Vulpes vulpes japonica
Vulpes vulpes japonica:n maailmassa on monia erilaisia tutkittavia ja analysoitavia näkökohtia. Olipa kyseessä Vulpes vulpes japonica:n vaikutus nyky-yhteiskuntaan, sen historialliset juuret tai sen merkitys nykypäivänä, se on epäilemättä huomion ja tutkimuksen arvoinen aihe. Vuosien varrella Vulpes vulpes japonica on herättänyt suurta kiinnostusta ja herättänyt lukuisia keskusteluja ja keskusteluja. Tässä mielessä on olennaista tutkia Vulpes vulpes japonica:n ympärillä olevia erilaisia lähestymistapoja sekä vaikutuksia, joita tällä ilmiöllä voi olla eri alueilla. Siksi on erittäin tärkeää käsitellä kaikkia Vulpes vulpes japonica:een liittyviä näkökohtia tyhjentävästi ja yksityiskohtaisesti, jotta voidaan ymmärtää sen todellinen laajuus ja merkitys.
| Vulpes vulpes japonica | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Heimo: | Koiraeläimet Canidae |
| Suku: | Ketut Vulpes |
| Laji: | Kettu vulpes |
| Alalaji: | japonica |
| Kolmiosainen nimi | |
|
Vulpes vulpes japonica |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Vulpes vulpes japonica on Japanin Honshūn, Shikokun ja Kyūshūn saarilla tavattava ketun alalaji. Kettua (jap. Kitsune) pidetään Japanissa elinvoimaisena lajina ja se esiintyy paikallisessa kansanperinteessä.
Koko ja ulkonäkö
Alalajin V. v. japonica urokset ovat hieman naaraita kookkaampia. Urosten paino on 4.4–6,6 kg kg ja naaraiden 3,3–6 kg. Urosten ruumiinpituus on 55,5–70 cm ja naaraiden 51,5–67 cm. Korkeus on 32,2–42,3 cm. Jalat ovat pitkät ja hoikat. Turkin väritys vaihtelee okraisesta punertavaan. Pennut ovat ruskeita tai mustia. Kaula ja rinta ovat valkoisia. Ruumiin alapuoli on valkoinen tai harmaa. Päässä kuono on kapea ja terävä. Ylähuuli on valkoinen. Korvat ovat takaa mustat. Häntä on pitkä ja tuuhea, sekä hännänpää valkoinen.[1]
Levinneisyys ja elinympäristö
V. v. japonican levinneisyysalue käsittää Japanin pääsaarista Honshūn, Shikokun ja Kyūshūn. Hokkaidōlla tavataan toista alalajia V. v. schrencki. Hokkaidōn ja Honshūn välinen Tsugarunsalmi muodostaa niin sanotun eliömaantieteellisen Blakiston-linjan.[1]
Ketun elinympäristö Japanissa käsittää esimerkiksi ruohikoita ja jokien varsia. Ne välttelevät yleensä metsiä ja jyrkänteitä.[1]
Elintavat
V. v. japonica esiintyy yleensä yksin tai yksiavoisina pareina. Ne ovat yleensä aktiivisia hämärän laskeudutta ja Kyūshūlla tyypillisen reviirin koko on 2,8–6,3 km². Tärkein yksittäinen saaliseläin on japaninruohomyyrä. Muita ravinnonlähteitä ovat japaninmetsähiiri, japaninpikkuhiiri, japaninhirven raadot, sekä ihmisen toiminnasta syntyvät ravinnonlähteet.[1]
Japanissa ketut lisääntyvät marraskuusta tammikuuhun. Pentuja on tavallisesti kerrallaan 3–4. Pennut kasvatetaan pesäkoiloissa. Pesäkololla voi olla syvyyttä 50–100 cm. Pennut alkavat seurata emoaan ulos pesästä noin 45–60 päivän ikäisinä ja alkavat hankkia omaa ravintoaan itsenäisesti 3–4 kuukauden ikäisinä. Sukukypsuiksi ne kasvavat 12 kuukauden ikäisinä.[1]
Uhat, suojelu ja ihminen
Kettua pidetään Japanissa elinvoimaisena lajina.[1] Kettu eli kitsune esiintyy japanilaisessa kansanperinteessä. Šintolaisuudessa sitä pidetään lähettiläänä, jonka tarkoitus on varmistaa, että maanviljelijät uhraavat riisin jumalalle. Tarinoissa siitä pidetään usein pahanilkisenä ja kettu pystyy muuttamaan muotoaan ihmisten kiusaksi.[2]
Lähteet
- ↑ a b c d e f José R. Castelló: Canids of the World : Wolves, Wild Dogs, Foxes, Jackals, Coyotes, and Their Relatives, s. 254–255. Princeton University Press, 2018. ISBN 978-0-691-18372-5 (englanniksi)
- ↑ Trickster tale Encyclopaedia Britannica. Viitattu 19.3.2020. (englanniksi)