NHL-kausi 1975–1976

Nykymaailmassa NHL-kausi 1975–1976 on aihe, joka on saavuttanut suurta merkitystä ja joka on herättänyt laajaa keskustelua yhteiskunnassa. Teknologian ja globalisaation myötä NHL-kausi 1975–1976:stä on tullut keskeinen elementti, joka vaikuttaa jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Politiikasta talouteen, kulttuurin ja koulutuksen kautta NHL-kausi 1975–1976 on onnistunut muuttamaan ja muokkaamaan tapaamme, jolla olemme vuorovaikutuksessa ja kehittymässä nykymaailmassa. Tästä syystä on välttämätöntä ymmärtää NHL-kausi 1975–1976:n merkitys ja vaikutukset jokapäiväisessä elämässämme sekä analysoida mahdollisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja sen tehokkaaksi käsittelemiseksi.

NHL-kausi 1975–1976 oli NHL:n historian 59. kausi. Sen aikana 18 NHL-joukkuetta pelasi kukin 80 runkosarjaottelua.[1] Stanley Cupin voitti Montreal Canadiens, joka kukisti finaalisarjassa Philadelphia Flyersin otteluvoitoin 4–0.[2] Kyseessä oli NHL:n olemassaolon aikana Canadiensin 18. ja seuran koko historian 19. Stanley Cup -mestaruus.[3][4] Samalla sai alkunsa mestaruuksien sarja, jonka aikana joukkue voitti neljä Stanley Cupia peräkkäin.[4] 31. joulukuuta 1975 Canadiens kohtasi Montrealin Forum-hallissa Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkueen näytösottelussa, joka päättyi 3–3-tasapeliin.[5][6]

Kaudella 1975–1976 Philadelphia Flyers onnistui voittamaan 20 kotiottelua peräkkäin, millä se nousi jakamaan NHL:n ennätystä Boston Bruinsin kanssa, joka oli pystynyt vastaavaan kotivoittojen sarjaan kaudella 1929–1930.[7] Lopulta Detroit Red Wings rikkoi ennätyksen kaudella 2011–2012, kun se voitti 23 kotiottelua peräkkäin. Kuitenkin kyseisellä kaudella käytössä olivat tasapelitilanteet ratkaisevat rangaistuslaukauskilpailut, joita ei Bruinsin ja Flyersin ennätysten aikoihin käytetty. Ilman rangaistuslaukauskilpailuja Red Wingsin kotivoittojen sarja olisi päättynyt ensimmäiseen kotihallissa pelattuun tasapeliin, joka olisi tullut sen jälkeen, kun joukkue oli voittanut 12 kotiottelua peräkkäin.[8] Bruins oli itse asiassa ottanut 22 kotivoittoa peräjälkeen, mutta voitoista kaksi viimeistä tuli kauden 1930–1931 alussa, siis eri kaudella kuin mistä sarja alkoi.[7]

Runkosarjan pistepörssin kaudella 1975–1976 voitti Montreal Canadiensin hyökkääjä Guy Lafleur, joka keräsi kaikkiaan 125 tehopistettä pelaamissaan 80 ottelussa.[9] Philadelphia Flyersia edustanut Reggie Leach puolestaan teki eniten runkosarjamaaleja, yhteensä 61 kappaletta.[10] NHL-palkinnoista Guy Lafleurille myönnettiin Art Ross Trophyn ohella Lester B. Pearson Award,[11][12] ja hänet valittiin liigan ykköstähdistöön.[10] Hart Memorial Trophyn sai Flyersin Bobby Clarke, joka voitti myös plus/miinus-tilaston. Clarke oli mukana NHL:n ykköstähdistössä keskushyökkääjän paikalla.[10]

Reggie Leach voitti pudotuspelien pistepörssin. Hän teki pelaamissaan 16 pudotuspeliottelussa yhteensä 24 tehopistettä, joista 19 oli maaleja ja 5 syöttöpisteitä.[13] Suorituksiensa ansiosta Leach arvostettiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi, ja hänelle myönnettiin Conn Smythe Trophy.[10][14]

Runkosarja

Lyhenteiden selitys: O = pelatut ottelut, V = voitot, H = häviöt, T = tasapelit, Pist. = pisteet, + = tehdyt maalit, − = päästetyt maalit. Pudotuspeleihin päässeet joukkueet on lihavoitu.

