Nykymaailmassa Suuri illusioni:stä on tullut ongelma, joka on saamassa yhä enemmän merkitystä yhteiskunnan eri alueilla. Politiikasta tieteeseen, kulttuuriin ja teknologiaan Suuri illusioni on herättänyt suurta kiinnostusta ja keskustelua niin asiantuntijoiden kuin kansalaistenkin keskuudessa. Olipa kyseessä historiallinen henkilö, tieteellinen löytö tai kulttuuriilmiö, Suuri illusioni on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion ympäri maailmaa. Tässä artikkelissa tutkimme yksityiskohtaisesti erilaisia lähestymistapoja ja näkökulmia, jotka ovat olemassa Suuri illusioni:n ympärillä, ja tutkimme sen vaikutusta jokapäiväiseen elämäämme.
Suuri illusioni | |
---|---|
![]() |
|
Kirjailija | Mika Waltari |
Kieli | suomi |
Genre | romaani |
Kustantaja | WSOY |
Julkaistu | 1928 |
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
Suuri illusioni on Mika Waltarin menestynyt läpimurtoromaani, joka ilmestyi vuonna 1928. Hän kirjoitti kirjan vain muutamassa kuukaudessa asuessaan Pariisissa 19-vuotiaana. Kirja kuvasi ajan nuorten tuntoja ja elämänkäsitystä, ja siitä tuli välittömästi sekä myynti-, arvostelu- että käännösmenestys. Kirjasta ilmestyi nopeassa tahdissa neljä painosta. Romaania on verrattu saman ajan kuuluisiin F. Scott Fitzgeraldin ja Ernest Hemingwayn teoksiin.
Romaani alkaa kuvauksella juhlista Rouva Spindelin salongissa. Rouva Spindelin esikuva oli Minna Craucher.
Vuonna 1985 kirjasta tehtiin elokuva Suuri illusioni, jonka ohjasi Tuija-Maija Niskanen.
Kirja kuvaa taiteilijoiden ja nuorten elämää 1920-luvun Helsingissä, nuoren mielen kiihkoa ja rakkauden illuusion särkymistä. Suuri illusioni alkaa, kun nuori toimittaja Hart tapaa Helsingissä tuttunsa ja lähtee tämän kanssa rouva Spindellin salonkiin. Täällä Hart tutustuu katkeraan ja piikittelevään kirjailija Hellakseen sekä kauniiseen ja viettelevään Caritasiin, johon Hart rakastuu silmänräpäyksessä. Suuri illusioni kertoo monimutkaisesta kolmiodraamasta Hartin, Hellaan ja Caritasin välillä.
Kirjan 5. painoksessa, 40 vuotta ensimmäisen painoksen ilmestymisen jälkeen, Mika Waltari arvosteli omaa nuoruudenteostaan. Hän kertoo tunteneensa lievää kouristusta mahanpohjassa luettuaan teoksen yhtäjaksoisesti lävitse ensimmäisen kerran neljäänkymmeneen vuoteen. Waltari kuvailee kirjaa lapsekkaaksi, kehittymättömäksi ja sentimentaaliseksi. Loppuratkaisua hän arvioi epätodelliseksi ja pitää hoitamatta jääneen syfiliksen romantisointia suorana lainauksena Michael Arlenin Vihreästä hatusta. Waltari määrittelee kirjan todellisen arvon perustuvan sen välittömyyteen, impressionistiseen tyyliin ja tunteiden kiihkeyteen ja arvioi teoksen ilmaisseen jotakin omasta ajastaan.[1]