Uuspakanuus

Uuspakanuus tarkoittaa nykyaikana tietoisesti kehitettyjä uskonnollisia suuntauksia, jotka pyrkivät jäljittelemään, elvyttämään tai ennallistamaan alkuperäisiä historiallisia pakana- ja muinaisuskontoja. Jotkut uuspakanallisuuden muodot yhdistelevät aineksia useista uskonnoista ja uusista ajatuksista. Toiset uuspakanallisuuden muodot taas pyrkivät alkuperäisyyteen ja usein tietyn historiallisen pakanauskonnon elvyttämiseen.^[1] Uuspakanuuden suuntauksia ovat muun muassa wicca ja muu uusnoituus, uussamanismi, aasainusko ja druidismi.^[2]

Uuspakanuuden syntyyn vaikutti 1800-luvun romantiikan kiinnostus eurooppalaisiin esikristillisiin perinteisiin ja esoteerisuuteen. 1900-luvulla tietämys alkuperäiskansojen yhä elävästä samanistisesta perinteestä lisääntyi. Järjestäytyneet uuspakanalliset liikkeet saivat laajempaa suosiota 1900-luvun jälkipuoliskolla. Nykyaikaista pakanuutta harjoitetaan osana modernia elämää, mutta sitä ovat innoittaneet paikallisten alkuperäisuskontojen eli kotoperäisten uskontojen uskomukset ja rituaalit. Uuspakanuus korostaa yhteyttä luonnon kiertoon ja sen piirissä puhutaan usein luonnonuskonnosta.^[2]

Luonnonuskovaisten keskuudessa on yleistä panteismi eli kaikkeuden pitäminen pyhänä tai animismi eli käsitys kaiken sielullisuudesta. Kolmas näkemys on polyteismi, usko että jumalalla on useita ilmenemismuotoja tai että on useita eri jumalia, jotka edustavat luonnon ja elämän eri puolia, kuten miehisiä ja naisellisia.^[3] Pakana ei välttämättä usko mihinkään jumalolentoon, vaan jumala voi olla myös vertauskuva.^[4] Monet uuspakanat kannattavat yksilöllistä uskonnon harjoittamista ja tutkimista, ja välttävät järjestäytymistä.^[1] Uuspakanallisille liikkeille on yhteistä läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunne luontoa kohtaan. He eivät etsi uskonnollista pelastusta, vaan ajattelevat maan henkiseksi kodikseen. Heitä yhdistää myös luonnon kiertokulun kunnioittaminen ja moraalikäsitys, joka sallii yksilön toimia mielensä mukaan, mikäli ei vahingoita toisia.^[1]

Suomessa vuoden 2011 kyselyssä 9 prosenttia suomalaisista ilmoittautui pakanoiksi. Vuoden 2024 vastaavassa kyselyssä käsitettä oli rajattu koskemaan wiccan ja samanismin kaltaisia katsomuksia, jolloin pakanaksi samastui 4 prosenttia vastaajista.^[5] Yhdysvalloissa uuspakanuuden kannattajia on 2010-luvulla arvioitu olevan miljoonasta puoleentoista miljoonaan.^[6][7]

Pääartikkeli: Pakanuus

Uuspakanalliset uskonnot perustuvat historiallisiin pakanallisiin uskontoihin, eli kristillisyyden, juutalaisuuden ja islamin ulkopuolisiin uskontoihin.^[8] Erityisesti monijumalaisia ja luontoa sieluttavia varhaiskantaisia uskontoja on nimitetty vanhapakanallisiksi uskonnoiksi erotuksena uuspakanuudesta. Suurin osa vanhoista kansallisista luonnonuskonnoista on väistynyt esimerkiksi kristinuskon ja islamin tieltä.^[4]

