Soinniton velaarinen frikatiivi

Tämä artikkeli käsittelee aihetta Soinniton velaarinen frikatiivi, joka on viime aikoina noussut ajankohtaiseksi, koska se vaikuttaa yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Ilmestymisestään lähtien Soinniton velaarinen frikatiivi on kiinnittänyt asiantuntijoiden ja suuren yleisön huomion ja synnyttänyt keskustelua sen vaikutuksista. Tämän analyysin aikana tarkastellaan Soinniton velaarinen frikatiivi:n eri näkökulmia sekä sen mahdollisia lyhyen ja pitkän aikavälin seurauksia. Kokonaisvaltaisen lähestymistavan avulla pyrimme tarjoamaan kokonaisvaltaisen näkemyksen Soinniton velaarinen frikatiivi:stä ja sen vaikutuksesta eri alueilla, jotta lukijalle saataisiin kattavampi käsitys tästä aiheesta.

IPA x
X-SAMPA x
IPAUnicode U+0078

Soinniton velaarinen frikatiivi eli soinniton velaarifrikatiivi on konsonanttiäänne[1]. Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa sen merkkinä on . Kansanomaisesti sitä kutsutaan joskus kurkku-h:ksi, vaikka se tarkkaan ottaen ääntyykin suun takaosassa. Varsinainen kurkku-h on nimeltään soinniton faryngaalinen frikatiivi.

Esiintyminen

Soinniton velaarinen frikatiivi esiintyy useissa eri kielissä. Saksan kielessä se kirjoitetaan <ch> ja esiintyy vain takavokaalin jäljessä (niin sanottu ach-äänne, saks. Ach-laut). Etuvokaalin edellä saksan <ch> ääntyy palataalisena (niin sanottu ich-äänne, saks. Ich-laut).

Suomessa tämä äänne esiintyy glottaalifrikatiivin allofonina joissakin sanoissa, mm. lahti .

Lähteet

  • Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. (Suomenkielinen oppikirja) Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1

Viitteet

  1. a b Wiik, s. 58–99.