Sakkola
Tämä artikkeli käsittelee aihetta Sakkola, joka on viime vuosina noussut ajankohtaiseksi, koska se vaikuttaa yhteiskunnan eri osa-alueisiin. Alkaen Sakkola on merkinnyt ennen ja jälkeen tapaamme suhtautua siihen, sen vaikutukselle taloudellisella ja poliittisella alalla, tämä aihe on herättänyt suurta kiinnostusta ja keskustelua asiantuntijoiden ja kansalaisten keskuudessa. Näitä linjoja pitkin analysoidaan Sakkola:n alkuperää, kehitystä ja vaikutuksia, ja se tarjoaa yksityiskohtaisen katsauksen sen nykyisiin ja tuleviin vaikutuksiin ja haasteisiin.
| Sakkola | |
|---|---|
| Entinen kunta – luovutettu Neuvostoliitolle | |
 |
|
|
sijainti |
|
| Lääni | Viipurin lääni |
| Maakunta | Karjalan historiallinen maakunta |
| Kihlakunta | Käkisalmen kihlakunta |
| Kuntanumero | 731 |
| Perustettu | 1200-luku1 |
| Lakkautettu |
1948 (luovutettu Neuvostoliitolle 1944) |
| Pinta-ala | km² |
| – maa | 349,4 km² |
| Väkiluku |
6 395 [1] (1939) |
| – väestötiheys | 18,3 as./km² |
|
1 Mainitaan ensimmäisen kerran |
|
Sakkola (kirkonkylän nimenä vuodesta 1948 ven. Громово, Gromovo) on entinen Suomen kunta Karjalankannaksella Neuvostoliitolle vuonna 1944 luovutetulla alueella. Kunnan pinta-ala oli 349,4 km², ja vuonna 1939 siellä oli 6 395 asukasta.[1]
Etymologia
Sakkolan vanha historiallinen nimi on Sakkula. Sakkula-niminen pogosta oli olemassa jo 1200-luvulla. Pähkinäsaaren rauhassa se jäi Novgorodin puolelle, ja mainitaan Vatjan viidenneksen verokirjassa Sakkulan muodossa. Nimi muutettiin vuonna 1735, kun papisto ja virkamiehet alkoivat kirjoittaa u:n tilalle o:n ruotsin kielen ääntämisen mukaan. Kansan suussa historiallinen Sakkula-nimi säilyi kuitenkin pitkään.[2]
Historia
Suvanto jakaa Sakkolan kahtia. Kirkonkylä sijaitsi järven pohjoispuolella. Alkujaan nykyistä kokoa suurempi järvi laski länteen päin Vuokseen ja Vuoksi Käkisalmen kautta Laatokkaan. Vuonna 1818 kevättulvien takia kaivettiin oja Suvannon ja Laatokan välillä olleeseen hiekkakannakseen. Lopulta Suvannon vesi syöksyi Laatokkaan sellaisella voimalla, että vei mukanaan suuria puita, kiviä ja rakennuksia. Jylinä kuului Pähkinälinnaan asti, missä soitettiin kirkonkelloja kolme vuorokautta. Topelius kertoo kirjassa Vanha kaunis Suomi, että rakennuksen pirstaleilla kiekui kukko Laatokalla. Järven pinta laski seitsemän metriä ja syntyi 5 000 hehtaaria viljelyskelpoista maata. Yhteys Vuokseen katkesi kokonaan. Tämän jälkeen Vuoksen rantojen viljelijät päättivät alentaa kevättulvia. Kiviniemessä kaivettiin ja syntyi koski, jonka kautta Vuoksen vedet alkoivat virrata Suvannon ja sen uuden lasku-uoman, Taipaleenjoen, kautta Laatokkaan vuonna 1857. Tämän seurauksena Vuoksen lasku-uoma muuttui täysin ja vanhan pohjoisemman virtaus tyrehtyi, kun valtaosa Vuoksen virtaamasta alkoi kulkea Suvannon kautta.