Pakanuutena on usein pidetty animistisia uskontoja, samanismin (šamanismi), vainajainpalvonnan ja magian harjoitusta. Eurooppalaisten pakanallisten luonnonuskontojen toimituksiin voi kuulua esimerkiksi vuodenkiertoon, taivaankappaleisiin ja hedelmällisyyteen liittyviä riittejä.^[4] Metsästäjä-keräilijäheimojen animismissa eli sieluttavassa todellisuuskäsityksessä ihminen on usein jokseenkin tasavertainen eläinten, kasvien ja luonnonvoimien kanssa. Rituaalit ovat välttämättömiä, koska niillä pyydetään lupa käyttää eläimiä tai kasveja ravinnoksi, puuta polttopuuksi sekä muuta vastaavaa.^[4]

Samanistisessa kulttuurissa on keskeinen osa šamaanilla. Hän on usein parantaja ja ennustaja, hän neuvoo eri ongelmissa ja toimii yhdyssiteenä henkimaailman ja ihmisten välillä. Samanismiin liittyy usein muuntuneiden tajunnantilojen käyttö yhteytenä henkimaailmaan. Transsitilaa haettiin muun muassa huumaavilla aineilla, rytmikkäällä musiikilla ja laululla, toistuvilla tanssiliikkeillä ja muilla toistuvilla rituaaleilla.^[9]

Suomessa valtauskontona oli ennen kristinuskon tuloa paikkakunnittain erilaisia piirteitä omannut suomalainen muinaisusko. Paikallinen muinaisusko oli monijumalaisuutta, johon kuului oma tarustonsa. Usko siirtyi perimätiedon ja riittien välityksellä sukupolvelta toiselle. Muinaissuomalaiset uskoivat haltijoihin sekä useisiin jumaliin, joista merkittävimpiä olivat Ukko ylijumala, Ahti, Tapio ja Ilmarinen.^[4] Kristinuskon tultua Suomeen vanhat suomalaiset pakanalliset uskomukset säilyivät pitkään kristinuskon rinnalla paikoin 1900-luvulle saakka.^[10]

Baltian ja Venäjän luonnonuskontojen edustajat saattavat kutsua uskontojaan omauskoksi tai maauskoksi.^[11] Viron väestöstä yksitoista prosenttia on valtion teettämässä kyselyssä kertonut harjoittavansa maauskoa. Valtio on rauhoittanut useita satoja pyhiä luonnonkohteita, jotka ovat yleensä puita tai lähteitä. Uskomista tärkeämpää on toiminta, mikä tarkoittaa kansanperinteen harrastusta: vanhat laulut, leikit, käsityöt, ruuat, vaatteet, korut ja uskomukset siirretään lapsille vuotuisissa juhlissa. Keskeisiä juhlapäiviä ovat auringonkiertoon liittyvät tasaus- ja seisauspäivät. Yhteisön kalenteri aloittaa ajanlaskun jääkaudesta 10 000 vuotta sitten. Maavalla Kodan edustama maausko haluaa muistuttaa olevansa vanhempi perinne kuin kristinusko.^[12]

Monet uuspakanalliset uskonnot perustuvat luonnonpalvontaan. Luonnonuskontojen kannattajat katsovat edustavansa henkilökohtaiseen kokemukseen perustuvia uskontoja ja elämäntapoja. Suurimpana yhteisenä tekijänä eri luonnonuskontojen välillä pidetään kunnioitusta luontoa ja sen kiertokulkua kohtaan. Ihminen nähdään osana tätä kiertokulkua: ihminen ei ole luonnosta erillinen eikä sitä ylempänä tai alempana.^[3] Usein uuspakanayhteisöt suorittavat uskonnolliset rituaalinsa ulkona.^[13]

