VMV 6

Nykymaailmassa VMV 6:stä on tullut yhä tärkeämpi keskustelunaihe. Olipa kyse akateemisesta, politiikasta, muodista tai tekniikasta, VMV 6 on jättänyt jälkensä ja luonut merkittävän vaikutuksen yhteiskuntaan. On tärkeää tutkia tarkasti VMV 6:n vaikutusta jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin ja ymmärtää, kuinka se on muuttanut tapaamme ajatella, toimia ja suhtautua. Tässä artikkelissa tutkimme VMV 6:n monia ulottuvuuksia ja sen roolia tämän päivän maailman muovauksessa.

Tämä artikkeli kertoo suomalaisesta elokuvasta. VMV 6 tarkoittaa myös Vartiomoottorivene 6:ta.
VMV 6
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Risto Orko
Käsikirjoittaja Mika Waltari
Tauno Tattari
Tuottaja Risto Orko
Säveltäjä Pekka Attinen
Kuvaaja Erik Blomberg
Leikkaaja Risto Orko
Pääosat Joel Rinne
Regina Linnanheimo
Uuno Laakso
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomi-Filmi
Ensi-ilta 16. helmikuuta 1936
Kesto 128 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

VMV 6 on Risto Orkon ohjaama suomalainen mustavalkoinen jännityselokuva vuodelta 1936. Elokuva on Mika Waltarin kirjoittama tarina merivartijoiden ja salakuljettajien maailmasta sekä hänen ensimmäinen elokuvakäsikirjoituksensa. Se oli myös Erik Blombergin ensimmäinen kuvaustyö.[1]

1930-luvun alkuun sijoittuvassa elokuvassa merivartiosto yrittää estää Helsingin edustalla tapahtuvan pirtun salakuljetuksen. Neuvokas pursimies Olavi Manner (Joel Rinne) pääsee rikollisliigan jäljille. Hänen rohkeutensa tekee vaikutuksen kauniiseen Marjaan (Regina Linnanheimo).

Näyttelijät

 Regina Linnanheimo … Marja  
 Joel Rinne … Olavi Manner, merivartioston pursimies  
 Uuno Laakso … romukauppias Lundström  
 Kerstin Nylander … laulajatar Lila Landers  
 Martta Kinnunen … Anni  
 Oke Tuuri … merivartija Haanpää  
 Kaarlo Kytö … merivartioston kersantti Matson  
 Uno Wikström … VMV 6:n päällikkö  
 Axel Slangus … konsuli Wili Dasselheim alias Kiho  
 Eino Jurkka … Rentun-Matti, salakuljettaja  
 Hugo Hytönen … Kaaleppi, salakuljettaja  
 Santeri Karilo … Kivalo, salakuljettaja  
 Sasu Haapanen … Amerikan-Väiski, salakuljettaja  
 Vilho Siivola … Juippi, salakuljettaja  
 Armas Piispanen … Haitari-Jallu, salakuljettaja  
 Ants Lauter … pirtulaivan kapteeni  
 Martti Rannema … poika  
 Valter Tuomi … vuorineuvos J. K. Manner  
 Eino Hyyrynen … merivartija Hämäläinen  

Kreditoimattomat

 Eero Vepsälä … salakuljettaja  
 Rosi Rinne … kahvilan tarjoilijatar, ”Tilu-Lilu”  
 Irja Kuusla … tarjoilijatar  
 Kaarlo Saarnio … kalastajaukko  
 Pentti Saares … merivartioston radisti  
 Eija Hiltunen … nainen tanssipaikalla  
 Vilho Auvinen … mies tanssipaikalla  
 Kyösti Käyhkö … mies tanssipaikalla  
 Ari Laine … mies tanssipaikalla  
 Liisa Nevalainen … nainen tanssipaikalla / konsuli Dasselheimin sisäkkö  
 Annikki Linnoila … nainen tanssipaikalla  
 Ossi Korhonen … Lumme  
 Fritz-Hugo Backman … Lumpeen toveri  
 Kaarlo Angerkoski … Viron-Franssi  
 Pippa Haikala … tyttö konsulin juhlissa  
 Aili Tikka … Mannerin sisäkkö  
 Kyösti Erämaa … merivartioston piiripäällikkö  
 Aarne Salonen … salakuljettaja  
 Väinö Lignell … merivartija  

