Tässä artikkelissa aiomme tutkia Akateeminen vapaus:tä, aihetta, joka on herättänyt paljon kiinnostusta viime vuosina. Akateeminen vapaus on kiinnittänyt kaiken ikäisten ihmisten huomion eri puolilla maailmaa sen vaikutuksista yhteiskuntaan ja sen vaikutuksiin populaarikulttuuriin. Kun siirrymme 2000-luvulle, Akateeminen vapaus:stä on tullut keskustelujen ja keskustelujen keskipiste eri aloilla politiikasta tieteeseen. Tämän artikkelin avulla pyrimme analysoimaan perusteellisesti Akateeminen vapaus:n eri näkökohtia ja ymmärtämään sen merkityksen nykyään.
Akateeminen vapaus tarkoittaa yliopistojen opettajien ja opiskelijoiden vapautta opettaa, opiskella, hankkia tietoa ja tehdä tutkimusta ilman lain, institutionaalisten säännösten tai julkisen paineen aiheuttamaa kohtuutonta väliintuloa tai rajoituksia.[1]
Akateemisen vapauden muotoja ovat esimerkiksi:
Akateemisen vapauden puolestapuhujien mukaan akateemisen vapauden tarkoitus ei ole opettajien ja opiskelijoiden mukavuus, vaan sen tuomat hyödyt yhteiskunnalle. Opetuksen katsotaan hyödyttävän yhteiskuntaa synnyttämällä lisää tietoa parhaiten silloin, kun valtio, kirkko ja erilaiset eturyhmät eivät rajoita tutkimusta.[1]
Akateeminen vapaus alkoi muodostua keskiajan eurooppalaisissa yliopistoissa, vaikka opettajien puheita yhä tuomittiinkin uskonnollisin perustein. Yliopistoista tuli suojeltuja itsehallinnollisia yhteisöjä, ja ne saivat vapauden päättää itse opetushenkilökunnastaan, opiskelijavalinnastaan ja valmistumiskriteereistään. Kirkko ja valtio ovat tosin myöhemminkin pyrkineet rajoittamaan yliopistojen autonomiaa. Saksalaisesta Göttingenin yliopistosta tuli 1700-luvulla ja Berliinin yliopistosta 1800-luvulla suunnannäyttäjiä akateemisen vapauden toteutumisessa.[1]
Akateeminen vapaus ei ole rajatonta, vaan sitä rajoittavat koko yhteiskunnalle yhteiset lait. Akateeminen vapaus supistuu myös usein sodan, laman ja poliittisen epävakauden aikoina. Akateemista vapautta esiintyy enemmän demokraattisissa maissa kuin epädemokraattisissa maissa. Saksassa akateeminen vapaus lakkautettiin natsivallan ajaksi, ja kommunistimaissa akateemista vapautta oli lähinnä luonnontieteissä ja kielitieteissä mutta ei yhteiskuntatieteissä tai humanistisissa tieteissä. Nykyaikana akateeminen vapaus on toteutunut parhaiten Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, ja heikoimmin Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Akateemisen vapauden linnakkeena tunnetuissa Yhdysvalloissakin on 1980-luvulta alkaen alettu rajoittaa akateemista vapautta ottamalla käyttöön syrjivää ja loukkaavaa puhetta rajoittavia säännöksiä.[1]
Akateemisen vapauden indeksin mukaan tieteen vapaus lisääntyi maailmassa 1970-luvulta vuoteen 2010 asti, mutta kääntyi sen jälkeen laskuun.[3] Taustalla on autoritaarisen oikeistopopulismin nousu, jonka myötä monet tutkijat ovat joutuneet painostuksen kohteeksi.[3][4][5]