Kaikki uuspakanalliset uskonnot eivät ole luontokeskeisiä. Esimerkiksi germaanisiin ja skandinaavisiin perinteisiin pohjautuvissa suuntauksissa uskonnon muut merkitykset saattavat olla ulkoista luontoa keskeisempiä.^[14] Uuspakanuuden rajaaminen ei ole muutenkaan välttämättä selkeää. Esimerkiksi uussamanismi tai wiccan kaltainen uusnoituus saatetaan erottaa uuspakanuudesta. Seremoniallisen magian harjoittajat saattavat kutsua itseään uuspakanoiksi, vaikka luontokeskeisyys ja esikristilliset perinteet eivät ole heidän uskonnonharjoituksessaan keskeisiä.^[14]

Uuspakanuus mielletään yleensä individualistiseksi ja suvaitsevaiseksi uskonnollisuuden muodoksi. Hierarkiat, auktoriteetit ja dogmit eivät ole merkittävässä asemassa. Osa pakanoista on eklektikkoja, jotka poimivat vaikutteita useista eri uskonnoista. Esimerkiksi wiccalaisessa yhteisössä rituaalit ovat uskomuksia keskeisempiä. Tässä mielessä uuspakanuus edustaa verkostotyyppisiä uusia uskonnollisia liikkeitä sekä nykyaikaisissa yhteiskunnissa yleistynyttä uskonnollisuutta yksilöllisenä valintana.^[14][15]

2000-luvulla järjestäytyneiden uskontojen jäsenmäärät ovat olleet Britannian kaltaisissa länsimaissa laskussa. Tilastojen mukaan etenkin monet y-sukupolven edustajat ovat hylänneet monoteismin eli uskon yhteen, usein miespuoliseksi käsitettyyn jumalaan. Kristinusko saatetaan mieltää esimerkiksi naisia ja seksuaalivähemmistöjä syrjiväksi instituutioksi, pakanuus taas yhdistetään dekolonisaatioon.^[16] Yhdysvalloissa uuspakanuuden kannattajia on 2010-luvulla arvioitu olevan miljoonasta puoleentoista miljoonaan.^[6][7]

Pääartikkeli: Aasainusko

Aasainuskoiset pyrkivät elvyttämään Skandinaviassa viikinkiajalla vallinneen skandinaavisen uskonnon.^[17] Aasainusko perustuu ennen kaikkea muinaisnorjankielisten Edda-runojen kuvaamaan mytologiaan. Nykyaikainen aasainusko on saanut alkunsa Islannissa, jossa perustettiin muinaispohjoismaiseen pakanuuteen perustuva yhteisö Ásatrúarfélagið vuonna 1973.^[18] Aasainusko edustaa tutkimuskirjallisuudessa etnopakanuudeksi nimettyä suuntausta, jossa pidetään tärkeimpänä lähteenä paikallisia esikristillisiä uskontoperinteitä.^[19]

Dievturilaisuus (latv. Dievturība) on latvialainen uskonto, joka pohjautuu osittain latvialaisten alkuperäisuskoihin. Uskon nimi on johdettu jumalaa tarkoittavasta sanasta Dievs. Latvian ja Liettuan balteilla oli yhteisiä perinteitä, esimerkiksi ukkosenjumala Perkūnas^[20].

Dievturilaisuus luotiin vuosina 1923–1924. Se levisi lähinnä älymystön keskuudessa ja sen tarkoituksena oli uudistaa perinteistä uskoa kristinuskoa edeltäneeltä ajalta. Uskonnollisina teksteinä käytettiin lähinnä kansanperinteestä kertoneita dainoja, joihin liitettiin myös kristinuskoon kuuluvia tapoja. Uskonnon luominen liittyi mielipiteisiin siitä, että Latvian valtauskonto eli luterilaisuus oli perustavanlaatuisesti ulkomainen ja siten vieras latvialaisille. Maailmansotia edeltäneenä aikana liikkeen johtohahmoja olivat Ernests Brastiņš ja Arvēds Brastiņš. Koska uskonnon seuraajat olivat lähinnä älymystöä, sen ympärille muodostui myös paljon kansanperinnettä selittävää kirjallisuutta. Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitto karkotti suurimman osan liikkeen johtohahmoista Siperiaan. Se säilyi neuvostoajan yli länteen paenneiden keskuudessa, ja se herätettiin uudelleen henkiin Latvian itsenäistyttyä vuonna 1991.^[21]

