Tässä artikkelissa tutkimme Solitude:n eri puolia analysoimalla sen vaikutusta eri yhteyksissä ja sen vaikutusta tämän päivän yhteiskuntaan. Alkuperäistään nykypäivään Solitude on ollut perustavanlaatuinen rooli ihmisten jokapäiväisessä elämässä, ja se on kiinnostava ja keskustelunaihe monilla aloilla. Tarkastellaan perusteellisen ja yksityiskohtaisen analyysin avulla keskeisiä näkökohtia, jotka tekevät Solitude:stä relevantin tutkimisen arvoisen aiheen. Tämän artikkelin vaikutuksista kulttuuriin ja historiaan, sen yhteyteen teknologiaan ja ajankohtaisiin tapahtumiin, tämä artikkeli pyrkii tarjoamaan kattavan ja täydellisen näkemyksen Solitude:stä tavoitteenaan tarjota laajempi ja rikastuttava ymmärrys tästä aiheesta.
”Solitude” on Duke Ellingtonin säveltämä ja Irving Millsin ja Eddie DeLangen sanoittama jazzkappale. Ellingtonin orkesteri nauhoitti kappaleen ensimmäisen kerran tammikuussa 1934, ja vuonna 1935 sekä hänen että Irving Millsin yhtyeen Mills Blue Rhythm Bandin nauhoitukset nousivat listoilla kymmenen kärkeen. Ensimmäisen lauletun version Ellington nauhoitti vuonna 1940 laulaja Ivie Andersonin kanssa.[1]
Laulusta tuli Ellingtonin siihen mennessä menestynein sävellys sekä äänitysten että nuottijulkaisujen myynnillä mitattuna.[1] Se voitti 2 500 dollarin arvoisen ASCAP Awardin vuoden 1934 parhaana populaarimusiikin kappaleena.[2][3]
Ellington sävelsi usein kappaleita erityisesti tiettyä yhtyeen soittajaa silmällä pitäen. ”Solitudessa” hän antoi runsaasti soolotilaa omalle pianolleen.[4]
Kappale on usein levytetty jazzstandardi. Sen ovat nauhoittaneet muun muassa Billie Holiday, Johnny Hodges ja Thelonious Monk.[1] Ella Fitzgerald lauloi sen Ellingtonin hautajaisissa vuonna 1974.[5]
| Albumit | ...And His Mother Called Him Bill |
|---|---|
| Kappaleet | |
| Soittajat |