Venäjän vapautusarmeija

Tässä artikkelissa tutkimme Venäjän vapautusarmeija:n aihetta monitieteisestä lähestymistavasta, analysoimalla sen vaikutuksia ja merkitystä eri yhteyksissä. Venäjän vapautusarmeija on laajasti tutkittu ja eri aloilla keskusteltu aihe, jonka vaikutukset ulottuvat yhteiskunnallisesta tieteelliseen ja sen vaikutus ulottuu läpi historian. Kattavan analyysin avulla pyrimme valaisemaan Venäjän vapautusarmeija:tä ja tarjoamaan täydellisen näkökulman, jonka avulla voimme ymmärtää sen tärkeyden ja laajuuden nykyään. Tässä artikkelissa tarkastelemme Venäjän vapautusarmeija:n eri näkökohtia ja sen vaikutuksia tämän päivän yhteiskuntaan sekä mahdollisia tulevaisuuden vaikutuksia.

Venäjän vapautusarmeijan sotilas

Venäjän vapautusarmeija (ven. Русская освободительная армия, Russkaja osvoboditelnaja armija, lyh. ROA) oli toisessa maailmansodassa saksalaisten puolella toiminut sotilasyksikkö, joka koostui suurimmaksi osaksi etnisistä venäläisistä. Armeijaa johti saksalaisten puolelle siirtynyt entinen neuvostokenraali Andrei Vlasov. Armeijan sotilaat koostuivat sotavangeiksi jääneistä neuvostoliittolaisista ja Venäjän sisällissodan jälkeen pakoon lähteneistä emigranteista. Venäläisiä SS-joukkoja johti Bronislav Kaminski.

Alkuperä

Venäläisiä oli taistellut Saksan armeijan puolella jo sodan alusta lähtien, mutta he palvelivat saksalaisissa yksiköissä saksalaisten alaisuudessa. Heillä oli omat hihamerkkinsä, joilla saksalaiset yrittivät luoda kuvaa vapaaehtoisten venäläisten armeijasta, jota ei vielä tuolloin ollut olemassa. Heistä alettiin pian muodostaa pieniä omia yksiköitään partisaanien vastaiseen taisteluun. Sodan alussa Saksa sai yli kolme miljoonaa sotavankia, näistä yli miljoona liittyi Saksan armeijaan taistelemaan Neuvostoliittoa vastaan. Itärintaman vahvuudesta 20 prosenttia olikin neuvostoliiton kansalaisia. Näistä puolet eli 10 prosenttia kokonaisvahvuudesta etnisiä venäläisiä.[1]

Andrei Vlasov ehdotti Adolf Hitlerille ja Saksan ylijohdolle venäläisen armeijan perustamista, mutta näitä ehdotuksia ei edes kuunneltu. Vuosina 1942–1943 venäläisyksiköiden taistelutahto oli saksalaisten mielestä olennaisesti laskenut ja saksalaiset pelkäsivät kapinaa. Tuohon aikaan Saksan armeijassa oli jo satoja tuhansia venäläisiä taistelijoita. Venäläiset päätettiin lähettää 1943 länsirintamalle, jotta heidän taistelutahtonsa kohenisi. He eivät kuitenkaan taistelleet kovin voimakkaasti länsirintamallakaan, vaan monet heistä antautuivat liittoutuneille.

Armeijan perustaminen

ROA:n sotilaita

Vasta vuonna 1944 perustettiin venäläinen armeija Heinrich Himmlerin ehdotuksesta. Tarkoituksena oli kymmenen divisioonaa käsittävän armeijan perustaminen. Lokakuun 14. päivänä 1944 armeijan johtajaksi valittu Vlasov julkaisi Prahan manifestinsa, jossa luki 14 kohtaa, joiden puolesta Venäjän vapautusarmeija taisteli. Helmikuussa 1945 saatiin kootuksi ensimmäinen kokonainen divisioona venäläisistä. Se taisteli lyhyen aikaa Oderin luona ja loikkasi Neuvostoliiton puolelle näiden vallatessa Prahan. Kaksi muutakin divisioonaa perustettiin, mutta niitä ei saatu täysvahvuisiksi.

Aktiivisesti Venäjän vapautusarmeija taisteli vain Oderin rintamalla huhtikuussa 1945. Armeija taisteli kolmen päivän ajan ennen kuin sen piti vetäytyä ylivoimaisen vihollisen tieltä. Loikkaamistapauksia ei havaittu. Tämän taistelun jälkeen Vlasov komensi armeijansa marssimaan etelään, jotta he voisivat antautua länsiliittoutuneille.

Loppuvaiheet

Kun armeija oli marssimassa etelään, Vlasovin alaisuudessa ollut ensimmäinen divisioona liittyi Prahan kapinaan tšekkien puolella. He taistelivat SS-joukkoja vastaan, ja onnistuivat yhdessä tšekkien kanssa säästämään Prahan SS-joukkojen suunnittelemilta räjäytystöiltä, joita tehtiin myös Varsovassa. He joutuivat perääntymään Neuvostoliiton edettyä Prahaan ja yrittivät antautua amerikkalaisille joukoille etelämpänä, mutta amerikkalaiset eivät halunneet vahingoittaa välejään Neuvostoliiton kanssa. Eräät venäläisille myötämieliset amerikkalaiskomentajat tosin antoivat pienten yksiköiden ylittää länsiliittoutuneiden rintamalinjat. Valtaosa heistä luovutettiin kuitenkin takaisin Neuvostoliittoon.

Liechtensteinin ruhtinaskunta antoi alueellaan oleville Venäjän vapautusarmeijan yksiköille turvapaikan, ja sieltä suurin osa venäläisistä muutti Argentiinaan. Puna-armeija kohteli entisiä vapautusarmeijan jäseniä pettureina ja heidät joko teloitettiin välittömästi kiinni jäädessään, ja elossa säilyneet saattoivat joutua vuosiksi vankileireille. Vankileireireiltä elossa säilyneet saivat kansalaisoikeutensa takaisin vasta vuonna 1995.[2] Vlasov ja muut komentajat hirtettiin Moskovassa vuonna 1946.

Arvomerkit vuosina 1942–1945

Kenraalikunta Esiupseerit Komppaniaupseerit Aliupseerit Miehistö
Kenraali Kenraaliluutnantti Kenraalimajuri Eversti Everstiluutnantti Majuri Kapteeni Yliluutnantti Luutnantti Vääpeli Aliupseeri Korpraali Sotamies

[3]

Katso myös

Lähteet

  • Beevor, Anthony: Berliini 1945. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27036-9
  • George Fischer. Soviet Opposition to Stalin. A Case Study in World War II. Harvard University Press. 1952. ISBN 9780674333987
  • Alex Alexiev. Soviet Nationalities in German Wartime Strategy, 1941-1945. RAND Corporation. 1982. ISBM 0833004247

Viitteet

  1. ↑ Director of the Net Assessment, Office of the Secretary of Defense. "Soviet Nationalities in German Wartime Strategy, 1941–1945" (PDF file, direct download). MDA 903-80-C-0224. The Rand Publications Series. pp. vi, 26–27, 34. ISBN 0833004247. Retrieved 15 July 2014.
  2. ↑ Beevor, Anthony,Berliini 1945 Luku Selustan raivaaminen s.127 Kirjailija kuvailee ROA:N kuuluneiden sotilaiden kohtaloita
  3. ↑ "Русская Освободительная Армия 1942-45гг." Анатомия Армия. 28.9.2021

Aiheesta muualla