Pääartikkeli: Druidismi

Druidit olivat pappisluokan jäseniä, joita esiintyi Britteinsaarilla ja Galliassa kelttiläisten kansojen keskuudessa noin 2 000 vuotta sitten. Uusi druidiliike on nähnyt itsensä tämän muinaisuskonnon seuraajina. Druidiuskonnolla on nykyisin kannattajia Britanniassa, Ranskassa ja Keski-Euroopassa.^[22] Druidismiin liittyy vuodenaikajuhlia, joiden nimet ovat käytössä myös wiccassa.^[2]

Pääartikkeli: Hellenismi (uskonto)

Hellenismi perustuu antiikin Kreikan uskontoon. Se on nykymuodossaan monimuotoinen uskonto, jossa perinteisiä kreikkalaisia jumalia voidaan palvoa perinteisin palvelumenoin tai heitä voidaan kunnioittaa uudemmilla tavoilla.^[23]

Pääartikkeli: Hetenismi

Hetenismin harjoittajat näkevät itsensä germaanisen uskonnon perillisinä.

Pääartikkeli: Rodismi

Rodismin harjoittajat näkevät itsensä slaavilaisen uskonnon perillisinä.

Pääartikkeli: Romuva

Liettuassa on vuodenkierron juhlissa säilynyt paljon pakanallisia piirteitä. Samoin tiedot pyhistä luonnonpaikoista ovat säilyneet nykypäivään. Katolinen kirkko otti näitä paikkoja omikseen ja rakensi usein kirkkoja pakanoiden pyhille paikoille. 1400-luvun alussa viimeisen heimon ilmoitettiin kirkollisissa lähteissä kääntyneen kristinuskoon, mutta pakanuus säilyi vielä sen jälkeenkin. Vanha uskonto säilyi maalaisten keskuudessa ja kirkossakäynti jäi pinnalliseksi tavaksi. Vielä 1700-luvun lopulla oli järjestäytyneitä pakanaryhmiä, jotka harjoittivat rituaaleja salaa metsissä.^[20]

Sana Romuva kuuluu balttilaiseen mytologiaan. Se oli luultavasti alun perin muinaispreussilainen pyhättö, jonka 1200-luvun ristiretkeläiset, todennäköisimmin Kalpaveljet tuhosivat. Filosofi Vydūnas pitää Romuva uskonnollisena taivaana tai sen vertauskuvana. Nykyään Romuva on uuspakanallinen uskontokunta, joka toimii lähinnä Liettuassa. Se perustettiin vuonna 1967, ja alkoi toimia näkyvämmin Liettuan saatua itsenäisyytensä takaisin 1990.^[24]

Pääartikkeli: Taarausko

Taarausko (vir. Taarausk) on virolainen uuspakanallinen uskonto. Se luotiin virolaisten aikanaan harjoittaman uskon mukaiseksi suullisen perinteen pohjalta. Taarausko kehitettiin Viron ensimmäisen tasavallan aikana, kiellettiin Neuvostoliitossa ja aloitettiin jälleen uudelleen Viron itsenäistyttyä uudestaan.

