Vöyrin Elim-seurakunta

Nykymaailmassa Vöyrin Elim-seurakunta on aihe, joka saa yhä enemmän merkitystä ja kiinnostusta. Vöyrin Elim-seurakunta on ollut jo jonkin aikaa keskustelun ja tutkimuksen kohteena eri alueilla, ja sen vaikutukset muun muassa yhteiskuntaan, talouteen, terveyteen on herättänyt uteliaisuutta ja kiinnostusta monissa ihmisissä. Tässä artikkelissa tutkimme Vöyrin Elim-seurakunta:tä perusteellisesti, analysoimme sen historiaa, kehitystä ja sen merkitystä nykyään. Lisäksi tarkastelemme erilaisia ​​näkökulmia ja mielipiteitä Vöyrin Elim-seurakunta:stä, tavoitteenamme tarjota kattava ja rikastuttava näkemys tästä asiasta.

Vöyrin Elim-seurakunta
Elimförsamlingen i Vörå
Suuntautuminen helluntaiherätys
Perustettu 28. lokakuuta 1933
Liitetty 1995
Liitettiin Vöyrin vapaakirkkoseurakunta
Pääkirkko Rökiö, Vöyri

Vöyrin Elim-seurakunta (ruots. Elimförsamlingen i Vörå) oli vuosina 1933–1995 Vöyrillä toiminut helluntaiseurakunta. Seurakunta perustettiin 28. lokakuuta 1933 17 hengen voimin ja seurakunnan johtaja oli Sigfrid Vinberg. Seurakunnan muita johtajia olivat Gideon Claesson, Roland Bengtson, Karl-Gustav Svens, Rafael Kecklund, Bjarne Forsén, Levi Solborg ja Håkan Nitovuori.[1]

Vöyrillä oli ollut jo 1900-luvun alussa helluntailaista ja baptistista herätystä ja muun muassa Frank Mangs ja Harald Strömstedt olivat kiertäneet paikkakunnalla julistustyössä. Korsets Budskap raportoi herätyksistä muun muassa Lotlaxissa ja Bertbyssä. Vuonna 1935 seurakunnan käyttöön vihittiin Rökiön rukoushuone, jonka avajaistilaisuudessa saarnasi Josef Svenhard Helsingistä.[1]

Vöyrillä oli toiminut vuodesta 1873 myös Vöyrin baptistiseurakunta ja seurakuntien jäsenmäärät vaihtelivat 1900-luvun mittaan, hieman 1950-luvulla jälleen nousten. 1980-luvulle tultaessa seurakunnat lähestyivät toisiaan ja perustivat vuonna 1995 Vöyrin vapaakirkkoseurakunnan. Seurakuntien yhteinen kirkko rakentui Vöyrin keskustaan.[1]

Lähteet

  • Herberts, Arne: Ett folk på väg. (Den Finlandssvenska pingströrelsen under 75 år) Helsinki: Taborförlaget, 1995. ISBN 951-95278-4-2

Viitteet

  1. ↑ a b c Herberts 1995, s. 70–71