Soinniton velaariklusiili

Tässä artikkelissa käsitellään aihetta Soinniton velaariklusiili, joka on herättänyt suurta kiinnostusta eri alueilla. Soinniton velaariklusiili on kiinnittänyt tutkijoiden, asiantuntijoiden, ammattilaisten ja suuren yleisön huomion sen merkityksen ja vaikutuksen vuoksi. Vuosien varrella Soinniton velaariklusiili on ollut lukuisten tutkimusten, keskustelujen ja analyysien kohteena, mikä on osaltaan rikastanut tietoa tästä aiheesta. Tavoitteena on syventää Soinniton velaariklusiili:n ymmärrystä, tarkastellaan erilaisia ​​näkökohtia, joiden avulla voimme ymmärtää sen merkitystä ja vaikutuksia eri yhteyksissä. Kattavalla ja yksityiskohtaisella lähestymistavalla esitellään erilaisia ​​näkökulmia ja pohdintoja, jotka rikastavat osaltaan Soinniton velaariklusiili:n ympärillä käytävää keskustelua.

IPA k
UPA k
X-SAMPA k
Kirshenbaum k
IPAUnicode U+006B

Soinniton velaariklusiili on monessa kielessä esiintyvä konsonanttiäänne[1]. Suomessa se merkitään k-kirjaimella sekä vierasperäisissä sanoissa toisinaan c- tai q-kirjaimella. Äännettä merkitään kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa ⟨k⟩-merkillä. Arkipuheessa "koo" voi tarkoittaa tilanteesta riippuen joko k-kirjainta tai äännettä .

Äänne on soinniton, koska äänihuulet eivät siinä värähtele. Se on klusiili eli plosiivi, koska ilmavirta siinä pysähtyy ja purkautuu äkisti. Se on velaarinen, koska kieli siinä koskettaa pehmeää suulakea eli kitapurjetta (lat. velum palatinum).

Joissakin kielissä, kuten englannissa, ääntyy aspiroituna.

Lähteet

  • Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. (Suomenkielinen oppikirja) Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1

Viitteet

  1. a b Wiik, s. 58–99.