Tiilitehdas
Tässä artikkelissa haluamme käsitellä Tiilitehdas-aihetta, joka on ollut lukuisten tutkimusten, keskustelujen ja kiistelyjen aiheena kautta historian. Tiilitehdas:llä on ollut merkittävä vaikutus eri aloilla politiikasta talouteen ja yhteiskuntaan yleensä. Tiilitehdas:n merkitys on ollut sellainen, että se on herättänyt kiinnostuksen tutkijoissa, asiantuntijoissa ja tutkijoissa, jotka ovat tehneet lukuisia ponnisteluja yrittääkseen ymmärtää sen vaikutusta ja laajuutta. Näillä sivuilla tutkimme Tiilitehdas:n eri puolia analysoimalla sen alkuperää, sen kehitystä ajan mittaan ja sen vaikutusta nykyään. Toivomme, että tämä artikkeli voi auttaa valaisemaan niinkin monimutkaista ja merkittävää aihetta kuin Tiilitehdas.
Tiilitehdas on tiilten valmistukseen erikoistunut tehdas, jossa on tarvittava laitteisto tiilten muokkaukseen, tilat kuivatukseen ja tiilten polttoon tarvittava uuni, nykyisin yleensä tunneliuuni. Tehtaaseen kuuluviksi lasketaan myös varastointialueet ja savenottoalueet, jotka yleensä menneinä aikoina sijaitsivat tehtaan välittömässä läheisyydessä. Suomeen ensimmäinen tiilitehdas perustettiin 1860-luvulla, joka sijaitsee edelleenkin Keravalla.[1]
Tiilen valmistusprosessi
Tiiliä on osattu valmistaa jo tuhansien vuosien ajan ja valmistusmenetelmä ei ole suuresti muuttunut, joskin tuotanto on koneellistumisen myötä tehostunut ja muuttunut mittatarkemmaksi 1900-luvulla.
Perinteinen poltettu tiili valmistetaan savesta, sahanpurusta ja hiekasta. Savimassasta puristetaan savikanki, josta tehdään tiiliaihioita. Nämä aihiot poltetaan tunneliuunissa yli 1 000 °C lämpötilassa 2–3 vuorokauden ajan, jolloin savi kuivuu kovaksi tiileksi. Suomalaisissa savissa on paljon rautaa ja siitä aiheutuu kotimaisille tiilille tunnusomainen punainen väri. Vaaleisiin tiiliin käytetään ulkomaisia kaoliinisavia.
Tiiliä valmistetaan myös kalkkihiekasta, mutta näitä ei polteta, vaan tiili karkaistaan höyryllä.
Tiiliteollisuus Suomessa
Suomessa on toiminut aikojen saatossa satoja tiilitehtaita, joista suurimmat ovat nykyään toiminnassa olevat laitokset ja pienimmät ovat olleet esimerkiksi kartanoiden omaan käyttöön tiiliä tuottaneita, vain kesäaikoina toimineita tiilitehtaita. Tiiliteollisuuden huippuaika oli 1900-luvun alussa. Vielä 1960-luvulla tiilitehtaita oli Suomessa yli 250.[2] Nykyään ala on voimakkaasti keskittynyt muutamalle yritykselle suurten investointien ja energiaintensiivisen prosessin johdosta.[3]
Nykyään toiminnassa olevat tiilitehtaat Suomessa
 |
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Poltetut tiilet
Potilantiili Veikko Isoviita
- Tiilitehdas Markku Potila Oy, Hämeenkyrö (perustettu 1950-luvulla; toiminnassa ainakin vielä keväällä 2022)
- Keramia Oy, Mjösund, Kemiönsaari
- Seppälän Tiili Oy, Tarvasjoki (perustettu v. 1952)
- Ylivieskan Tiili Oy, Ylivieska (perustettu v. 1940)
Wienerberger Oy Ab
- Korian tehdas, Kouvola (perustettu v. 1951)
