Tukkimiehentäi

Nykymaailmassa Tukkimiehentäi:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe laajalle ihmisjoukolle. Alan asiantuntijoista tavallisiin ihmisiin Tukkimiehentäi on herättänyt suurta kiinnostusta ja herättänyt keskustelua eri alueilla. Sen merkitys on Tukkimiehentäi:ssä, koska se on vaikuttanut merkittävästi yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Tässä artikkelissa tutkimme tarkemmin Tukkimiehentäi:tä ja analysoimme sen vaikutusta eri yhteyksissä. Sen alkuperästä nykyiseen kehitykseen uppoudumme Tukkimiehentäi:n maailmaan ymmärtääksemme paremmin sen merkityksen ja vaikutuksen maailmaan, jossa elämme.

Tukkimiehentäi
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Kovakuoriaiset Coleoptera
Alalahko: Erilaisruokaiset Polyphaga
Yläheimo: Kärsäkäsmäiset Curculionoidea
Heimo: Kärsäkkäät Curculionidae
Suku: Tukkikärsäkkäät Hylobius
Laji: abietis
Kaksiosainen nimi

Hylobius abietis
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

  Tukkimiehentäi Wikispeciesissä
  Tukkimiehentäi Commonsissa

Tukkimiehentäi (Hylobius abietis) on kärsäkkäisiin kuuluva kovakuoriainen. Aikaisemmin lajin kansanomaisena nimityksenä on ollut muun muassa sarveton palopukki erotuksena sarvijaakosta, jota kutsuttiin nimellä sarvellinen palopukki. Yleisenä kansanomaisena nimenä on ollut myös rautakopra, mikä juontuu lajin taipumuksesta puristua lujasti esimerkiksi puuta tai sormea vasten.

Koko ja ulkonäkö

Aikuinen kuoriainen on 8–14 mm pitkä. Tummissa, lähes mustissa peitinsiivissä on kellertävistä karvoista muodostuneita läikkiä.[2] Lajia on vaikea erottaa pikkutukkikärsäkkäästä (Hylobius pinastri). Parhaiten pikkutukkikärsäkkään erottaa tukkimiehentäistä pikkutukkikärsäkkään punertavista raajoista.[3] Tuntosarvet ovat kiinnittyneet lähelle kärsän kärkeä. Suomenkielisen nimensä tukkimiehentäi on saanut siitä, että se voi tarrautua voimakkaasti kiinni metsurin vaatteisiin etenkin tuoreilla hakkuutyömailla. Taksonomisesti tämä kovakuoriaisiin kuuluva kärsäkäs ei ole mitään sukua täille.

Tuoreet hakkuutähteet, etanolin ja alfa-pineenin sekoitus, houkuttavat kevätkesällä parveiluaikana tukkimiehentäitä puoleensa.[3] Parveiluaikana tukkimiehentäit voivat löytää tiensä uusiin puu- ja hirsirakennuksiin.

Levinneisyys ja elinympäristö

Tukkimiehentäi on levinnyt koko Eurooppaan ja Aasiaan. Tukkimiehentäi on uudistamisvaiheen merkittävin tuhohyönteinen kaikkialla Pohjoismaissa ja myös Suomessa. Suomessa se on erittäin yleinen ja myös metsätaloudelle tuhoja aiheuttava. Se elää etenkin havumetsissä. Tukkimiehentäitä tavataan yleisesti myös puutavaran käsittely- ja saha-alueilla.

Aikuiset hyönteiset nakertavat pienten taimien tyveltä kuorta ja nilaa ravinnokseen. Tukkimiehentäi tappaa syönnillään pääasiassa 1–3-vuotiaita männyn ja kuusen istutustaimia, mutta on lähes kaikkiruokainen puuvartisten ravintokasvien suhteen. Tuhoja torjutaan käsittelemällä taimet etukäteen taimitarhoilla torjunta-aineella ja istuttamalla taimet muokattuun maahan. Tukkimiehentäi pyrkii siirtymään pois kivennäismaalta, kuten hiekalta tai soralta. Tästä syystä havupuiden taimet tulisi istuttaa kivennäismaapintaiseen mättääseen, jossa taimen ympärillä on 10–15 senttimetriä halkaisijaltaan oleva puhdas kivennäismaa-alue.[4] Suomessa hyväksyttyjä tehoaineita tukkimiehentäin torjuntaan ovat deltametriini, imidaklopridi ja lambda-syhalotriini.[5] Tukkimiehentäin toukkia saalistavat ainakin tarhasysikiitäjäiset (Pterostichus madidus).

Lähteet

  1. ↑ Jyrki Muona, Jaakko Mattila: Tukkimiehentäi – Hylobius abietis Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. ↑ Tukkimiehentäi, Hylobius abietis Ötökkätieto. Viitattu 27.5.2020.
  3. ↑ a b Miettinen, Ossi: Pikkutukkikärsäkäs, uusvanha metsätuholainen. Taimi Uutiset, 2011, nro 2, s. 18–19. Metla. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.5.2020.
  4. ↑ Kankaanhuhta, V.: Tukkimiehentäi (Hylobius abietis) Luke – Luonnonvarakeskus. 14.01.2005. Arkistoitu 12.7.2016. Viitattu 12.9.2017.
  5. ↑ Metsätalouden käyttöön hyväksyttjä kasvinsuojeluaineita 2011 Taimiutiset. 2011. Viitattu 12.9.2017.

Aiheesta muualla