Dallas Stars

Dallas Stars
Historia	Minnesota North Stars 1967–1993 Dallas Stars 1993–
Perustettu	1967
Kaupunki	Dallas, Texas
Kotiareena	American Airlines Center
– kapasiteetti	18 532[1]
Sarja	NHL
Konferenssi	Läntinen
Divisioona	Keskinen
Värit	[2][3][4]
Toimitusjohtaja	Jim Nill[5]
Päävalmentaja	Peter DeBoer
Kapteeni	Jamie Benn[6]
Omistaja	Tom Gaglardi[5]
Yhteistyöseurat	Texas Stars (AHL) Idaho Steelheads (ECHL)[7]
Stanley Cupit	1 (1999)
Konferenssin mestaruudet	3 (1999, 2000, 2020)
Divisioonan mestaruudet	9 (1997, 1998, 1999, 2000, 2001, 2002, 2006, 2016, 2024)
Infobox OKNimi-testi OK

Dallas Stars on yhdysvaltalainen ammattilaistason jääkiekkoseura, jonka kotikaupunki on Dallas Texasin osavaltiossa. Se pelaa NHL:n Läntisen konferenssin Keskisessä divisioonassa.^[8]

Nykyinen Dallas Stars pelasi NHL:ssä aiemmin nimellä Minnesota North Stars vuosina 1967–1993. Vuonna 1993 seura muutti Dallasiin, kun se oli kärsinyt talousongelmista Minnesotassa. Dallas on voittanut divisioonan mestaruuden kahdeksan kertaa, Presidents’ Trophy -palkinnon kahdesti, Läntisen konferenssin mestaruuden kolmesti ja Stanley Cupin yhden kerran, vuonna 1999. Vuoden 2000 Stanley Cupin finaalin se hävisi New Jersey Devilsille ja 2020 Tampa Bay Lightningille.^[9][10]

Stars pelaa kotiottelunsa Dallasin keskustassa sijaitsevassa American Airlines Centerissä, jonka se jakaa NBA-seura Dallas Mavericksin kanssa.^[1] Vuosina 1993–2001 Starsin kotiareena oli sittemmin purettu Reunion Arena.^[11] Dallas Starsin AHL-farmiseura on Texas Stars.^[12] Dallas Stars tekee yhteistyötä myös ECHL-joukkue Idaho Steelheadsin kanssa.^[13]

Starsin historian maineikkaimpia pelaajia ovat muun muassa Hockey Hall of Fameen valitut Mike Modano, Sergei Zubov, Joe Nieuwendyk ja Ed Belfour, kolmesti Frank J. Selke Trophyn voittanut Jere Lehtinen, sekä Art Ross Trophy -palkittu Jamie Benn.^[14][15][16] Kaikki edellä mainitut pelaajat viimeistä lukuun ottamatta olivat mukana myös Stanley Cup -mestaruusjoukkueessa 1999.^[17]

Pääartikkeli: Minnesota North Stars

Minnesota North Stars aloitti NHL:ssä kuuden muun laajennusjoukkueen kanssa kaudella 1967–1968. Joukkue pelasi kotiottelunsa uudella Metropolitan Sports Center (”Met Center”) -areenalla Bloomingtonin kaupungissa Minnesotan osavaltiossa. Vaikka joukkueen alku NHL:ssä oli suhteellisen menestyksekäs niin sarjasijoituksissa kuin yleisömäärissäkin, North Stars alkoi kärsiä talousongelmista useamman huonon kauden jälkeen 1970-luvun puolivälissä. Vuonna 1978 vain kaksi kautta NHL:ssä pelannut Cleveland Barons fuusioitui North Starsin kanssa ja Baronsin omistajista, Gundin veljeksinä tunnetuista George ja Gordon Gundista tuli North Starsin enemmistöomistajia.^[9] North Stars selvisi Stanley Cupin finaaleihin vuosina 1981 ja 1991, mutta hävisi molemmat.^[18]

