Väinö Hannikainen

Tässä artikkelissa tutkimme Väinö Hannikainen:n vaikutusta nyky-yhteiskuntaan. Väinö Hannikainen on ollut lukuisten tutkimusten ja keskustelujen kohteena, mikä on synnyttänyt ristiriitaisia ​​mielipiteitä ja intohimoista keskustelua. Perustamisestaan ​​lähtien Väinö Hannikainen on kiinnittänyt tutkijoiden, tutkijoiden ja eri alojen ammattilaisten huomion, ja siitä on tullut yleismaailmallinen kiinnostava aihe. Ymmärtääksemme täysin sen vaikutusta, tutkimme sen alkuperää, kehitystä ja vaikutuksia jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Samoin analysoimme yhteiskunnan käsityksiä ja asenteita Väinö Hannikainen:tä kohtaan sekä sen vaikutuksia kulttuurisella, taloudellisella ja poliittisella alalla. Tämän kattavan analyysin avulla pyrimme valaisemaan aihetta, joka on edelleen analyysin ja pohdinnan kohteena.

 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Väinö Hannikainen 1920-luvun alussa.

Väinö Aatos Hannikainen (12. tammikuuta 1900 Jyväskylä – 7. elokuuta 1960 Kuhmoinen) oli suomalainen säveltäjä ja Helsingin kaupunginorkesterin sooloharpisti. Hän on P. J. Hannikaisen poika ja Ilmari, Arvo ja Tauno Hannikaisen veli.[1]

Henkilöhistoriaa

Väinö Hannikainen syntyi Pekka Juhani Hannikaisen ja Alli Hannikaisen perheeseen, johon kuuluivat jo veljet Lauri, Ilmari, Tauno ja Arvo sekä sisar Toini, joka menehtyi nuorena tulirokkoon. Pekka toivoi kaikista pojistaan muusikkoja, ja jokainen heistä sai musiikillisen alkeisopetuksensa kotona vanhemmiltaan. Musiikinopetus alkoi pojilla 4–5 vuoden iässä.

Lapsena Väinö oli sairaalloinen, minkä takia hän vaati vanhemmiltaan enemmän huolenpitoa kuin muut veljensä. Samojen arvioiden mukaan Väinö oli lapsena myös veljiään avomielisempi ja iloisempi. Väinö opiskeli Jyväskylässä pianonsoittoa, mutta ylioppilaaksi valmistuttuaan hän vaihtoi pianon harpunsoittoon. Näistä opinnoista valmistuttuaan Väinöstä tuli Kajanuksen orkesterin pitkäaikainen harpisti, ja vapaa-aikanaan hän alkoi säveltää laulu-, piano- sekä kamarimusiikkia. Robert Kajanus oli Pekka Hannikaisen nuoruudenystävä.

1950-luvulla Väinö Hannikainen alkoi valmistella isänsä Pekan elämäkertaa, mutta teos ei koskaan valmistunut.

Sävellyshistoriaa

Väinö Hannikainen opiskeli Helsingissä, Berliinissä ja Pariisissa. Vuosina 1923–1957 hän oli Helsingin kaupunginorkesterin sooloharpisti.

Helsingin musiikkiopistossa sävellyksen, teoreettisten aineiden ja pianon ohella Väinö Hannikainen opiskeli myös urkujensoittoa. Helsingissä Aino Kajanuksen harpputaiteeseen tutustuttuaan hän havaitsi, että harppu oli hänen soittimensa. Opettajana hänellä toimi aluksi Aino Kajanus, sen jälkeen musiikkiopiston harppuluokalla Lilly Kajanus-Blenner. Harpputaiteilijana Väinö edistyi nopeasti ja saavutti soittimensa mestarillisen teknillisen ja taiteellisen hallinnan. Opintojen täydennys tapahtui Berliinissä 1921–1923 sekä myöhemmin useilla matkoilla Pariisissa. Väinö esiintyi Suomessa monilla kiertueilla harpistina, mutta myös pianistina, veljensä Ilmarin säestäjänä. Solistina hän esiintyi Berliinissä ja Pariisissa. Helsingin Kaupunginorkesterin sooloharpistina hän toimi 1923–1957.

Väinö Hannikaisen tuotantoon kuuluu muun muassa baletti Onnen linna, yksi sinfoninen runo, kamariooppera Aino, harppusonaatti 1919, ensimmäinen suomalainen harppukonsertto 1922, variaatioita harpulle ja orkesterille, näytelmä- ja elokuvamusiikkia sekä suuri määrä kantaatteja ja yksinlauluja. Väinöä on teostensa perusteella analysoitu säveltäjäluonteeltaan herkkävaistoiseksi lyyrikoksi sekä melodikoksi, ja hänen sointunsa koettiin rikkaiksi ja ilmekkäiksi sekä orkesteriteoksissa hienostuneeksi ja monipuoliseksi. Väinö sai director musices -arvonimen vuonna 1952. Hän oli myös Suomen Tanssitaiteilijain Liito kunniajäsen.

Väinö Hannikainen kuoli sydänhalvaukseen huvilalla Kuhmoisissa (Aavarannassa) 60 vuoden iässä.

Lähteet

  1. ↑ Seija Lappalainen: Hannikainen, Pietari Juhani (1854 - 1924) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 22.4.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 24.7.2013.