Nykymaailmassa Kolkuttaja-suunta:stä on tullut monia ihmisiä kiinnostava aihe. Perustamisestaan lähtien Kolkuttaja-suunta on kiinnittänyt kaiken ikäisten ja -taustaisten ihmisten huomion ja synnyttänyt keskusteluja, keskusteluja ja pohdiskeluja sen vaikutuksista yhteiskuntaan. Sen läsnäolo on tullut ilmeiseksi eri aloilla populaarikulttuurista politiikkaan, tieteen, teknologian ja taiteen kautta. Kolkuttaja-suunta on onnistunut ylittämään esteet ja rajat, ja siitä on tullut elementti, joka on läsnä miljoonien ihmisten jokapäiväisessä elämässä ympäri maailmaa. Kolkuttaja-suunta on asettanut itsensä relevantiksi aiheeksi, jolla on merkittäviä vaikutuksia maailmanlaajuisesti, ja se ansaitsee analysoinnin ja keskustelun eri näkökulmista. Tässä artikkelissa tutkimme Kolkuttaja-suunta:een liittyviä eri näkökohtia, analysoimme sen vaikutuksia, sen haasteita ja mahdollisia ratkaisuja sen asettamiin haasteisiin.
Osa artikkelisarjaa |
Lestadiolaisuus |
---|
![]() |
Kolkuttaja-suunta on lestadiolaisesta uusheräyksestä 1950-luvulla irtaantunut ryhmä. Ryhmä jakaantui kahtia vuonna 1960 kontiolaisuudeksi ja peuralaisuudeksi.[1]
Nimen suuntaus sai sen perustajan Heikki Kontion mukaan. Suomen lestadiolainen lähetysliitto, joka on kontiolaisuuden järjestö, on lopettanut toimintansa 1976. Liikkeellä ei ole saarnaajia, mutta joitakin kotiseuroja saatetaan yhä pitää Lapissa. Kontiolaisia oli vuonna 2000 arviolta 20[2].[1]
Nimensä suuntaus sai liikkeen hengellisen johtajan kirkkoherra Einari Peuran mukaan. Einarin kuoltua liikettä johti hänen veljensä Eskil Peura. Liikkeen toiminta on sittemmin lakannut.[1]