Nykymaailmassa Things Ain’t What They Used to Be on aihe, joka herättää monien ihmisten kiinnostuksen eri aloilla. Olipa kyseessä ammatillinen, henkilökohtainen tai akateeminen alue, Things Ain’t What They Used to Be:stä on tullut jatkuvan keskustelun ja keskustelun aihe. Teknologian ja globalisaation myötä Things Ain’t What They Used to Be on ottanut tärkeän roolin modernissa yhteiskunnassa muuttaen tapaamme olla yhteydessä, työskennellä ja kouluttaa itseämme. Tässä artikkelissa tutkimme Things Ain’t What They Used to Be:n eri puolia ja analysoimme sen vaikutusta jokapäiväiseen elämäämme.
”Things Ain’t What They Used to Be” on Mercer Ellingtonin säveltämä jazzstandardi vuodelta 1941. Johnny Hodgesin johdolla nauhoitettu ensilevytys, jonka kokoonpano koostui Duke Ellingtonin orkesterin jäsenistä, nosti kappaleen nopeasti monien big band -aikakauden orkesterien ohjelmistoon. Ellingtonin lisäksi muun muassa Glenn Miller, Charlie Barnet, Les Brown ja Harry James soittivat kappaletta yhtyeidensä kanssa.[1] Kappale on Mercer Ellingtonin tunnetuin sävellys.[1]
Kappale syntyi aikana, jolloin orkesterinjohtaja Duke Ellington ei saanut muusikkoliitto ASCAP:n lakon takia soittaa omia sävellyksiään radiossa. Näin ollen hän tilasi kappaleita pojaltaan Merceriltä ja Billy Strayhornilta, jotka eivät kuuluneet liittoon. Strayhorn sävelsi Ellingtonille muun muassa kappaleet ”Take the ’A’ Train” ja ”Chelsea Bridge”; Mercer Ellingtonin tuotoksia puolestaan olivat ”Things Ain’t What They Used to Be”, ”Blue Serge” ja ”Moon Mist”.[2]
Rakenteeltaan kappale perustuu kahteen vuorottelevaan riffiin C-duurissa, seuraten 12 tahdin blueskaavaa.[3] Hidas blueskappale soitetaan yleensä instrumentaalina, mutta toisinaan myös Ted Parsonsin kirjoittamilla sanoilla laulettuna.[2]
| Albumit | ...And His Mother Called Him Bill |
|---|---|
| Kappaleet | |
| Soittajat |