Nimitys Taara esiintyy Henrikin Liivinmaan kronikassa. Kronikan mukaan saarenmaalaiset pyysivät apua jumalilta huutamalla Tarapita, jonka on tulkittu tarkoittavan suomeksi ”Taara avita” eli auta.^[25] Taarausko perustettiin kuitenkin vasta pitkään Viron käännyttämisen jälkeen 1900–luvulla. Sen loi joukko yliopistoissa koulutettuja virolaisia vuonna 1928. Alkuperäinen taarausko sisälsi kuitenkin melko vähän pakanallisia elementtejä, sillä niitä pidettiin barbaarisina. Esimerkiksi pakanallista runonlaulantaa ei harjoitettu, vaan tuolloin taarauskoiset esittivät mieluummin kirkkotyylisiä kuorolauluja. Uutta uskontoa varten luotiin kokonaan uutta termistöä, kuten pappeihin viittaavat sanat hiislar ja asko, joilla oli alun perin muita merkityksiä. Uskonnollisena merkkinä käytettyä mitalia kutsuttiin nimellä tõlet. Ensimmäinen taarauskoisten järjestö Tallinna Hiis perustettiin vuonna 1933 ja taarauskoisten määrä oli vuoteen 1940 mennessä noussut useisiin tuhansiin. Toisessa maailmansodassa taarauskoisuuden kielsivät sekä neuvostoliittolaiset että saksalaiset miehittäjät.^[26] Taarausko käytännössä hävisi Virosta, mutta se säilyi Virosta pakolaisiksi lähteneiden joukossa etenkin Ruotsissa.^[25]

Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan taarauskon ja toisen uuspakanallisen uskonnon vironuskon harjoittajia oli yhteensä 1058. Uuspakanallisia uskontoja katsotaan nykyisin Virossa hyvin suopeasti ja vuonna 2002 tehdyn kyselyn mukaan 11 prosenttia vastaajista piti taara– ja vironuskoa annetuista vaihtoehdoista parhaina. Taarausko on nykyisin osa Maavalla Kodaa.^[26]

Pääartikkelit: Uusnoituus ja wicca

Uusnoituus on nykyaikana harjoitettua noituutta. Wicca on 1900-luvun puolivälissä syntynyt uskonto.^[27] Wiccan kokosivat rituaaliseksi perinteeksi ensin Gerald B. Gardner ja Doreen Valiente aikaisempien okkulttisten perinteiden pohjalta.^[28] 1970-luvulta alkaen liikkeeseen vaikutti feminismi ja ekologinen ajattelu.^[29] Wicca jakautuu nykyisin traditionaaliseen wiccaan ja eklektiseen wiccaan.^[30] Traditionaalinen wicca keskittyy yhteisöiksi (coven) siinä missä uuswiccat kokoavat uskontonsa julkisista lähteistä ja harjoittavat sitä usein yksin.^[31]

Wiccalaiset kutsuvat itseään wiccan harjoittajiksi, eivät uskoviksi.^[32] Kirjailija ja noita Starhawk erottaa toisistaan wiccan ja puhdasoppisen uskonnon ja sanoo wiccan hylkäävän kaikki dogmit ja pyhät kirjat. Wiccalaiset ”ottavat oppinsa luonnosta ja saavat innoituksen Auringon, Kuun ja tähtien liikkeistä, lintujen lennosta, puiden hitaasta kasvusta ja vuodenaikojen kierrosta”.^[33] Wiccat suorittavat juhlistavia rituaaleja muun muassa kahdeksan vuodenpyörän sapatin aikaan.

Pääartikkeli: Uussamanismi

Uussamanismi syntyi 1960-luvulla Yhdysvalloissa, jossa antropologit olivat tutkineet Amerikan alkuperäisväestön uskontoja.^[2] Suomessa toimii samanismin harjoittajien yhdistys Shamaaniseura ry, jonka tavoitteena on pitää yllä samanistista parannusperinnettä.^[14]