Gundin veljekset olivat tyytymättömiä alhaisiin katsojalukuihin Minnesotassa ja halusivat siirtää joukkueen Kaliforniaan suuremman markkina-alueen toivossa.^[19] NHL ei hyväksynyt joukkueen siirtämistä, mutta kompensaationa liiga lupasi myöntää Gundin veljeksille uuden laajennusjoukkueen Kaliforniasta, jos he saisivat myytyä North Starsin omistajuuden eteenpäin. Laajennusjoukkueesta tuli myöhemmin San Jose Sharks. Vuonna 1990 Gundin veljekset myivät joukkueen noin 38 miljoonalla dollarilla Howard Baldwinille, Morris Belzbergille ja Norman Greenille. Hieman sen jälkeen Green osti Belzbergin ja Baldwinin osuudet ulos, ja sai joukkueen omaan hallintaansa.^[20] North Starsin talousvaikeudet Minnesotassa kuitenkin jatkuivat, joten joukkueen siirtäminen jäi Greenille ainoaksi vaihtoehdoksi. Maaliskuussa 1993 Green sai luvan NHL:ltä siirtää joukkueen Dallasiin Texasin osavaltioon. Kaupungin valintaan vaikutti muun muassa entinen NFL-tähtipelaaja Roger Staubach, joka suositteli Greenille Dallasia hyvänä markkina-alueena.^[21] Korvauksena minnesotalaisille jääkiekkofaneille, jotka olivat harmissaan joukkueen menetyksestä, NHL lupasi myöntää osavaltiolle uuden laajennusjoukkueen lähitulevaisuudessa. Tämä toteutui seitsemän vuotta myöhemmin, kun Minnesota Wild aloitti pelaamisen liigassa.^[22]

Uusi joukkue pelasi ensimmäisen kautensa liigassa kaudella 1993–1994.^[23] Starsin ensimmäinen kausi sujui hyvin, ja joukkue ylsi pudotuspelien toiselle kierrokselle. Joukkueen suurin tähtipelaaja oli jo North Starsissa viisi kautta pelannut yhdysvaltalaishyökkääjä Mike Modano, joka rikkoi 50 maalin rajan runkosarjassa.^[22] Joukkueessa nähtiin myös suomalaisedustusta, sillä siellä pelasi kahdella ensimmäisellä kaudella laitahyökkääjä Jarkko Varvio.^[24]

Stars pääsi pudotuspeleihin myös kausina 1995 ja 1997, voittaen divisioonan mestaruuden jälkimmäisenä, mutta hävisi molempina kertoina ensimmäisellä kierroksella.^[25]

Kaudella 1997–1998 Stars jatkoi vahvoja otteitaan, ja voitti jälleen Keskisen divisioonan mestaruuden, sekä Presidents’ Trophy -palkinnon runkosarjan 109 pisteellään. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kaatui San Jose Sharks otteluvoitoin 4–2 ja toisella kierroksella Edmonton Oilers 4–1. Konferenssifinaaleissa myöhemmin mestaruuteenkin yltänyt Detroit Red Wings oli kuitenkin parempi voitoin 2–4. Joukkueen suomalaishyökkääjä Jere Lehtinen palkittiin kauden päätteeksi parhaalle puolustavalle hyökkääjälle annettavalla Frank J. Selke Trophylla. Edellisellä kaudella uransa lopettanut Neal Broten palkittiin myös Lester Patrick Trophy -palkinnolla.^[26][27]

Kaudeksi 1998–1999 Stars siirrettiin Keskisestä divisioonasta Tyynenmeren divisioonaan liigan uudelleenjärjestelyssä. Stars oli runkosarjassa jälleen ylivoimainen keräten 114 pistettä ja saavuttaen divisioonan mestaruuden sekä Presidents’ Trophy -palkinnon. Joukkue eteni pudotuspeleissä edellisen kauden tapaan konferenssifinaaleihin, ja onnistui niissä voittamaan Colorado Avalanchen seitsemässä ottelussa. Finaalisarjassa vastaan asettui Buffalo Sabres, jonka Stars päihitti otteluvoitoin 4–2. Finaalisarja päättyi kiistellyllä tavalla kuudennen ottelun kolmannessa jatkoerässä, kun Starsin Brett Hull teki maalin seisoen osittain Sabresin maalivahdin alueella. Maali kuitenkin hyväksyttiin, ja Stars pääsi juhlimaan Stanley Cupin voittoa ensimmäisenä Etelä-Yhdysvalloissa sijaitsevana joukkueena historiassa.^[22] Mestaruusjoukkueen päävalmentajana toimi kanadalainen Ken Hitchcock. Starsin Joe Nieuwendyk palkittiin Conn Smythe Trophylla pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana.^[28] Jere Lehtinen voitti tällä kaudella toisen peräkkäisen Frank J. Selke Trophynsa.^[26]