Prince of Wales -konferenssi

Adams-divisioona O V H T Pist. + −
Boston Bruins 80 48 15 17 113 313 237
Buffalo Sabres 80 46 21 13 105 339 240
Toronto Maple Leafs 80 34 31 15 83 294 276
California Golden Seals 80 27 42 11 65 250 278
Norris-divisioona O V H T Pist. + −
Montreal Canadiens 80 58 11 11 127 337 174
Los Angeles Kings 80 38 33 9 85 263 265
Pittsburgh Penguins 80 35 33 12 82 339 303
Detroit Red Wings 80 26 44 10 62 226 300
Washington Capitals 80 11 59 10 32 224 394

[1][10]

Clarence Campbell -konferenssi

Patrick-divisioona O V H T Pist. + −
Philadelphia Flyers 80 51 13 16 118 348 209
New York Islanders 80 42 21 17 101 297 190
Atlanta Flames 80 35 33 12 82 262 237
New York Rangers 80 29 42 9 67 262 333
Smythe-divisioona O V H T Pist. + −
Chicago Black Hawks 80 32 30 18 82 254 261
Vancouver Canucks 80 33 32 15 81 271 272
St. Louis Blues 80 29 37 14 72 249 290
Minnesota North Stars 80 20 53 7 47 195 303
Kansas City Scouts 80 12 56 12 36 190 351

[1][10]

Runkosarjan pistepörssi

Lyhenteiden selitys: O = pelatut ottelut, M = maalit, S = syötöt, Pist. = pisteet, RM = rangaistusminuutit

Pelaaja Joukkue O M S Pist. RM
Guy Lafleur Montreal Canadiens 80 56 69 125 36
Bobby Clarke Philadelphia Flyers 76 30 89 119 136
Gilbert Perreault Buffalo Sabres 80 44 69 113 36
Bill Barber Philadelphia Flyers 80 50 62 112 104
Pierre Larouche Pittsburgh Penguins 76 53 58 111 33
Jean Ratelle New York Rangers, Boston Bruins 80 36 69 105 18
Peter Mahovlich Montreal Canadiens 80 34 71 105 76
Joseph Pronovost Pittsburgh Penguins 80 52 52 104 24
Darryl Sittler Toronto Maple Leafs 79 41 59 100 90
Syl Apps, Jr. Pittsburgh Penguins 80 32 67 99 24

[9]

Pudotuspelit

  1. kierros Puolivälierät Välierät Stanley Cup -finaali
                                     
        
  1  Montreal Canadiens 4  
    10  Chicago Black Hawks 0  
      
        
  1  Montreal Canadiens 4  
  5  New York Islanders 1  
4  Buffalo Sabres 2  
12  St. Louis Blues 1  
  4  Buffalo Sabres 2
    5  New York Islanders 4  
5  New York Islanders 2
11  Vancouver Canucks 0  
  1  Montreal Canadiens 4
  2  Philadelphia Flyers 0
        
        
  2  Philadelphia Flyers 4
    7  Toronto Maple Leafs 3  
7  Toronto Maple Leafs 2
8  Pittsburgh Penguins 1  
  2  Philadelphia Flyers 4  
  3  Boston Bruins 1    
        
        
  3  Boston Bruins 4       
    6  Los Angeles Kings 3         
6  Los Angeles Kings 2
9  Atlanta Flames 0  

[2]

Pudotuspelien pistepörssi

Lyhenteiden selitys: O = pelatut ottelut, M = maalit, S = syötöt, Pist. = pisteet, RM = rangaistusminuutit

Pelaaja Joukkue O M S Pist. RM
Reggie Leach Philadelphia Flyers 16 19 5 24 8
Denis Potvin New York Islanders 13 5 14 19 32
Guy Lafleur Montreal Canadiens 13 7 10 17 2
Jean Ratelle Boston Bruins 12 8 8 16 4
Bobby Clarke Philadelphia Flyers 16 2 14 16 28
Steve Shutt Montreal Canadiens 13 7 8 15 2
Jude Drouin New York Islanders 13 6 9 15 0
Mel Bridgman Philadelphia Flyers 16 6 8 14 31
Larry Goodenough Philadelphia Flyers 16 3 11 14 6
Bill Barber Philadelphia Flyers 16 6 7 13 18

[13]