Pääartikkeli: Suomenusko

Suomenuskon tai väenuskon edustajat ovat pyrkineet elvyttämään suomalaisen mytologian tietämystä ja kannatusta.^[34] Väenusko viittaa elämänkäsitykseen, jossa keskeisessä osassa ovat itämerensuomalaisten kansojen uskomukset sekä luonnon ja esivanhempien kunnioitus.^[35] Nykyiset suomenuskoiset ajattelevat, että uskova voi kunnioittaa niitä kotoperäisen uskon jumaluuksia, jotka hän kokee itselleen läheisimmiksi.^[36] Nykysuomalaiset muun muassa ylläpitävät pyhiä lehtoja ja kokoontuvat yhteisiin juhlatilaisuuksiin.^[35] Luonnon ajatellaan olevan sielullinen. Näkymätön väki on vahvimmin läsnä luonnon pyhillä paikoilla kuten kivillä, lähteillä, vuorilla ja lehdoissa. Kunnioittamalla ja rukoilemalla sielullisia uskovat pyrkivät sopusointuun ympäristönsä kanssa.^[37]

Pääartikkeli: Uuspakanuus Suomessa

Suomessa uuspakanuus alkoi voimistua 1980-luvulta alkaen.^[38] Vuonna 1998 perustettiin Lehto – Suomen luonnonuskontojen yhdistys ry, joka pyrkii parantamaan luonnonuskontojen tuntemusta ja asemaa Suomessa.^[38] Yhdistyksen tarkoitus on toimia yhdistävänä tekijänä erilaisten luonnonuskontojen harjoittajien välillä ja myös tukea luontoa kunnioittavaa elämäntapaa.^[39] Vuonna 1999 perustettiin Pakanaverkko ry edistämään erilaisten pakana- ja luonnonuskontojen edustajien yhteistoimintaa ja uskonnollista tasa-arvoa.^[18][40] Yhdistys haluaa edistää ajatuksenvapauden ja uskonnollisen tasa-arvon toteutumista ja saattamaan pakanauskonnot kristinuskon kanssa tasavertaiseen asemaan Suomessa. Yhdistys pyrkii oikaisemaan pakanauskontoihin kohdistuvia ennakkoluuloja tarjoamalla aiheesta tietoa yksityishenkilöille, tiedotusvälineille, viranomaisille ja kouluille.^[41]

Lehdon ja Pakanaverkon piirissä on muun muassa aasainuskon, druidismin, suomenuskon, uussamanismin ja wiccan kannattajia.^[3] Molemmilla yhdistyksillä oli 2000-vuosikymmenellä 130–150 jäsentä.^[42][43]

Vuoden 2011 kyselyssä 9 prosenttia suomalaisista ilmoittautui pakanoiksi. Vuoden 2024 vastaavassa kyselyssä käsitettä oli rajattu koskemaan wiccan ja shamanismin kaltaisia katsomuksia, jolloin pakanaksi samastui 4 prosenttia vastaajista.^[5]

• Diskordianismi
• Pakanallinen tapakulttuuri

• Hjelm, Titus (toim.): Mitä wicca on? Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-502-3
• Niemelä, Jussi (toim.): Vanhat jumalat, uudet tulkinnat. Näköaloja uusiin uskontoihin Suomessa. Helsinki: Helsingin yliopisto, uskontotieteen laitos, 2001. ISBN 951-45-9890-3

• Jones, Prudence & Pennick, Nigel: A History of Pagan Europe. London: Routledge, 1995. ISBN 978-0-415-09136-7
• Partridge, Christopher (toim.): Uusien uskontojen käsikirja. Uudet uskonnolliset liikkeet, lahkot ja vaihtoehtoisen henkisyyden muodot. (Encyclopedia of New Religions. New Religious Movements, Sects and Alternative Spiritualities, 2004.) Suomentanut Kanerva Heikkinen ym. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-327-1

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Uuspakanuus.

• Lehto – Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry.
• Pagan Federation International. (suomeksi)
• Pakanaverkko ry.
• Thuleian Tupa.

• BBC – Religion: Paganism. (englanniksi)
• Klemettinen, Pasi: Maa on voimaa – uuspakanallisuus modernina kansanuskona (Arkistoitu – Internet Archive). (PDF)
• Sohlberg, Jussi: Länsimainen uuspakanuus. Kirkon lähetystyön keskus. (Internet Archiven tallenne)