Stars lähti kauteen 1999–2000 puolustavana mestarina ja osoitti jälleen vahvoja otteita runkosarjassa voittaen Tyynenmeren divisioonan mestaruuden ja sijoittuen Läntisessä konferenssissa toiseksi St. Louis Bluesin jälkeen. Pudotuspeleissä Stars ylsi jo kolmatta vuotta peräkkäin konferenssifinaaleihin, jossa se voitti edellisen kauden tapaan Avalanchen seitsemässä ottelussa. Stars ei kuitenkaan kyennyt puolustamaan mestaruuttaan, sillä finaalisarjassa New Jersey Devils oli parempi voitoin 2–4.^[9]

Kaudella 2000–2001 Stars jatkoi divisioonamestaruuksien putkeaan jo viiteen kauteen, ja keräsi runkosarjassa 106 pistettä. Selvittyään pudotuspelien toiselle kierrokselle joukkue kuitenkin joutui kärsimään historiansa ensimmäisen pudotuspelitappion suoraan neljässä ottelussa, kun se hävisi St. Louis Bluesille voitoin 0–4.^[25]

Uudelle American Airlines Center -areenalle muuttaneen Starsin ensimmäinen kausi siellä oli pettymys, sillä kauden 2001–2002 runkosarjassa joukkue keräsi 90 pistettä, ja jäi neljän pisteen päähän pudotuspelipaikasta. Kyseessä oli toinen kerta joukkueen historiassa, kun se jäi pudotuspelien ulkopuolelle.^[25]

Seuraavalla kaudella 2002–2003 Stars piristi otteitaan ja saavutti taas Tyynenmeren divisioonan mestaruuden runkosarjassa. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella joukkue voitti Edmonton Oilersin 4–2, mutta hävisi toisella kierroksella Mighty Ducks of Anaheimille voitoin 2–4. Seuraavalla kolmella pelatulla kaudella Stars esitti jälleen hyviä otteita runkosarjassa, mutta tippui kaikilla niistä pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.^[25]

Kaudella 2007–2008 Stars oli runkosarjasijoitusten perusteella vasta kahdeksanneksi paras joukkue, mutta järjesti pienoisen yllätyksen pudotuspeleissä etenemällä aina konferenssifinaaleihin asti. Detroit Red Wings osoittautui kuitenkin liian kovaksi vastustajaksi, sillä se tiputti Starsin otteluvoitoin 4–2 ja eteni aina mestaruuteen asti.^[25]

Seuraavan viiden kauden aikana Stars ei pääsyt kertaakaan pudotuspeleihin. Huonosti menneen kauden 2008–2009 jälkeen päävalmentaja Dave Tippett sai kesäkuussa 2009 potkut.^[29] Uudeksi valmentajaksi palkattiin Marc Crawford, jolla on valmentajauraltaan Stanley Cup -mestaruus Colorado Avalanchen peräsimessä vuodelta 1996.^[30]

Kaudella 2010–2011 joukkue oli lähellä pudotuspelipaikkaa, sillä se sijoittui runkosarjassa Läntisen konferenssin yhdeksänneksi, ja jäi kahdeksantena olleesta Chicago Blackhawksista vain kahden pisteen päähän. Päävalmentaja Crawford sai kauden päätteeksi potkut.^[31]

Kaudella 2012–2013 Stars jäi työsulun vuoksi lyhennetyssä 48 ottelun runkosarjassa Tyynenmeren divisioonan viimeiseksi ja pudotuspelien ulkopuolelle viidennen kerran peräkkäin. Päävalmentaja Glen Gulutzan erotettiin tehtävistään saman vuoden toukokuussa.^[32]

