Pieni-Virolainen on aihe, joka on herättänyt kiinnostusta ja keskustelua yhteiskunnan eri alueilla. Ajan myötä sen merkitys on noussut niin henkilökohtaisella kuin kollektiivisella tasolla, synnyttäen ristiriitaisia mielipiteitä ja laajentaen sen soveltamisalaa eri opinto- ja tutkimusalueille. Tässä artikkelissa tutkimme erilaisia näkökulmia, jotka liittyvät Pieni-Virolainen:een, ja käsittelemme sen vaikutusta nykyiseen yhteiskuntaan ja sen kehitystä ajan myötä. Kulttuuriin ja politiikkaan kohdistuvasta vaikutuksestaan tieteelliseen ja teknologiseen merkitykseen Pieni-Virolainen on jättänyt merkittävän jäljen, joka ansaitsee analysoinnin ja ymmärtämisen kokonaisuudessaan.
Pieni-Virolainen | |
---|---|
Valtiot | Suomi |
Maakunnat | Pirkanmaa |
Kunnat | Tampere |
Koordinaatit | |
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
Päävesistöalue | Kokemäenjoen vesistö (35) |
Valuma-alue | Moisionjoen valuma-alue (35.24) |
Laskuoja | oja Koipijärveen [1] |
Järvinumero | 35.242.1.009 |
Mittaustietoja | |
Pinnankorkeus | 118,3 m [1] |
Rantaviiva | 0,972 km [2] |
Pinta-ala | 0,03438 km² [2] |
|
Pieni-Virolainen [2][1] on Pirkanmaalla Tampereen Vuoreksessa sijaitseva lampi, joka kuuluu Kokemäenjoen vesistössä Vanajaveden–Pyhäjärven alueen Moisionjoen valuma-alueeseen. Pieni-Virolainen on osa Höytämönjärven valuma-aluetta.[2][1]
Lampi on 450 metriä pitkä, 150 metriä leveä ja sen pinta-ala on 3,4 hehtaaria. Se sijaitsee Vuoreksen itäpuolella maaston painaumassa Pilkkakuusenharjun vieressä. Siihen laskee Virolaisen kaivamalla suoristettu 200-metrinen laskuoja. Pieni-Virolaisen laskuoja lähtee lammen luoteispäästä ja juoksee 1,8 kilometriä kunnes se laskee Koipijärveen. Laskuojalla on korkeuseroa 7,8 metriä. Lammen rantaviivan pituus on 1,0 kilometriä. Rannat ovat kuivaa kangasmetsää. Itärannalla on pieni mökki. lammen lähiympäristössä on asutusta, mutta harjanne Virolaisen suuntaan on autio. Lampeen ei johda tietä. Lempäälän raja ohittaa järven 400 metrin päästä etelässä.[2][1][3]
Vuoden 1953 peruskartassa järvi oli autio, mutta sen luoteispäässä rantaan ulottui pellonreunaa. Tilanne on kehittynyt eteenpäin vasta vuoden 1991 jälkeen.[1][4][5]