Niilo Liakka

Tässä artikkelissa tutkimme Niilo Liakka:n vaikutusta nyky-yhteiskuntaan. Niilo Liakka on ollut lukuisten tutkimusten ja keskustelujen kohteena, mikä on synnyttänyt ristiriitaisia ​​mielipiteitä ja intohimoista keskustelua. Perustamisestaan ​​lähtien Niilo Liakka on kiinnittänyt tutkijoiden, tutkijoiden ja eri alojen ammattilaisten huomion, ja siitä on tullut yleismaailmallinen kiinnostava aihe. Ymmärtääksemme täysin sen vaikutusta, tutkimme sen alkuperää, kehitystä ja vaikutuksia jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Samoin analysoimme yhteiskunnan käsityksiä ja asenteita Niilo Liakka:tä kohtaan sekä sen vaikutuksia kulttuurisella, taloudellisella ja poliittisella alalla. Tämän kattavan analyysin avulla pyrimme valaisemaan aihetta, joka on edelleen analyysin ja pohdinnan kohteena.

Niilo Liakka
Kirkollis- ja opetusministeri
Vennolan II hallitus
9.4.1921–2.6.1922
Edeltäjä Lauri Ingman
Seuraaja Yrjö Loimaranta
Opetusministeri
Kallion I hallitus
14.11.1922–18.1.1924
Edeltäjä Yrjö Loimaranta
Seuraaja Yrjö Loimaranta
Sosiaaliministeri
Ingmanin II hallitus
31.5.1924–22.11.1924
Edeltäjä Einar Böök
Seuraaja Vilkku Joukahainen
Kansanedustaja
01.04.1919–04.09.1922
Ryhmä/puolue Maalaisliiton eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Oulun läänin pohjoinen vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt23. kesäkuuta 1864
Alatornio
Kuollut26. tammikuuta 1945 (80 vuotta)
Helsinki
Tiedot
Puolue Maalaisliitto

Niilo Liakka (23. kesäkuuta 1864 Alatornio – 26. tammikuuta 1945 Helsinki) oli suomalainen kanslianeuvoksen arvonimen saanut kansanvalistuksen edistäjä, maalaisliittolainen kansanedustaja ja ministeri. Liakka oli ministerinä yhteensä 1 027 päivää.

1800-luvun lopun suomalaisuusaktiivi

Niilo Liakka tuli ylioppilaaksi vuonna 1883 Oulun suomalaisesta lyseosta. Helsingin yliopistossa Liakka keskittyi historiaan ja suomen kieleen. Ylioppilasaikanaan hän toimi Kotikielen seuran sihteerinä 1886–1890. Liakka oli myös Suomalaisen kansakoulun ystäväin ensimmäinen sihteeri. Liakka valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1889 ja maisterin arvon hän sai seuraavana vuonna. Liakka oli vahva suomalaisuusmies, mutta puheissaan kuitenkin maltillinen arvostaen myös ruotsin kieltä, koska se takasi yhteydenpidon koko Skandinaviaan.

Liakka kuului myös Pohjalaisen Osakunnan suomalaisryhmän johtomiehiin. Maltillisena suomalaisena Liakka pääsi Uusi Suometar -sanomalehden toimitukseen tehden yhteistyötä Y. S. Yrjö-Koskisen ja Agathon Meurmanin kanssa. Liakka toimi vuosina 1890–1891 Turussa Aura-sanomalehden päätoimittajana. Merkittävin tämän ajan ystävyyssuhde syntyi historian tutkija Väinö Voionmaan kanssa. Voionmaan sisaresta tuli sittemmin Liakan aviopuoliso.

Kansanopetuksen aktiivi

Liakka oli 27-vuotias, kun Pohjalainen Osakunta lähetti hänet Tanskaan ja Ruotsiin tutustumaan sikäläisiin kansanopistoihin. Oppi Pohjoismaissa ei mennyt hukkaan, sillä Liakasta tuli Ilmajoen kansanopiston ensimmäinen johtaja vuonna 1892. Tässä tehtävässä hän oli 12 vuotta.

Tämän jälkeen vuonna 1904 Liakka siirtyi syntymäseudulleen Alatorniolle Kivirannan kylään perustetun Peräpohjolan kansanopiston johtajaksi. Liakka joutui uuden tehtävänsä alkuvaiheessa suuriin vaikeuksiin johtuen sen ajan poliittista vastakkainasetteluista. Ensimmäinen sortokausi oli juuri päättymässä syksyn 1905 yhteiskunnallisten vastakkainasettelujen johdosta. Suomessa vanhasuomalaisten myöntyväisyysmiesten senaatti joutui eroamaan. Koska Liakka oli kuulunut poliittisesti vanhasuomalaisen Uusi Suometar -lehden toimituskuntaan, hän joutui Alatorniolla vaikeuksiin. Kansanopiston johtokunta tuki kuitenkin Liakkaa, ja hän sai jatkaa tehtävässään aina kesään 1908 asti.