Kesäkuussa 2013 joukkueen uudeksi päävalmentajaksi palkattiin Lindy Ruff. Aiemmin samassa kuussa paljastettiin joukkueen uusi logo. Kaudella 2013–2014 Stars pääsi pudotuspeleihin Läntisen konferenssin villillä kortilla sijoittuessaan Keskisen divisioonan viidenneksi. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Stars kuitenkin hävisi Anaheim Ducksille otteluvoitoin 2–4. Seuraavalla kaudella Stars sijoittui divisioonansa kuudenneksi ja jäi pudotuspelien ulkopuolelle.^[25]

Kaudella 2015–2016 Stars paransi otteitaan ja palasi divisioonansa mestariksi ensimmäisen kerran sitten kauden 2005–2006. Runkosarjan 109 pistettä oli liigan toiseksi eniten Washington Capitalsin jälkeen. Stars tippui pudotuspelien toisella kierroksella hävittyään tiukan seitsemän ottelun sarjan St. Louis Bluesille. Seitsemäs ja ratkaiseva ottelu päättyi Starsin 6–1 tappioon kotiareenalla.^[25][33]

Jäätyään pudotuspelien ulkopuolelle jälleen kaudella 2016–2017, Stars ilmoitti heinäkuussa 2017 ettei Ruff jatkaisi valmentajan tehtävässään. Stars ei onnistunut pääsemään pudotuspeleihin myöskään seuraavalla kaudella valmentaja Ken Hitchcockin johdolla.^[25]

Joulukuussa 2019 Starsin päävalmentaja Jim Montgomery erotettiin tehtävistään ja hänet korvasi Rick Bowness. Kausi 2019–2020 keskeytyi 12. maaliskuuta 2020 COVID-19-pandemian vuoksi, mutta kauden pudotuspelit päästiin pelaamaan erikoisjärjestelyillä Kanadassa saman vuoden syksynä. Stars pääsi runkosarjan pelatun 69 ottelun pistekeskiarvolla suoraan pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle, jossa se voitti Calgary Flamesin voitoin 4–2. Toisella kierroksella kaatui Colorado Avalanche tiukan sarjan jälkeen 4–3, ja konferenssifinaaleissa Vegas Golden Knights voitoin 4–1. Stars pääsi ensimmäistä kertaa Stanley Cupin finaaleihin sitten vuoden 2000, mutta ottelusarjan vei lopulta finaalivastustaja Tampa Bay Lightning voitoin 2–4.^[10]

Kun Stars alun perin muutti Minnesotasta, se pelasi vuonna 1980 valmistuneella Reunion Arenalla, jonka se jakoi NBA-joukkue Dallas Mavericksin kanssa. Reunion Arenan kapasiteetti oli jääkiekkoon 17 001. Areena sai kuitenkin jatkuvasti kritiikkiä siitä, että sen jää oli huonossa kunnossa, varsinkin viimeisinä Stars-vuosinaan. Stars pelasi siellä kahdeksan kautta, vuosina 1993–2001. Reunion Arena purettiin vuonna 2009.^[11] Ennen kauden 2001–2002 alkua sekä Stars, että Mavericks muuttivat uuteen American Airlines Centeriin, joka sijaitsee Victory Park -nimisellä alueella Dallasin keskustassa hyvin lähellä entistä areenaa. Sen kapasiteetti NHL-otteluissa on 18 532, ja 19 323 jos ottaa mukaan seisomapaikat.^[34][35]

Dallas Starsilla on nykyään kaksi yhteistyöjoukkuetta alemmissa sarjatasoissa. AHL-joukkue Texas Starsista tuli Dallasin farmijoukkue vuonna 2009, kun joukkue lopetti yhteistyön Iowa Starsin kanssa. Dallas pelasi kauden 2008–2009 ilman AHL-farmijoukkuetta, sillä Texas Stars aloitti pelaamisen vasta vuotta myöhemmin. Texas Stars pelaa Austinin metropolialueen luoteispuolella sijaitsevassa Cedar Parkin kaupungissa.^[12]

AHL-joukkueen lisäksi Stars tekee yhteistyötä ECHL-liigassa pelaavan Idaho Steelheadsin kanssa. Joukkue sijaitsee Boisen kaupungissa Idahon osavaltiossa.^[13]

• 
  1967–1985
• 
  1985–1991
• 
  1991–1993

• 
  1993–1994
• 
  1994–2013
• 
  2013–2021
• 
  2021–

Tämä luettelo sisältää viimeisimmän viiden kauden tilastot. Täydellinen luettelo on artikkelissa Luettelo Dallas Starsin kausista.

