Tässä artikkelissa tutkimme Vuollejokisimpukka:n aihetta eri näkökulmista ja tavoitteenamme on tarjota kattava näkemys sen tärkeydestä, vaikutuksista ja merkityksestä nykyään. Yksityiskohtaisen ja tarkan analyysin avulla tutkimme Vuollejokisimpukka:een liittyviä eri näkökohtia ja käsittelemme sekä sen alkuperää että sen kehitystä ajan myötä. Samoin perehdymme Vuollejokisimpukka:n käytännön ja teoreettisiin vaikutuksiin eri yhteyksissä sekä sen vaikutuksiin yhteiskuntaan ja jokapäiväiseen elämään. Kriittisellä ja reflektoivalla lähestymistavalla tämä artikkeli pyrkii tarjoamaan rikastuttavan ja syvällisen katsauksen Vuollejokisimpukka:een tarjoamalla tietoa ja näkökulmia, jotka kutsuvat pohdiskelemaan ja keskusteluun.
Vuollejokisimpukka | |
---|---|
Uhanalaisuusluokitus | |
Suomessa: | |
Tieteellinen luokittelu | |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Nilviäiset Mollusca |
Luokka: | Simpukat Bivalvia |
Lahko: | Unionoida |
Heimo: | Jokisimpukat Unionidae |
Suku: | Unio |
Laji: | crassus |
Kaksiosainen nimi | |
Unio crassus |
|
Katso myös | |
Vuollejokisimpukka (Unio crassus) on virtaavissa vesissä elävä, luonnonsuojelulailla suojeltu suursimpukkalaji. Se on myös mainittu Euroopan unionin luontodirektiivin liitteessä IV (a), joka tarkoittaa, että lajin yksilöt ovat EU:ssa tiukasti suojeltuja myös muualla kuin suojelualueilla.[3] Laji on paikoin runsaslukuinen useissa Etelä-Suomen joissa.
Vuollejokisimpukka on muodoltaan soikea ja kasvaa 5–10 cm pitkäksi. Sen kuori on vihertävän tummanruskea.[4]
Vuollejokisimpukka esiintyy luonnonvaraisena Keski-, Itä- ja Pohjois-Euroopassa, mutta on käynyt harvinaiseksi tai hävinnyt useilta alueilta ja on siksi Euroopan-laajuisesti suojeltu. Laji luokiteltiin vuonna 2011 erittäin uhanalaiseksi, sillä laji on taantunut selvästi 1980-luvun jälkeen, ja aiemmat arviot lajin tilasta perustuivat vanhempiin tietoihin. Lajin tilanne on edelleen kohtalaisen hyvä Baltiassa ja Venäjän Euroopan-puoleisessa osassa.[1] Suomessa se on uhanalainen.[4]
Etelä-Suomen joista tunnetaan paikoin tiheitä kantoja. Vantaanjoesta Kehä III:n sisäpuolelta on laskettu tiettävästi maailman runsain esiintymä, arviolta kolme miljoonaa yksilöä.[5] Myös Karjaan Mustionjoessa on arveltu elävän jopa miljoonan yksilön kanta.[6] Heinäkuussa 2014 sattuneen Harjavallan nikkelipäästön johdosta Kokemäenjoessa kuoli suuri määrä vuollejokisimpukoita useiden muiden simpukkalajien ohella.[7] Kaikkiaan vuollejokisimpukkaesiintymiä tunnetaan 26 etelä- ja länsisuomalaisesta joesta,[4] joista monetkaan eivät ole luonnontilaisia vaan entuudestaan ruopattuja[8] tai muuten ihmistoiminnan aikanaan hallitsemia, kuten Vantaa.[5]
Portugalissa elävä lähes samannäköinen simpukka on määritetty eri lajiksi, Unio tumidiformis.[9]
Aikuiset vuollejokisimpukat elävät joenpohjaan kaivautuneena ja liikkuvat vain vähän. Ne ovat hidaskasvuisia ja Suomessa elävät 30–50-vuotiaiksi.[4][5]
Vuollejokisimpukan sukupuolet ovat erilliset. Koiraat kutevat touko-kesäkuun vaihteessa. Siittiöt kulkeutuvat virran mukana ja hedelmöittävät naaraassa sen munat, joista syntyvät toukat aluksi kehittyvät naaraan kiduspussissa. Keskikesällä toukat siirtyvät kasvamaan kalojen kiduksiin.[5] Toisin kuin harvinaisen raakun toukat, vuollejokisimpukan toukat eivät käytä jalokaloja isäntinä, vaan kehittyvät tavallisissa onki- ja pikkukaloissa, kuten ahvenessa, särkikaloissa, kolmipiikissä ja kivisimpussa.[4][5] Toukat käyvät läpi muodonmuutoksen, ja lopulta irrottautuvat kaloista ja vajoavat pohjaan, johon asettuvat pysyvästi.[5] Ne tulevat sukukypsiksi noin nelivuotiaina.[4]
Koskenkylänjokea kunnostettaessa vuonna 2006 suojellut vuollejokisimpukat siirrettiin kunnostettavilta koskialueilta erikoisluvalla toisaalle jokeen ympäristömuutosten tieltä.[3]