Liakka oli Kansanvalistusseuran sihteeri ja sen kalenterien toimittaja. Hän oli etätoimittajana tiedejulkaisussa Valo – tiedettä kaikille -nimisessä 1920-luvulla ilmestyneessä tiedelehdessä[1]

Poliitikko

Liakka valittiin kansanedustajaksi vuoden 1919 ensimmäisissä vaaleissa Maalaisliiton listalta ja hän oli eduskunnassa vuoteen 1922.

Liakka aloitti ministeriuransa Vennolan II hallituksessa 1921–1922 kirkollis- ja opetusministerinä, ja sen jälkeen hän oli Kallion ensimmäisessä hallituksessa 1922–1924 opetusministerinä ja vuonna 1924 muodostetussa Ingmanin II:ssa hallituksessa sosiaaliministerinä.

Työstään kansanvalistajana Liakka sai kanslianeuvoksen arvonimen vuonna 1925.

Perhe

Liakan puoliso oli vuodesta 1893 Väinö Voionmaan sisar Flora Siveä Wallin (k. 1945), lapsia Armi, Laina, Sirkka ja Päivä. Kaksi lasta, Niilo ja Anna, kuoli pienenä. Liakan vävyn veli oli Akateemisen Karjala-Seurassa aktiivisesti toiminut Niilo Kärki.[2] Tyttäristä Sirkka Liakka oli ensimmäinen TKK:n maanmittausosastolta valmistunut nainen ja samalla Pohjoismaiden ensimmäinen kenttätöissä toiminut naismaanmittari.[3][4]

Julkaisut

  • Arkielämän aseveljeyttä:toimittanut O. A. Kärnä; toimituskunta: Niilo Liakka, Eino Sormunen, V. J. Sukselainen.1944.
  • Ilmajoen maamiesseura 1803–1903: seuran 100-vuotisen toiminnan muistoksi, 1903.
  • Ilmajoen pitäjä: piirteitä sen synnystä, hallinnollisesta, elinkeinollisesta ja kirkollisesta kehityksestä sekä hajautumisesta, kirjoittanut Niilo Liakka. 1934
  • Kansanopetustoimen kehityksestä Ilmajoella: ensimmäisen kansakoulun täyttäessä 50 vuotta, 1910.
  • Ilmajoen pitäjä, kirj. Niilo Liakka. Täydennyksiä Niilo Liakan teokseen Ilmajoen pitäjä, Jaakko Sarvela. . 1986
  • Kirjastoasiasta: mietteitä ja esityksiä, 1916.
  • Orisbergin ruukki ja maatila, 1920.
  • Orisbergin ruukki ja maatila: vuosikymmen 1920–30, 1931.
  • Osuustoimintaliikkeen syntymäkaudelta: 40 vuoden takaisia muisteloita, 1939.
  • Oulun läänin talousseura 1828–1928: yleiskatsaus vuosiin 1828–1902: selostus vuosilta 1903–1928. 1928.
  • Pohjanmaa. 1. 1896.
  • Raittiusasia valtiopäivillä 1900, Niilo Liakka ja Kaarle Väinö Wallin. 1901.
  • Santeri Alkio: henkilökuvan ja elämäntyön piirteitä, 1932.
  • Vaasan läänin maanviljelysseuran 50-vuotiskertomus, Niilo Liakka ja Aug. Teräksinen. Julkaistu: Helsinki: , 1913.
  • Valo: tiedettä kaikille. 1–8, tanskalaisen "Frem"in mukaan toimittaneet Niilo Liakka, Martti Haavio, Yrjö Karilas. 1925–1928.
  • Vapaa ja vapaaehtoinen kansansivistystyö Suomessa. 1942.

Suomennokset

  • Harriet Elisabeth Beecher-Stowe Setä Tuomon tupa; suom. ja tekijän elämäkerralla varustanut N. Liakka. WSOY, 1904.
  • John Stuart Mill, Vapaudesta Otava, 1891.

Kirjallisuutta

  • Peräpohjolan opisto 100 vuotta, Gummerus, 2001, ISBN 951-98146-2-0.
  • Kaisa Simola: Yritysetiikan esitaistelija – osuustoimintamies Niilo Liakka, Osuustoiminta, 2004, s. 38–39.
  • Ilkka Mäkinen: Liakka, Niilo – Suomen kansallisbiografia. 6., Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005, s. 112–113.

Lähteet

  1. ↑ Risto Jaakkola, Valon lyhyt historia, Tiedetoimittaja, s. 19, viitattu 4.9.2010
  2. ↑ Ilmajoen joulu (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ Naismaanmittarit (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ Maankäyttö.fi pdf

Aiheesta muualla


Edeltäjä:
Lauri Ingman
Yrjö Loimaranta 		Suomen opetusministeri
1921−1922 (kirkollis- ja opetusministeri)
1922−1924 		Seuraaja:
Yrjö Loimaranta
Yrjö Loimaranta
Edeltäjä:
Emil Böök 		Suomen sosiaaliministeri
1924 		Seuraaja:
Lauri Pohjala