Stanley Cup

• 1999

Presidents’ Trophy

• 1998, 1999

Clarence S. Campbell Bowl

• 1999, 2000, 2020

Art Ross Trophy

• Jamie Benn: 2015

Conn Smythe Trophy

• Joe Nieuwendyk: 1999

Frank J. Selke Trophy

• Jere Lehtinen: 1998, 1999, 2003

Lester Patrick Trophy

• Neal Broten: 1998

Roger Crozier Saving Grace Award

• Ed Belfour: 2000
• Marty Turco: 2001, 2003

William M. Jennings Trophy

• Ed Belfour ja Roman Turek: 1999

Lähde:^[36]

• 7 Neal Broten (7. helmikuuta 1998)^[37]
• 8 Bill Goldsworthy (15. helmikuuta 1992)^[37]
• 9 Mike Modano (8. maaliskuuta 2014)^[38]
• 19 Bill Masterton (17. tammikuuta 1987)^[37]
• 26 Jere Lehtinen (24. marraskuuta 2017)^[37]
• 56 Sergei Zubov (29. tammikuuta 2022) ^[39]
• 99 Wayne Gretzky (6. helmikuuta 2000, numero jäädytetty koko liigassa)

• Bob Gainey (1993–1996)
• Ken Hitchcock (1996–2002)
• Rick Wilson (2002)
• Dave Tippett (2002–2009)
• Marc Crawford (2009–2011)
• Glen Gulutzan (2011–2013)
• Lindy Ruff (2013–2017)
• Ken Hitchcock (2017–2018)
• Jim Montgomery (2018–2019)
• Rick Bowness (2019–2022)
• Peter DeBoer (2022–)

• Mark Tinordi (1993–1995)
• Neal Broten (1995)
• Derian Hatcher (1995–2003)
• Mike Modano (2003–2006)
• Brenden Morrow (2006–2013)
• Jamie Benn (2013–)

• Bob Gainey (1992–2002)
• Doug Armstrong (2002–2007)
• Brett Hull, Les Jackson (2007–2009)
• Joe Nieuwendyk (2009–2013)
• Jim Nill (2013–)

(Tilastoissa on huomioitu sekä North Starsin, että nykyisen Starsin pelaajat. Aktiiviset pelaajat lihavoitu.)^[40]

• Eniten otteluita: Mike Modano, 1459
• Eniten maaleja: Mike Modano, 557
• Eniten syöttöjä: Mike Modano, 802
• Eniten pisteitä: Mike Modano, 1359
• Paras plus/miinus: Jere Lehtinen, +176
• Eniten rangaistusminuutteja: Shane Churla, 1883
• Eniten otteluita (maalivahti): Marty Turco, 509
• Eniten voittoja: Marty Turco, 262
• Paras torjuntaprosentti: Ben Bishop, 92,3%
• Pienin päästettyjen maalien keskiarvo: Ed Belfour, 2,19
• Eniten nollapelejä: Marty Turco, 40

• Eniten maaleja kaudessa: Dino Ciccarelli; Brian Bellows, 55 (1981–1982; 1989–1990)
• Eniten syöttöjä kaudessa: Neal Broten, 76 (1985–1986)
• Eniten pisteitä kaudessa: Bobby Smith, 114 (1981–1982)
• Eniten rangaistusminuutteja kaudessa: Basil McRae, 378 (1987–1988)
• Eniten pisteitä kaudessa (puolustaja): Craig Hartsburg, 77 (1981–1982)
• Eniten pisteitä kaudessa (tulokas): Neal Broten, 98 (1981–1982)
• Eniten maaleja kaudessa (tulokas): Neal Broten, 38 (1981–1982)
• Eniten voittoja kaudessa: Marty Turco, 41 (2005–2006)
• Eniten nollapelejä kaudessa: Ed Belfour; Marty Turco, 9 (1997–1998; 2003–2004)

Lähteet:^[41][42]

Vähintään yhden NHL-ottelun pelanneet suomalaiset, aktiiviset pelaajat lihavoituna.^[43]

• Joukkueen kausittaiset tilastot NHL:n sivuilla

• Joukkueen verkkosivut