NHL-palkinnot

Prince of Wales Trophy: Montreal Canadiens [15]
Clarence S. Campbell Bowl: Philadelphia Flyers [16]
Art Ross Trophy: Guy Lafleur, Montreal Canadiens [12]
Bill Masterton Memorial Trophy: Rod Gilbert, New York Rangers [17]
Calder Memorial Trophy: Bryan Trottier, New York Islanders [18]
Conn Smythe Trophy: Reggie Leach, Philadelphia Flyers [14]
Hart Memorial Trophy: Bobby Clarke, Philadelphia Flyers [19][20]
Jack Adams Award: Don Cherry, Boston Bruins [21]
James Norris Memorial Trophy: Denis Potvin, New York Islanders [22]
Lady Byng Memorial Trophy: Jean Ratelle, New York Rangers / Boston Bruins [23]
Lester B. Pearson Award: Guy Lafleur, Montreal Canadiens [11]
Vezina Trophy: Ken Dryden, Montreal Canadiens [24]
Lester Patrick Trophy: George A. Leader, Stan Mikita, Bruce A. Norris [25]

Tähdistökentälliset

Ykköstähtikenttä   Pelipaikka   Kakkostähtikenttä
Ken Dryden, Montreal Canadiens maalivahti Glenn Resch, New York Islanders
Brad Park, Boston Bruins puolustaja Guy Lapointe, Montreal Canadiens
Denis Potvin, New York Islanders puolustaja Börje Salming, Toronto Maple Leafs
Bobby Clarke, Philadelphia Flyers keskushyökkääjä Gilbert Perreault, Buffalo Sabres
Bill Barber, Philadelphia Flyers vasen laitahyökkääjä Rick Martin, Buffalo Sabres
Guy Lafleur, Montreal Canadiens oikea laitahyökkääjä Reggie Leach, Philadelphia Flyers

[10]

Lähteet

  1. ↑ a b c 1975–1976 Standings NHL.com. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  2. ↑ a b 1975–76 NHL Playoff Results HockeyDB.com. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  3. ↑ Stanley Cup No. 19 Canadiens.com. Club de hockey Canadien, Inc. Arkistoitu 6.5.2012. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  4. ↑ a b Fitzpatrick, Jamie: Most Stanley Cup Wins by Team About.com. 13.6.2012. The New York Times Company. Arkistoitu 24.4.2013. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  5. ↑ Soviet Team May Play Kings in L.A. Los Angeles Times, 25.7.1985. Los Angeles Times. Soviet Team May Play Kings in L.A.. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  6. ↑ Allen, Kevin: Rink Rap: ’76–77 Canadiens were Patriots of their day USATODAY.com. 18.1.2008. USA TODAY. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  7. ↑ a b Hedger, Brian: Wings tie record with 20th straight home win NHL.com. 12.2.2012 / 10:09 PM. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  8. ↑ Klein, Jeff Z.: In a First-Rate Thriller, a Record Streak Ends NYTimes.com. 23.2.2012. The New York Times Company. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  9. ↑ a b 1975–1976 – Regular Season – Stats NHL.com. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  10. ↑ a b c d e f g 1975–76 NHL Season Summary Hockey-Reference.com. Sports Reference LLC. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  11. ↑ a b Ted Lindsay Award (formerly Lester B. Pearson Award) NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  12. ↑ a b Art Ross Trophy NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  13. ↑ a b 1975–1976 – Playoffs – Stats NHL.com. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  14. ↑ a b Conn Smythe Trophy NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  15. ↑ Prince of Wales Trophy NHL.com. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  16. ↑ Clarence S. Campbell Bowl NHL.com. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  17. ↑ Bill Masterton Memorial Trophy NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  18. ↑ Calder Memorial Trophy NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  19. ↑ Fitzpatrick, Jamie: NHL Most Valuable Player: List of Hart Trophy Winners About.com. 2012. The New York Times Company. Arkistoitu 11.5.2013. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  20. ↑ Hart Memorial Trophy NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  21. ↑ Jack Adams Award NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  22. ↑ James Norris Memorial Trophy NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  23. ↑ Lady Byng Memorial Trophy NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  24. ↑ Vezina Trophy NHL.com. 2012. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)
  25. ↑ Lester Patrick Trophy NHL.com. NHL. Viitattu 20.7.2012. (englanniksi)