Raikkonen Oy
- Raikkonen Oy Loimaa (perustettu 1932)
Kalkkihiekkatiilet
Saint-Gobain Weber Oy Ab
Lopettaneita tiilitehtaita Suomessa
- Espoo, Kivenlahti (perustettu v. 1861)
- Forssa, (Nykyisen jätevedenpuhdistamon paikalla, 1900-luvun alkupuoli)
- Halikko, Wiurilan kartano (toimi 1800-luvulla)
- Hausjärvi, Ryttylä
- Helsinki, Herttoniemen kartano (perustettu Viaporin rakentamista varten, lakkautettu v. 1820)
- Helsinki, Rastila (tiilitehdas toimi Suomenlinnan rakentamisen aikoina 1700-luvulla)
- Helsinki, Haaga (lakkautettu välirauhan aikana)
- Hollola, Herrala
- Hyvinkää, Kytäjän kartano
- Iisalmi, Soinlahti (lakkautettu 1990-luvulla)
- Ilmajoki, Koskenkorva
- Janakkala, Leppäkoski (ensimmäinen perustettu 1860)
- Kajaani, Parkinniemi, Kajaani Oy:n tiilitehdas (lakkautettu 1946)
- Kempele, Kempeleen tiilitehdas (toiminta lopetettiin vuonna 1952[4])
- Kerava, Savio (perustettu n. 1860)
- Kärkölä, Lappilan tehdas (perustettu v. 1928, tehdas lopetettu 2015)[5]
- Lappeenranta, Skinnarilanhovi (toimi 1890-luvulla)
- Liperi, purettu 1989–1990
- Messukylä, Vilusen kartano
- Pieksämäki, Naarajärvi (suljettu 2013)[6]
- Nurmijärvi, Numlahden kartano
- Orimattila, Virenoja (palanut 1976)
- Loppi, Launonen
- Rääkkylä, Nieminen (suljettu 1960-luvulla)
- Salo, Ollikkala, Kytö
- Sonkajärvi, Sukevan vankila (toimi 1949–1999)
- Sortavala, Helylä
- Tervola, Koivu (paloi 1960-luvulla)
- Tohmajärvi, Asema
- Turku, Kupittaa (Kupittaan Savi Oy, perustettu 1921, konkurssiin 1969)
- Turku, Kärsämäki (perustettu 1780, konkurssiin 1930)
- Tuupovaara, Kovero
- Tuusula, Jokela (kolme tehdasta, toimintaa 1874-1986)[7]
- Vahviala, Hovinmaa (tehdas oli Neuvostoliitolle jäädessään Euroopan suurin ja nykyaikaisin)
- Vantaa, Rekola (toiminut 1900-luvun alkupuolella)
- Vantaa, Hämeenkylä (perustettu 1951, kasvoi pohjoismaiden suurimmaksi)
- Vihti, Ojakkala (palanut 1967)
- Viipurin mlk, Yläsäiniö
- Ypäjä, Ypäjänkylä
Lähteet
Viitteet
- ↑ Kumitehtaankatu 5 Kerava logistila.fi. Viitattu 30.6.2020.
- ↑ Ylivieskan tehtaasta 2007. Ylivieska: KirjastoVirma. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 19.8.2009.
- ↑ Seppälän veljesten tiilitehdas uhmaa globalisoitumista 4.10.2001. Helsinki: Rakennuslehti. Viitattu 19.8.2009.
- ↑ Hiltunen, Mauno: Kempeleen historia, s. 118. Oulu: Kempeleen kunta, 1982. ISBN 951-99398-1-4
- ↑ Wienerberger sulki Lappilan tiilitehtaan rakennuslehti.fi. 23.1.2015. Viitattu 30.6.2020.
- ↑ Naarajärven tiilitehtaalla yt-neuvottelut yle.fi. 15.8.2013. Viitattu 30.6.2020.
- ↑ Jokelan Tiilitehdasperinne ry 2009. Tuusula: Jokelan Tiilitehdasperinne ry. Viitattu 19.8.2009.
Aiheesta muualla
- R. Kuokkanen & K. Leiponen. Suomen tiiliteollisuuden historia 1–2. Helsinki: Suomen tiiliteollisuusliitto 1981.
- Lauri Seppänen. Tiilenpäitä laskemassa: Suomen tiiliteollisuus 1975-2014. Suomen Tiiliteollisuusliitto 2014. 128s, ISBN 9789526815206