Sakkolan väestöä sijoitettiin jatkosodan jälkeen seuraaviin kuntiin: Huittinen, Lempäälä, Messukylä, Pirkkala, Punkalaidun, Tottijärvi, Tyrvää, Vesilahti ja Viiala.[3]
Pinnanmuodot ja luonto
Suvannon lasku vaikutti Sakkolan luonnonolosuhteisiin huomattavasti. Maaperä Sakkolan pitäjässä oli suurimmaksi osaksi hiekkaa, Suvannon ranta-alueilla paikoin tulvahiekkaa. Pinnanmuodot ovat suurimmaksi osaksi loivapiirteisiä, vaikka kokonaan tasaisia alueita ei juurikaan ole. Väärämäenselän alueet pitäjän eteläosassa olivat korkeudeltaan huomattavia. Pitäjää halkovana vesistönä Suvanto ja Taipaleenjoki olivat maisemakuvaa hallitsevimpia. Etelästä Suvantoon laskevat Riiskaoja ja Tuusnaoja, pohjoisesta pieni Sakkolanjoki ja Kaarnajoki. Pitäjä rajoittui idässä lyhyeltä matkalta Laatokkaan. Muita merkittäviä järviä ja lampia oli vähän, lähinnä Petäjärvi ja kirkasvetinen pieni Valkjärvi.[4]
Sakkolan pitäjän metsien valtapuu oli mänty. Suvannon etelärannalla kasvoi lehtimetsiä, ja paikka paikoin ranta-alueilla sijaitsi myös lehtoalueita, joissa jaloista lehtipuista esiintyivät mm. pähkinäpensas, kynä- ja vuorijalava, metsäomenapuu, vaahtera, lehmus ja saarni. Muita harvinaisia tai melko harvinaisia kasvilajeja olivat mm. lehtokielo, mukulaleinikki, tesmayrtti, siperiansinivalvatti ja Suvannon vesijättömailla poikkeuksellisesti järvirantahietikolla viihtynyt rantavehnä.[5]
Kylät
Sakkolan kylät olivat Arkuntanhua, Haitermaa, Haparainen, Kaarnajoki, Karhola, Kelja, Kiviniemi, Kottila, Lapinlahti, Lohijoki, Lupra, Mönkö, Ojaniemi, Petäjärvi, Purpua, Riiska, Röykkylä, Sakkola, Valkjärvi, Viiksanlahti, Vilakkala ja Volossula.
Lukuvuonna 1937–1938 kunta oli jaettu 13 koulupiiriin.[6]
Sakkolan porsaat
Sakkola oli erityisen tunnettu laadukkaista porsaistaan. Sakkola kehittyi porsaspitäjäksi rajojen ollessa vielä avoimia, ja pietarilaisille tuotettiin 4–6-viikkoisia teurasporsaita. Sittemmin markkina-alue laajeni enemmälti Suomeen. Sakkolan porsaita ei tuotettu suurissa sikaloissa, vaan yksityisten ihmisten maatiloilla. Sakkolan ylivertaisten porsaiden maine heikkeni kuitenkin aiheettomasti, kun muiden pitäjien heikompilaatuisia porsaita alettiin kaupitella sakkolalaisina. Usein sanotaan, että Sakkolan porsaille tunnusomaisia olivat suuret luppakorvat.
Lähteet
- Sakkola Luovutettukarjala.fi. Viitattu 8.4.2014.
- PORSASPITÄJÄ ja paljon muutakin Sakkola.fi. Viitattu 8.4.2014.
Viitteet
- ↑ a b Suomen virallinen tilasto VI. Väestötilastoa 93. Väestösuhteet vuonna 1939. SVT VI:93
- ↑ Sakkolan historiaa. (2. painos, 1987) Sakkolan historiatoimikunta, 1951.
- ↑ Mitä-Missä-Milloin 1951, s. 129. Otava 1950, Helsinki.
- ↑ Rosberg, J. E., ym.: Suomenmaa V: Viipurin lääni, s. 289–290. Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1923.
- ↑ Rosberg, J. E., ym.: Suomenmaa V: Viipurin lääni, s. 290. Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1923.
- ↑ Kansakoululaitos lukuvuonna 1937–38 (pdf) (Taulu XI: Maalaiskuntien kansakoulut lukuvuonna 1937–1938. Yleisiä tietoja kunnittain.) X Kansanopetustilasto. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 2.11.2014.
Aiheesta muualla
- "Porsasmainen" pitäjä. Sakkolan mainehikkaat porsaati Suomea valloittamassa, Seura, 15.03.1939, nro 11, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot