Suomen presidentinvaali 1994

Suomen presidentinvaali 1994 oli ensimmäinen uudistetun valtiosäännön mukainen suora kansanvaali, jossa tasavallan presidentiksi valittiin Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) ehdokas, valtiosihteeri Martti Ahtisaari.^[1] Koska kukaan ehdokkaista ei saanut ensimmäisellä kierroksella 16. tammikuuta 1994 vaadittua yli puolta annetuista äänistä, 6. helmikuuta järjestettiin toinen kierros SDP:n Ahtisaaren ja Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) ehdokkaan, puolustusministeri Elisabeth Rehnin välillä.

Ensimmäisellä kierroksella ehdokkaita oli yksitoista: seitsemän puolueiden nimeämää ja neljä vaalioikeutettujen henkilöiden muodostamien valitsijayhdistysten nimeämää ehdokasta. Puolueiden nimeämät ehdokkaat olivat Martti Ahtisaari, Sulo Aittoniemi, Claes Andersson, Raimo Ilaskivi, Elisabeth Rehn, Toimi Kankaanniemi ja Paavo Väyrynen. Valitsijayhdistysten ehdokkaat olivat Keijo Korhonen, Eeva Kuuskoski, Pekka Tiainen ja Pertti Virtanen.

Vaalien toiselle kierrokselle Ahtisaari ja Rehn lähtivät suunnilleen tasaveroisina. Heidän keskinäistä kamppailuaan pidettiin kuitenkin melko värittömänä ja laimeana, koska molemmat olivat monista keskeisistä asioista samaa mieltä. Kumpikin kannatti näkyvästi muun muassa Euroopan yhdentymistä ja Suomen EU-jäsenyyttä.

Vaalissa äänesti ennakkoon noin 1,3 miljoonaa suomalaista eli noin 31 prosenttia äänioikeutetuista.^[2]

Taustaa

Suomen kansainvälispoliittinen toimintaympäristö mullistui Mauno Koiviston jälkimmäisen presidenttikauden aikana. Berliinin muuri murtui marraskuussa 1989 ja entiset rautaesiripun takaiset Itä-Euroopan kansandemokratiat suuntautuivat kohti länttä. Saksat yhdistyivät lokakuun alussa 1990, kun niin aineelliseen kuin henkiseenkin vararikkoon ajautunut Itä-Saksa putosi Länsi-Saksan syliin. Suomi mitätöi Pariisin rauhansopimuksen vanhentuneiksi katsomansa määräykset syyskuussa 1990 yhteisymmärryksessä sopimuksen toisten osapuolien Neuvostoliiton ja Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa. Baltian maat itsenäistyivät vuoden 1991 aikana, Neuvostoliitto lakkasi olemasta vuoden 1991 lopussa ja Suomi tunnusti itsenäisiksi julistautuneet entiset neuvostotasavallat sisäisessä kaaoksessa ollutta Georgiaa lukuun ottamatta. YYA-sopimuksen todettiin rauenneen Suomen ja Neuvostoliiton seuraajavaltion Venäjän keskinäisellä noottien vaihdolla tammikuussa 1992. Keväällä 1992 Suomi jätti Ruotsin esimerkin mukaisesti jäsenhakemuksen Euroopan yhteisölle.^[3]

Tasavallan presidentin valinta suoralla kansanvaalilla oli osa eduskunnan vuonna 1991 hyväksymää valtiosääntöuudistusta. Eduskunta ja puolueet tunsivat epäluuloja uutta vaalitapaa kohtaan. Vaikka presidentillä oli ollut itsenäinen ja riippumaton asema, puolueiden vaikutusvalta presidentin valinnassa oli ollut vahva. Presidentin olivat valinneet valitsijamiehet tai muutamassa poikkeustapauksessa eduskunta. Toimittaja Unto Hämäläisen luonnehdinnan mukaan takavuosien presidentinvaaleissa oli ollut 200–300 peluria, mutta vuoden 1994 vaalissa heitä oli runsaat kolme miljoonaa. Vuonna 1988 oli ainoaksi jääneen kerran ollut käytössä kahden äänestyslipun vaali, jolloin kansalaiset äänestivät toisella lipulla suoraan presidenttiehdokasta ja toisella valitsijamiestä. Istuva presidentti Mauno Koivisto ei suuresta kansansuosiostaan huolimatta tullut valituksi suoraan, vaan valitsijamiehet valitsivat hänet toiselle virkakaudelle. Vuoden 1994 vaalin suuri äänestysaktiivisuus osoitti kansalaisten hyväksyneen uuden vaalitavan; vaalin jälkeen tehdyissä mielipidetiedusteluissa kritisoitiin lähinnä puolueiden esivaalia, valitsijayhdistysten ehdokasasettelua ja vaalikampanjan kestoa.^[4]

Tulokset

Suomen presidentinvaalin 16. tammikuuta ja 6. helmikuuta 1994 tulokset
Ehdokas		Puolue		1. kierros		2. kierros
Ehdokas		Puolue		Ääniä	%	Ääniä	%
	Martti Ahtisaari	Suomen Sosialidemokraattinen Puolue	SDP	828 038	25,9	1 723 485	53,9
	Elisabeth Rehn	Ruotsalainen kansanpuolue	RKP	702 211	22,0	1 476 294	46,1
	Paavo Väyrynen	Suomen Keskusta	KESK	623 415	19,5
	Raimo Ilaskivi	Kansallinen Kokoomus	KOK	485 035	15,2
	Keijo Korhonen	Valitsijayhdistys		186 936	5,8
	Claes Andersson	Vasemmistoliitto	VAS	122 820	3,8
	Pertti Virtanen	Valitsijayhdistys		95 650	3,0
	Eeva Kuuskoski	Valitsijayhdistys		82 453	2,6
	Toimi Kankaanniemi	Suomen Kristillinen Liitto	SKL	31 453	1,0
	Sulo Aittoniemi	Suomen Maaseudun Puolue	SMP	30 622	1,0
	Pekka Tiainen	Valitsijayhdistys		7 320	0,2

Yhteensä				3 195 953	100 %	3 199 779	100 %

Lähde: Tilastokeskus^[5]

Tulokset maakunnittain

Ensimmäinen kierros

Maakunta	Martti Ahtisaari	Elisabeth Rehn	Paavo Väyrynen	Raimo Ilaskivi	Keijo Korhonen	Claes Andersson	Veltto Virtanen	Eeva Kuuskoski	Toimi Kankaanniemi	Sulo Aittoniemi	Pekka Tiainen	Äänestäjien määrä	Äänet	Hyväksytyt äänet	Hylätyt äänet
Etelä-Savo	30 504	17 135	29 499	14 868	5 772	1 743	2 761	2 769	1 671	1 002	116	135 687	108 155	107 840	315
Pohjois-Savo	38 037	27 176	44 201	16 950	13 950	5 496	3 843	4 639	1 717	1 495	316	199 494	158 201	157 820	381
Pohjois-Karjala	31 990	14 250	25 274	13 781	10 025	1 874	2 886	3 415	1 601	1 089	181	136 007	106 645	106 366	279
Kainuu	7 824	4 659	13 857	4 039	24 056	2 501	981	1 105	377	247	161	72 982	59 957	59 807	150
Uusimaa	202 936	243 119	57 044	140 850	26 165	31 382	23 520	17 527	4 592	4 284	1 735	903 287	754 803	753 154	1 649
Itä-Uusimaa	13 177	24 561	5 358	5 706	1 518	1 332	1 344	874	335	314	115	65 497	54 712	54 634	78
Varsinais-Suomi	73 468	56 595	44 454	49 355	13 077	12 212	8 336	10 803	1 864	2 665	950	333 960	274 512	273 779	733
Kanta-Häme	33 321	18 841	15 919	19 729	4 801	3 500	3 631	2 452	1 036	1 376	230	127 679	105 206	104 836	370
Päijät-Häme	35 014	26 667	17 546	23 756	6 087	3 992	3 886	2 823	1 533	1 395	278	154 166	123 328	122 977	351
Kymenlaakso	40 345	25 766	19 484	19 627	5 226	2 931	4 432	2 688	1 148	1 204	175	152 635	123 379	123 026	353
Etelä-Karjala	27 759	15 972	20 035	13 961	3 964	1 439	2 855	2 085	1 113	836	97	110 687	90 418	90 116	302
Keski-Suomi	46 265	22 417	40 026	17 147	11 120	6 962	5 254	5 049	3 599	1 542	242	197 538	160 106	159 623	483
Etelä-Pohjanmaa	19 690	12 209	55 281	21 312	7 103	2 396	3 704	2 401	2 055	1 545	185	152 638	128 185	127 881	304
Pohjanmaa	20 403	53 428	15 792	9 506	2 625	3 409	1 925	1 542	1 135	413	143	131 449	110 572	110 321	251
Satakunta	45 678	22 245	31 366	26 590	9 113	8 451	4 744	3 772	1 791	2 085	321	191 434	156 661	156 156	505
Pirkanmaa	75 410	52 243	36 611	50 508	15 933	14 547	11 460	7 260	2 916	5 714	982	333 374	274 420	273 584	836
Keski-Pohjanmaa	7 941	8 250	17 017	4 045	2 858	1 415	1 278	889	619	585	52	52 894	45 081	44 949	132
Pohjois-Pohjanmaa	43 990	26 725	76 278	19 987	16 637	9 274	5 658	5 984	1 427	1 835	493	252 472	208 853	208 288	565
Lappi	26 543	12 856	54 862	10 177	6 200	7 174	2 806	3 543	674	839	474	151 563	126 563	126 148	415
Ahvenanmaa	1 412	10 459	862	148	49	108	16	80	59	14	6	18 885	13 270	13 213	57
Lähde: European Election Database (Arkistoitu – Internet Archive)

Toinen kierros

Maakunta	Martti Ahtisaari	Elisabeth Rehn	Äänestäjien määrä	Äänet	Hyväksytyt äänet	Hylätyt äänet
Etelä-Savo	56 904	50 551	135 687	107 966	107 455	511
Pohjois-Savo	85 218	72 608	199 494	158 527	157 826	701
Pohjois-Karjala	61 239	45 910	136 007	107 648	107 149	499
Kainuu	31 190	24 944	72 982	56 521	56 134	387
Uusimaa	405 872	350 232	903 287	759 479	756 104	3 375
Itä-Uusimaa	24 445	30 795	65 497	55 409	55 240	169
Varsinais-Suomi	156 749	118 022	333 960	276 025	274 771	1 254
Kanta-Häme	61 193	44 596	127 679	106 316	105 789	527
Päijät-Häme	71 546	52 574	154 166	124 720	124 120	600
Kymenlaakso	74 898	50 008	152 635	125 440	124 906	534
Etelä-Karjala	50 667	39 902	110 687	91 008	90 569	439
Keski-Suomi	93 637	65 665	197 538	160 106	159 302	804
Etelä-Pohjanmaa	46 706	76 407	152 638	123 899	123 113	786
Pohjanmaa	41 265	71 028	131 449	112 656	112 293	363
Satakunta	94 844	62 493	191 434	158 070	157 337	733
Pirkanmaa	164 619	109 400	333 374	275 349	274 019	1 330
Keski-Pohjanmaa	18 144	25 977	52 894	44 332	44 121	211
Pohjois-Pohjanmaa	104 482	101 687	252 472	207 109	206 169	940
Lappi	67 196	55 695	151 563	123 570	122 891	679
Ahvenanmaa	2 531	11 450	18 884	14 028	13 981	47
Lähde: European Election Database (Arkistoitu – Internet Archive)

Ehdokasasetelma

Ensimmäisellä kierroksella ehdokkaita oli yksitoista: seitsemän puolueiden asettamaa ja neljä vaalioikeutettujen henkilöiden muodostamien valitsijayhdistysten asettamaa ehdokasta. Ehdokkaiden valinnassa oli poikkeuksellista se, että puolueiden järjestämiin esivaaleihin saivat ensimmäisen ja toistaiseksi myös viimeisen kerran osallistua muutkin kuin puolueen jäsenet. Tämä toi ehdokasasetteluun yllättäviä ja ennakoimattomia piirteitä. Näkyvintä tämä oli SDP:n esivaalissa, jossa politiikan ulkopuolelta tullut valtiosihteeri Martti Ahtisaari voitti yllättäen puolueen entisen puheenjohtajan ja moninkertaisen pääministerin Kalevi Sorsan. SDP:n ulkopuolisten äänestäjien uskottiin auttaneen Ahtisaaren voittoon. Samankaltainen tilanne koettiin Kansallisessa Kokoomuksessa, jossa puolueen puheenjohtaja ja ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen hävisi eläkkeelle jääneelle Helsingin ylipormestarille Raimo Ilaskivelle.

Suomen Keskustan ehdokas oli entinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen, Suomen Maaseudun Puolueen kansanedustaja Sulo Aittoniemi, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Claes Andersson, Suomen Kristillisen Liiton puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi ja Ruotsalaisen Kansanpuolueen puolustusministeri Elisabeth Rehn. Eduskuntapuolueista Liberaalinen Kansanpuolue ja Vihreä liitto eivät asettaneet vaaliin omia ehdokkaita. Valitsijayhdistysten ehdokkaina olivat entiset keskustalaiset ministerit Keijo Korhonen ja Eeva Kuuskoski, tutkija Pekka Tiainen sekä psykologi ja muusikko Pertti Virtanen. Helsingin vaalipiirin keskusvaalilautakunta vahvisti ehdokasasettelun marraskuun lopussa 1993.

Presidentinvaalin aikaan oli tulossa ajankohtaiseksi Suomen jäsenyys Euroopan unionissa. Presidenttiehdokkaista jäsenyyttä kannattivat varauksetta Ahtisaari ja Rehn, eräin varauksin Ilaskivi, Kuuskoski ja Väyrynen. Muut ehdokkaat – erityisen jyrkästi Korhonen ja Tiainen – vastustivat jäsenyyttä. Kaikki ehdokkaat kannattivat neuvoa-antavaa kansanäänestystä jäsenyydestä, mutta äänestyksen tulosta haluttiin pitää sitovana. EU-jäsenyyden vastustajat torjuivat myös Suomen jäsenyyden sotilasliitto Natossa ja ns. rauhankumppanuuden sen kanssa, kun taas EU-jäsenyyden puoltajat halusivat jättää portin auki mahdolliselle Nato-yhteistyölle. Useimmat ehdokkaat kannattivat laajoja presidentin valtaoikeuksia, mutta Andersson ja Kuuskoski olivat valmiita merkittäväänkin valtaoikeuksien supistamiseen.^[4]

Ehdokkaiden keskinäinen väittely ja vaaliin liittynyt julkinen keskustelu ajautuivat kuitenkin useaan otteeseen sellaisiin seikkoihin, joilla ei ollut mitään tekemistä presidentin tehtävien ja itse presidentinvaalin kanssa. Syksyllä 1993 julkaisemassaan kirjassa Paavo Väyrynen syytti Martti Ahtisaarta YK:n alaiseen, Helsingissä toimineeseen Wider-instituuttiin liittyneiden taloudellisten epäselvyyksien salailusta. Ahtisaari kiisti kiivastuneena Väyrysen syytökset, mutta keskustelu instituutin ympärillä jatkui koko syksyn. Pari kuukautta kestäneen väittelyn jälkeen Väyrynen ja Ahtisaari pääsivät Väyrysen julkisessa kirjeessään ehdottamaan sovintoon. Keskustelua kuumensi osaltaan Pentti Sainion kirja Operaatio Ahtisaari, jossa Ahtisaarta kohdeltiin armottomasti. Kirjan innoittamana tehtiin selvityspyyntöjä oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle, mutta nämä totesivat Ahtisaarta vastaan esitetyt syytökset aiheettomiksi.^[4]

Muuta vuoden 1994 presidentinvaaliin liittyvää

Vuoden 1994 presidentinvaalista lähtien tasavallan presidentti on voinut olla toimessaan vain kaksi peräkkäistä kautta. Koska laki muutettiin Mauno Koiviston toisella presidenttikaudella, hän olisi voinut halutessaan pyrkiä kolmannelle kaudelle. Koivistoa myös esitettiin ehdokkaaksi, mutta hän kieltäytyi ja esitti perusteluksi halun yhdenvertaisuuteen seuraajiensa kanssa.
Pertti "Veltto" Virtanen kertoi jälkeenpäin, että hän halusi vain kokeilla, miltä tuntuu olla presidentinvaalissa ehdokkaana. Pitkälti presidentinvaalissa saamansa julkisuuden avulla hän nousi eduskuntaan vuoden 1995 vaaleissa, mutta putosi sieltä seuraavissa vaaleissa.
Pekka Tiainen on kaikkien aikojen vähiten ääniä saanut suomalainen presidenttiehdokas. Vaikka valitsijayhdistys oli ennen vaaleja kerännyt laissa vaadittavat 20 000 kannattajan nimet saadakseen hänet ehdokkaaksi, vaaleissa hän sai vain 7 320 ääntä. Tämä herätti keskustelua siitä, pitäisikö ehdokkaaksi pääsyn kynnystä nostaa esimerkiksi 50 000 kannattajaan.
Paavo Väyrynen ilmoitti putoamisensa toiselta kierrokselta johtuneen ”mediapelistä”. Todennäköisempi syy oli kuitenkin keskustalaisten Keijo Korhosen ja Eeva Kuuskosken ehdokkuus. He veivät osan keskustalaisten äänistä, joiden olisi voinut kuvitella menevän ainakin osittain Väyryselle, jos hän olisi ollut ainoa keskustalainen ehdokas.^lähde?
Martti Ahtisaaren arvioitiin saaneen voittoonsa tarvitsemat ratkaisevat äänet televisioesiintymisensä ansiosta hänen vierailtuaan puolisonsa Eeva Ahtisaaren sekä Elisabeth ja Ove Rehnin kanssa Joel Hallikaisen ja Timo Koivusalon juontamassa Tuttu Juttu -ohjelmassa juuri ennen vaalin toista kierrosta.^[6]
Vuoden 1994 presidentinvaali on ainoa Suomen presidentinvaali, jossa ehdolla ei ole ollut yksikään Suomen pääministeri – istuva, entinen tai tuleva. Yksikään ehdokas ei myöskään ollut ennen vaalia tai sen jälkeen toiminut eduskunnan puhemiehenä tai Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä.
Presidentinvaaleihin ehdolle pyrki myös lahtelainen ekonomi ja keskiolutpubin isäntä Jyrki J. Karhunen (s. 1962), mutta hän vetäytyi ehdokkuuden tavoittelusta, koska hänen tukiryhmänsä keräämistä kannattajakorteista löytyi tuhansia tyhjiä tai asiattomia kortteja.^[7]
Ehdokkaaksi pyrki maanpaostaan Floridasta käsin myös huonolaatuisista vesiränneistä, niiden lainvastaisista myyntimenetelmistä sekä kymmenien miljoonien markkojen konkurssi- ja veropetossyytteistä tunnetuksi tullut Hehkumuovi-yrittäjä Markus Ylipelkonen.^[8]
Vaalien jälkeen joukko Elisabeth Rehnin tukijoita perusti Uusi Tasavalta -nimisen poliittisen liikkeen, jonka oli tarkoitus osallistua seuraavan vuoden eduskuntavaaleihin.^[9] Ryhmään kuuluivat muun muassa kirjailija Anja Kauranen sekä toimittajat Saska Saarikoski, Uma Aaltonen ja Päivi Istala.^[10]
Muutama viikko Ahtisaaren virkaanastumisen jälkeen, maaliskuun lopulla 1994, Suomen Maaseudun Puolueen presidenttiehdokkaana ollut Sulo Aittoniemi erosi SMP:n eduskuntaryhmästä ja liittyi sitoutumattomana Keskustan eduskuntaryhmään.^[11]

Lähteet

↑ Suomen presidentit -sarja: Ahtisaari oli kansainvälinen Artikkelit. 6.12.2017. Apu–lehti. Viitattu 22.4.2019.
↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1995, s 48. Helsinki: Otava, 1994.
↑ Martti Häikiö: Presidentin valinta: miten valtionpäämiehet on Suomessa valittu, millaisiin poikkeusmenetelmiin valinnoissa on turvauduttu ja miksi presidentin toimikautta jatkettiin kokonaan ilman vaalia vuonna 1973, s. 360. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-19058-6.
↑ ^a ^b ^c Unto Hämäläinen: Presidentti valittiin suoralla vaalilla. MitäMissä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1995, s. 182–186. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13254-7.
↑ Presidentin vaalit 1994 (s. 15, 25–27, 70 (Huom: lähteessä s. 25 taulukossa 5 virheelliset lukemat toisen kierroksen osalta)) Syyskuu 1994. Tilastokeskus. Viitattu 18.10.2017.
↑ Mitä-Missä-Milloin 1995, s. 433.
↑ Jyrki J. Karhunen vetäytyi presidenttikisasta. Kannattajakorteista puuttui tuhansia Helsingin Sanomat. 29.11.1993. Viitattu 1.12.2017.
↑ Palm, Eeva: Rännikauppias Ylipelkonen pyrkii presidenttiehdokkaaksi. Helsingin Sanomat, 22.9.1993. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.4.2022.
↑ Pietiläinen, Tuomo: Uusi Tasavalta vapautti naisenergiaa Helsingissä hs.fi. 17.5.1994. Viitattu 22.5.2019.
↑ Hytönen, Mattiesko: Kolme feministiä ja harhaanjohdettu hs.fi. 22.5.1994. Viitattu 22.5.2019.
↑ Mitä Missä Milloin 1995, s. 69.

Kirjallisuutta

Jouslehto, Olavi – Okker, Jaakko: Tamminiemestä Mäntyniemeen, s. 140–155. Porvoo: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24355-8

Aiheesta muualla

Doria.fi − Presidentinvaalit 1994, tilastokeskuksen julkaisu

[1] Suomen presidentit -sarja: Ahtisaari oli kansainvälinen Artikkelit. 6.12.2017. Apu–lehti. Viitattu 22.4.2019.

[2] Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1995, s 48. Helsinki: Otava, 1994.

[3] Martti Häikiö: Presidentin valinta: miten valtionpäämiehet on Suomessa valittu, millaisiin poikkeusmenetelmiin valinnoissa on turvauduttu ja miksi presidentin toimikautta jatkettiin kokonaan ilman vaalia vuonna 1973, s. 360. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-19058-6.

[unto-4] Unto Hämäläinen: Presidentti valittiin suoralla vaalilla. MitäMissä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1995, s. 182–186. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13254-7.

[statfin-5] Presidentin vaalit 1994 (s. 15, 25–27, 70 (Huom: lähteessä s. 25 taulukossa 5 virheelliset lukemat toisen kierroksen osalta)) Syyskuu 1994. Tilastokeskus. Viitattu 18.10.2017.

[6] Mitä-Missä-Milloin 1995, s. 433.

[7] Jyrki J. Karhunen vetäytyi presidenttikisasta. Kannattajakorteista puuttui tuhansia Helsingin Sanomat. 29.11.1993. Viitattu 1.12.2017.

[8] Palm, Eeva: Rännikauppias Ylipelkonen pyrkii presidenttiehdokkaaksi. Helsingin Sanomat, 22.9.1993. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.4.2022.

[9] Pietiläinen, Tuomo: Uusi Tasavalta vapautti naisenergiaa Helsingissä hs.fi. 17.5.1994. Viitattu 22.5.2019.

[10] Hytönen, Mattiesko: Kolme feministiä ja harhaanjohdettu hs.fi. 22.5.1994. Viitattu 22.5.2019.

[11] Mitä Missä Milloin 1995, s. 69.

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]

[7]

[8]

[9]

[10]

[11]