I, Aleksanteri II, Aleksanteri III ja Nikolai II perheineen viettivät joka kesä lomaansa. Se sijaitsee muutaman kilometrin päässä pääpalatsista itään ja on erotettu muurilla Alapuistosta. Puiston suunnittelivat puutarhamestarit F. Wendelsdorf, A. Gombel, N. Rodionov ja P. I. Ehrler.^[49] Puisto edustaa englantilaista maisemapuutarhasuunnittelua.

Uusgoottilainen Cottage-palatsi rakennettiin vuosina 1826-1829 englantilaisen arkkitehti Adam Menelawsin piirustusten mukaan.^[50] Rakennuksen vieressä on uusgoottilainen kappeli, pyhän Aleksanteri Nevskin kirkko, jonka on suunnitellut vuonna 1829 arkkitehti Karl Friedrich Schinkel.^[2] Myös Farmi-palatsi, jonka suunnitteli Adam Menelaws vuosina 1829-1831 sijaitsee lähistöllä.^[51] Aleksanteri III:n ja Maria Fjodorovnan nuorin lapsi Olga Aleksandrovna syntyi Cottage-palatsissa kesäkuussa 1882.^[49]

Ala-datsan eli Nižnia datša suunnitteli Nikolai II:n ja Aleksandra Fjodorovnan perheelle arkkitehti Antoni Osipovitš Tomiško 1883– 1897. Palatsi raunioitui vallankumouksen jälkeen ja rauniot räjäytettiin vuonna 1961. ^[52] Tsarevitš Aleksei syntyi Ala-datšassa elokuussa 1904.^[53]

• 
  Mon Plaisir -palatsi 1714-1723, ilmakuva
• 
  Mon Plaisir -palatsin puutarha, Alapuisto
• 
  Eremitaaši-paviljonki, arkkitehti Johann Friedrich Braunstein 1721-1725, Alapuisto
• 
  Marly-palatsi, arkkitehdit Johann Friedrich Braunstein ja Nicolas Pineau 1721-1723
• 
  Hovinaisten asuinrakennus, nykyinen Benois-museo, arkkitehti Nicolas Benois 1853.^[46]
• 
  Tsaarittaren paviljonki, 1842-1844 arkkitehti Andrei Stackenschneider, Kolonitski puisto, Olgin-tekojärven saari. Keisarinna Aleksandra Fjodorovnan kesäasunto.^[54]
• 
  Olgin paviljonki, Kolonitski-puisto, Olgin-tekojärven saari, 1846-1848 arkkitehti Andrei Stackenschneider, suuriruhtinatar Olga Nikolajevan kesäasunto.^[48] Restauroitu 2000-luvulla.
• 
  Pietarhovin Pietari-Paavalin katedraali, arkkitehdit Nikolai Sultanov ja Vasili Kosjakov 1894-1905, Kolonitski-puisto. Restauroitu 2019-2020.
• 
  Cottage-palatsi, 1826–1829 arkkitehti Adam Menelaws, Aleksandrian puisto. Nikolai I:n ja Aleksanteri III:n perheen kesäasunto.^[50]
• 
  Pyhän Aleksanteri Nevskin kappeli, arkkitehti Karl Friedrich Schinkel 1829, Aleksandrian puisto
• 
  Farmi-palatsi, arkkitehti Adam Menelaws 1829-1831, Aleksandrian puisto, restauroitu 2000-luvulla. Aleksanteri II:n perheen kesäasunto.^[52]
• 
  Ala-datsa, Nižnia datša vuonna 1900 Aleksandrian puistossa, arkkitehti Antoni Osipovitš Tomiško 1883– 1897, raunioitunut. Nikolai II:n perheen kesäasunto^[52] ja tsarevitš Aleksein syntymäpaikka vuonna 1904.^[53]
• 
  Englantilainen palatsi vuonna 1900, arkkitehti Giacomo Quarenghi 1782, Englantilainen puisto, tuhoutunut toisessa maailmansodassa
• 
  Sergijevka-palatsi, Sergijevka-puisto, suuriruhtinatar Maria Nikolajevnan ja Leuchtenbergin herttua Maximilianin kesäasunto, arkkitehti Andrei Stackenschneider 1839–1842, restauroitu osittain 1990-2000
• 
  Elisabet Petrovnan yksityisdatša 1727, arkkitehti Juri Felten 1770-luku, arkkitehti Andrei Stackenschneider 1844–1850
• 
  Yksityisdatša, restauroitu 1955-1960 arkkitehti Irina Benois, 1977-1980 julkisivun kunnostus
• 
  Znamenka-palatsi 1760-1770 mahd. Rastrelli, 1836 arkkitehti Andrei Stackenschneider, 1856-1860 arkkitehti Harald von Bosse, 1969-1974 restaurointi arkkitehti M. M. Plotnikov, restaurointi 1960-1990. Keisarinna Aleksandra Fjodorovnan kesäpalatsi.^[55]
• 
  Suuriruhtinas Mihail Nikolajevitšin Mihailovka-palatsi vuonna 1910
• 
  Mihailovka-palatsi vuonna 1910, nykyisin lähes raunioitunut

Pietarhovi oli saksalaisten joukkojen miehittämä toisen maailmansodan aikana vuosina 1941-1944. Ennen miehitystä puiston alueelle haudattiin 24 pronssi- ja 50 marmoriveistosta. Noin puolet (1 563) palatsien 4 004 näyttelyesineestä ja noin 50 patsasta evakuoitiin.^[56]

Alapuisto kärsi eniten miehityksen aikana. Puut ja pensaat hakattiin, palatseja ryöstettiin ja tuhottiin sekä vesijärjestelmää vaurioitettiin pysyvästi. Pietarhovista tehtiin linnoitus: bunkkereita, panssarintorjuntalaitteita, ojia, juoksuhautoja, piikkilankaa, miinakenttiä ja räjähdysten jättämiä kraatereita. Alapuiston alue oli läpikulkukelvoton. Suuri palatsi räjäytettiin osittain dynamiitilla.^[57]

Jälleenrakennus ja restaurointi alkoi heti vuonna 1947. Alapuisto pystyttiin miinanraivaajien, sotilasinsinöörien ja yli 1 000 vapaehtoisen työn ansiosta avaamaan yleisölle jo vuonna 1945. Vuonna 1952 valmistui Suuren palatsin julkisivujen restaurointi.^[58] Lähes 20 vuoden restaurointitöiden jälkeen vuonna 1964 osa Suuresta palatsista pystyttiin avaamaan kävijöille.^[2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pietarhovin palatsi Wikimedia Commonsissa