Tuotanto

Kun kieltolaki oli huhtikuussa 1932 kumottu, salakuljetuksen arveltiin tyrehtyvän, mutta VMV 6:n kuvausten aikaan kesällä 1935 se oli rannikkoseudulla kalastustakin tuottoisampaa. Nimensä elokuva sai merivartioalusten tyyppitunnuksen mukaan. Suomen merivartiostolla oli vuosina 1931–1960 käytössään samanniminen alus, mutta elokuvan yhteydet siihen rajoittuvat vain nimeen. Merivartiolaitos avusti kuvauksissa: mukana nähtiin VMV 6 -aluksen lisäksi myös VMV 5 ja VMV 12. Uudenkaupungin telakalla valmistettu puurunkoinen VMV 6 poistettiin käytöstä 25. huhtikuuta 1960.[2]

Erik Blombergin piti alun perin olla kakkoskuvaajana, mutta työnäytteiden perusteella Orko teki hänestä Theodor Lutsin sijaan pääkuvaajan.[2]

VMV 6:n käsikirjoitusta muutettiin paikoin vielä kuvausvaiheessa, ja useita jaksoja leikattiin pois liiallisen pituuden vuoksi. Silti elokuvalle kertyi pituutta 3 500 metriä eli runsaat kaksi tuntia. Myöhemmin sitä lyhennettiin niin, että pituudeksi jäi 2 800 metriä (106 minuuttia). VMV 6:n juonessa on tavoiteltu jännityksen ja seikkailun tuntumaa rakkausjuonteilla ryyditettynä. Mukana oli laulu- ja soittokohtausten lisäksi Orkon elokuville tyypillinen tanssijakso, tällä kertaa saariston latotanssiaisina.[2]

Regina Linnanheimolla oli elokuvassa ensimmäinen naispääosansa. Hänen roolinsa ei ollut yhtään niin suuri kuin miespääosaa esittäneen Joel Rinteen, mutta hänen hahmoaan varten tehtiin kaksi pukua ja hänen ulkonäköään hyödynnettiin elokuvan mainoksissa.[3]

Elokuvan ulkojaksoja tehtiin Porvoon saariston Pirttisaaressa sekä Helsingin Kaivopuistossa ja Arkadiankadulla. Sisäkuvaukset tehtiin Suomi-Filmin studiossa Vironkatu 9:ssä. Elokuvassa on sisäkuvia myös vartiomoottoriveneen ohjaushytistä ja konehuoneesta. Rekvisiitaksi tarvitut pirtukanisterit hankittiin alan erikoisliikkeestä.[2]

Sen ensi-ilta oli 16. helmikuuta 1936 Helsingin Kino-Palatsissa. VMV 6:n yleisömenestys oli vuoden 1936 kolmanneksi paras. Tuotantokustannuksiltaan tavallista kalliimpi elokuva sai kustannuksensa katettua vasta vuonna 1942.[2]

Arviot

Aikalaiskriitikot kiittelivät Risto Orkon ohjaustyötä. Helsingin Sanomien kriitikko piti sitä ”suomalaisen elokuvan voittona” ja sanoi sen tarjoavan ”parasta vauhdikkuudessa ja jännittävyydessä, mitä suomalainen elokuva on koskaan pystynyt tekemään”. Erik Blombergin kuvaustyö sai myönteistä huomiota: ”ensimmäisessä suuryrityksessään osoittautuu alansa hallitsevaksi ja hyviä ideoita omaavaksi valokuvaajaksi”. Jotkut arvioijat panivat jo tuolloin merkille käsikirjoituksen puutteet. Runsaan näyttelijäkaartin suorituksiin ei arvosteluissa liiemmin syvennytty, mutta niitä pidettiin yleisesti hyvätasoisina.[4]

Myöhemmissä arvioissa todettiin muun muassa juuri Waltarin kokemattomuus, joka näkyy tapahtumien sekavuutena. Joel Rinteen jämäkkä näyttelijäntyö sai kiitosta.[1] Vuoden 1991 televisioesityksen aikaan elokuva on nähty ”ihmiskuvaukseltaan ja psykologisilta painotuksiltaan vaatimattomana” (Pertti Lumirae) ja ”käänteiltään varsin kömpelönä, henkilöiltään mustavalkoisena ja repliikeiltään tahattoman koomisena” (Antti Lindqvist).[4]

Lähteet

  1. ↑ a b JK: Päivän elokuvia. Tv-maailma 38/2013, s. 13.
  2. ↑ a b c d e Muut tiedot. Elonet.fi. Viitattu 23.9.2013.
  3. ↑ Nikula, Jaana: Polttava katse. Regina Linnanheimon elämä ja elokuvat, s. 43. Helsinki: Like, 2000. ISBN 951-578-795-5 .
  4. ↑ a b Lehdistöarvioita. Elonet.fi. Viitattu 23.9.2013.

Aiheesta muualla