Johan Lillienstedt

Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Johan Lillienstedt:tä, aihetta/henkilöä/päivämäärää, joka on herättänyt monien ihmisten huomion ja kiinnostuksen viime vuosina. Johan Lillienstedt on ollut keskustelun, tutkimuksen ja tutkimuksen kohteena, ja sen vaikutus yhteiskuntaan/muotiin/terveyteen on ollut merkittävä. Tässä artikkelissa analysoimme Johan Lillienstedt:n tärkeimpiä näkökohtia sen alkuperästä sen nykyiseen kehitykseen ja tutkimme sen vaikutusta eri alueilla. Erilaisten näkökulmien ja asiantuntijalausuntojen avulla pyrimme tarjoamaan kattavan ja yksityiskohtaisen näkemyksen Johan Lillienstedt:stä, tavoitteenamme rikastaa tietoa ja ymmärrystä tästä aiheesta/henkilöstä/päivämäärästä.

Johan Paulinus Lillienstedt

Johan (Johannes) Lillienstedt (vuoteen 1690 Paulinus; 14. kesäkuuta 1655 Pori – 26. syyskuuta 1732 Diwitz, Pommeri)[1][2] oli suomalaissyntyinen kreivi, valtaneuvos ja maaherra. Hänet tunnetaan hänen 22-vuotiaana maaliskuussa 1678 Uppsalassa pitämästään kreikankielisestä ylistyspuheesta ”Magnus Principatus Finlandia, epico carmine depicta” (suom. Oraatio Suomen Suurruhtinaskunnan ylistykseksi).[3]

Johan Paulinuksen vanhemmat olivat Mouhijärven kirkkoherra Paul Raumannus ja Agneta Henriksdotter. Hän kävi Porin triviaalikoulua, pääsi ylioppilaaksi Turussa vuonna 1672 ja opiskeli Turun akatemiassa ja Uppsalan yliopistossa.

Paulinuksesta tuli kamarikollegion presidentin sihteeri 1683, valtiokonttorin protokollasihteeri 1685 ja Turun akatemian lainopin professori 1686, mutta hän ei hoitanut tätä virkaa. Paulinus aateloitiin 1690 nimellä Lillienstedt, ja hänestä tuli vapaaherra 1713 ja kreivi 1719.

Lillienstedt oli vuodesta 1692 Svean hovioikeuden sihteerinä ja samalla Liivinmaan komission vt. sihteerinä. Hänestä tuli revisiosihteeri ja lakikomission jäsen 1698, Wismarin tribunaalin varapresidentti ja johtaja Ruotsin Pommerissa 1705 sekä hovikansleri 1710 ja Itä-Götanmaan läänin maaherra 1710. Tämän jälkeen Lillienstedtista tuli ulko- ja diplomaattiasiaintoimituskunnan valtuusneuvos 1714 sekä valtaneuvos ja valtiokanslianeuvos 1719. Hän erosi palveluksesta vuonna 1720 mutta sai vuonna 1727 Wismarin tribunaalin presidentin viran.

Suuren Pohjan sodan lopulla Lillienstedt nimitettiin vasten tahtoaan Ruotsin valtuutetuksi vuoden 1719 Ahvenanmaan kongressiin ja Ruotsin valtuuskunnan johtajaksi vuoden 1721 Uudenkaupungin rauhanneuvotteluissa.[1][2] Häntä väitettiin syypääksi Ruotsille epäedullisiin rauhanehtoihin ja syytettiin lahjusten otosta.[1]

Lillienstedt omisti useita maatiloja Ruotsissa ja Ruotsin Pommerissa sekä lisäksi Suomessa Anolan kartanon Ulvilassa, Tuorlahden kartanon Kalannissa ja Ruotsinkylän kartanon Tuusulassa. Hänen omisti myös vuosina 1704–1732 Turun Hirvensalossa edelleen sijaitsevan säterivapautta nauttineen rälssitilan Friskalan kartanon.

Lillienstedt tunnettiin lahjakkaana runoilijana. Hänen tunnetuin teoksensa on 372-säkeinen kreikankielinen ylistyspuhe Suomen maalle ja kansalle ”Magnus Principatus Finlandia, epico carmine depicta”.[3] Johan Ludvig Runeberg käytti tätä puhetta runonsa ”Vårt land” pohjana.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c Iiro Kajanto: Lillienstedt, Johannes (1655 - 1732) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.5.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. ↑ a b Lillienstedt, Johan hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  3. ↑ a b Laulu Suomen suuriruhtinaskunnan kiitokseksi. Aika, 1.1.1910, nro 17-18, s. 31–41. Kansalliskirjasto. Viitattu 12.12.2014.